Hyppää sisältöön

Alvar Aallon suunnitteleman kirkon remonttiin ei löytynyt rahaa, ja nyt joukko faneja aikoo pelastaa sen – Japanissa hattu kiertää jo

Uuden yhdistyksen tavoitteena on kerätä rahaa, jotta Imatralla sijaitseva kirkko saadaan remontoitua sekä seurakunnan käyttöön että matkakohteeksi.

Kolmen ristin kirkko eli Vuoksenniskan kirkko valmistui vuonna 1957 ja otettiin käyttöön vuonna 1958. Kuva on vuodelta 2021. Kuva: Kare Lehtonen / Yle

Joukko imatralaisia on perustanut yhdistyksen pelastaakseen Alvar Aallon suunnitteleman Kolmen ristin kirkon.

Kirkko on päässyt huonoon kuntoon ja kärsinyt kosteusvaurioista. Imatran seurakunnan rahat eivät miljoonia maksavaan remonttiin.

Pro Kolmen ristin kirkko Imatra -yhdistyksen on määrä kerätä rahaa kirkon kunnostamiseen. Se hakee parhaillaan rahankeräyslupaa tarkoitusta varten.

– Kyseessä on kansainvälisilläkin mittareilla arvokas rakennus. Meidän porukalla – ja käsittääkseni myös muilla imatralaisilla ja kansainvälisesti – on halu lähteä pelastamaan kirkkoa, yhdistyksen puheenjohtaja Mika Strömberg kertoo.

Poliittisesti sitoutumattoman yhdistyksen tavoitteena on, että kirkko saataisiin kunnostettua sekä seurakunnan käyttöön että matkakohteeksi.

Mika Strömbergin mukaan uudessa yhdistyksessä on mukana reilut kymmenen aktiivia eri taustoista. Hänellä itsellään on taustaa Imatran kirkkovaltuustosta, jossa hän on tällä hetkellä varapuheenjohtajana. Arkistokuva. Kuva: Kare Lehtonen / Yle

Tavoitetta kirittää se, että kirkko on osa kokonaisuutta, jota Suomi ehdotti Unescon maailmanperintökohteiden aieluetteloon.

– Jos useammasta purosta tulisi rahaa, potti voisi kasvaa niin, että saataisiin kirkko hyvään kuntoon, Strömberg sanoo.

Kirkko on ollut käyttökiellossa marraskuusta 2020 lähtien, eli sitä ei ole käytetty seurakunnan toimintaan.

Japanilaiset laittoivat jo hatun kiertämään

Alvar Aalto -säätiön mukaan vastaavia kannatusyhdistyksiä ei ole paljon, mutta joitakin.

Japanissa toimii niin ikään Kolmen ristin kirkon tueksi perustettu kannatusyhdistys Three Cross Help. Sen perusti Kolmen ristin kirkossa vieraillut, Japanissa arkkitehtitoimistoa pitävä Andrea Hikone.

Kannatusyhdistys toimii yhteistyössä Alvar Aalto -säätiön kanssa, ja se on kerännyt Kolmen ristin kirkon hyväksi tähän mennessä noin 13 000 euroa.

Viipurin kirjastolle perustettiin aikanaan restaurointiyhdistys. Kuva on arkistosta. Kuva: Petri Neuvonen/Viipurin kirjaston Suomen restaurointiyhdistys VKR

Arkkitehti Elissa Aallon aikana tehtiin puolestaan työtä Viipurin kirjaston pelastamiseksi, ja kirjastolle perustettiin restaurointiyhdistys vuonna 1991.

Aalto-säätiön mukaan kirjaston kunnostamiseen ehdittiin kerätä eri tahoilta yli miljoona euroa, kunnes Venäjän hallitus myönsi korjauksiin merkittävän rahoituksen ja työt saatiin valmiiksi vuonna 2013.

Paimiossa on puolestaan perustettu Parantolan metsät -yhdistys parantolaa ympäröivien metsien suojelemiseksi.

Lisäksi Suomessa ja maailmalla toimii Aallon kulttuuriperintöön liittyviä yhdistyksiä. Alvar Aalto -säätiöllä ei kuitenkaan ole tiedossa, että ne olisivat keränneet laajemmin rahaa minkään tiettyjen kohteiden korjaustöihin.

Alvar Aalto -säätiön mukaan Kolmen ristin kirkkoa on yleisesti pidetty Aallon kirkkorakennuksista omaperäisimpänä. Suomalaisessa kirkkoarkkitehtuurissa se oli modernin, perinteisestä kirkkoarkkitehtuurista erkaantuneen vaihteen pioneeri. Arkistokuva kesältä 2021. Kuva: Kare Lehtonen / Yle

Ainakin kolmen miljoonan remontti

Imatran Kolmen ristin kirkko on kaivannut remonttia jo pitkään, ja remonttitarve kasvaa jatkuvasti.

– Kuivat pakkaskelit ovat olleet kirkon kannalta hyvä asia, mutta vauriot laajenevat ja kirkon yleiskunto huononee silti kaiken aikaa, varsinkin taas ilmojen lämmetessä, kertoo talousjohtaja Pasi Tiimo Imatran seurakunnasta.

Hänen mukaansa tuorein arvio on, että remonttiin tarvittaisiin 3–4 miljoonaa euroa. Vielä viime syksynä arvioitiin, että kaksi miljoonaa euroa riittäisi, mutta katon korjaustarve on kasvattanut rahantarvetta.

– Muutama vuotokohta ehdittiin paikata syksyllä. Paikkauksen yhteydessä todettiin, että koko katolle on tehtävä kuntotutkimus. Katon kuparipelleistä otettiin näytepaloja, jotka lähetettiin loppuvuodesta laboratorioon tutkittavaksi. Niissä todettiin ohenemaa, Tiimo kertoo.

Kannatusyhdistyksen ensimmäinen tempaus on lanseeraustapautuma, jonka se aikoo järjestää 31. maaliskuuta. Arkistokuva on vuodelta 2020. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Katon tutkiminen jatkuu keväällä, ja kattoa korjataan kesän mittaan kohdennetusti.

– Lisäksi ainakin pahimmin vaurioituneen osan eli takasalin vuotavat kattoikkunat uusitaan ja seinät korjataan, Tiimo kertoo.

Kirkkohallitus tuki Kolmen ristin kirkon korjauksia viime vuonna 250 000 eurolla. Seurakunta hakee rahoitusta myös tälle vuodelle.

Imatran kaupunki on luvannut auttaa Imatran seurakuntaa esimerkiksi lahjoituskeräyksen lanseerauksessa mahdollisuuksien mukaan. Lisäksi kaupunki voi tarjota apuaan esimerkiksi tapahtumien järjestämiseen ja hankerahoitusten hakemiseen.

Voit keskustella aiheesta maanantaihin 14. helmikuuta kello 23 asti.

.
.