Hyppää sisältöön

Veturinkuljettajat joutuvat pitämään ruokataukonsa palkatta – VR voitti riidan käräjäoikeudessa

Lähiliikenteen veturinkuljettajat olisivat halunneet pitää ruokataukonsa palkallisina. Oikeuden mukaan VR sai muuttaa tauot palkattomiksi työehtosopimuksen perusteella.

263 veturinkuljettajaa vaati käräjäoikeutta vahvistamaan, että palkallinen ruokatauko oli vakiintunut heidän työsuhteensa ehdoksi. Kuva: Silja Viitala / Yle

Helsingin käräjäoikeus antoi tänään perjantaina tuomionsa VR:n ja lähiliikenteen veturinkuljettajien kiistasta. Tuomion mukaan VR:llä oli oikeus muuttaa veturinkuljettajien ruokatauko palkattomaksi.

VR muutti 26. huhtikuuta 2021 lähiliikenteen veturinkuljettajien taukokäytäntöä siten, että aiemman 35 minuutin palkallisen tauon sijaan annettiin 59 minuutin mittainen palkaton tauko.

Yhteensä 263 veturinkuljettajaa vei asian käräjäoikeuteen. Heidän mielestään VR oli rikkonut työsuhteen ehtoja. Tuomion mukaan ei voitu todistaa, että veturinkuljettajien kanssa olisi sovittu palkallisesta ruokatauosta työsuhteen ehtona.

Veturinkuljettajien ruokatauko oli käytännössä ollut palkallinen jo pitkään. Heidän työehtosopimuksessaan oli kuitenkin myös toinen, palkaton mahdollisuus ruokataukojen järjestämiseen. Oikeuden mukaan VR oli siirtynyt noudattamaan tätä palkatonta tapaa.

Oikeuden mukaan VR ei ollut missään vaiheessa hyväksynyt käytäntöä palkallisesta ruokatauosta itseään sitovaksi. VR:llä oli oikeus muuttaa käytäntöä työnjohto-oikeuden perusteella.

Veturinkuljettajat olivat vaatineet korvausta VR:n palkattomista ruokatauoista saamasta edusta, mutta kaikki vaatimukset hylättiin. Oikeuden mukaan yhteistoimintaneuvottelut oli käyty oikein perustein, joten myös niihin liittyneet korvausvaatimukset hylättiin.

Veturinkuljettajat järjestivät keväällä 2021 mielenilmauksen. Lakko pysäytti lähes koko raideliikenteen Suomessa. Taustalla oli jo pidempään jatkunut tyytymättömyys VR:n henkilöstöpolitiikkaan.

Viimeinen pisara oli kiista ruokatauoista ja liikkumisesta kahden työpisteen välillä. VR otti käyttöön 59 minuutin mittaisen palkattoman ruokatauon Helsingin ja Riihimäen lähiliikenteessä huhtikuun 2021 lopussa.

Helsingin ammattiyhdistys vastasi ilmoitukseen irtisanoutumalla sopimuksesta, jolla he olivat suostuneet siirtymään kahden työpisteen välillä omalla ajallaan. Ennen vuotta 2015 siirtymät rautatieaseman ja Ilmalan välillä kuuluivat vielä työaikaan.

Niihin oli laskettu kuluvan 35 minuuttia kerralla. VR ei kuitenkaan hyväksynyt sopimuksen irtisanomista, vaan määräsi siirtymät jälleen palkattomiksi yt-menettelyn kautta.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lisää aiheesta:

.
.