Hyppää sisältöön

Belgian kolonialismi oli yksi synkimmistä ajoista, ja suomalaisilla oli oma tärkeä roolinsa siinä – Kongon Akseli avaa tarinan pimeyden sydämeen

Kongo-joen liikenne oli suomalaisten konemiesten hallussa aikana, jolloin Kongoa riistettiin pahemmin kuin ehkä mitään muuta siirtomaata kolonialismin synkän historian aikana.

Akseli Leppänen, Kongon Akseli, teki Afrikassa loistavan uran ja palasi varakkaana miehenä Suomeen viettämään eläkepäiviä. Kuva: Kongon Akseli -kirjan kuvitusta / Into

Belgian Kongon kutsuminen vapaavaltioksi on yhtä irvokasta kuin arbeit macht frei -teksti natsien keskitysleirien portilla.

Belgian Kongo oli 1800–1900-lukujen taitteessa jättimäinen pakkotyöleiri, jossa tuhannet paikalliset asukkaat pakotettiin kiväärin voimalla keräämään kumipuun maitiaisnestettä tai raatamaan palmuöljyviljelmillä ja kaivoksissa.

Belgian Kongo oli kuningas Leopoldin yksityisomaisuutta, josta hän taitavana ja ahneena liikemiehenä repi kaiken irti. Vapaavaltio-nimitys on myös Leopoldin aivoitus.

Seurauksena oli pahimpien kansanmurhien suuruusluokkaa oleva väestökato: kongolaisten määrän arvioidaan laskeneen yhden sukupolven aikana 10 miljoonalla.

Belgian Kongo oli se pimeyden sydän, josta Kongo-joella seilannut Joseph Conrad kirjoitti klassikkoteoksensa Heart of Darkness vuonna 1902. Se oli synkän kolonialismin tarinan ehkä kaikista pimein luku.

Kaiken tämän me tiedämme, kiitos amerikkalaisen Adam Hochschildin teoksen "Kuningas Leopoldin haamu", joka ilmestyi vuonna 1998 ja suomennettiin muutama vuosi myöhemmin.

Mutta se, että suomalaisilla, ruotsalaisilla, tanskalaisilla ja norjalaisilla oli roolinsa tässä kaikessa – se on uutta tietoa.

Dokumentaristi, tietokirjailija Jouko Aaltonen ja historioitsija Seppo Sivonen tutkivat jo edellisessä teoksessaan Orjia ja isäntiä suomalaisten osuutta kolonialismissa. Kongon Akseli. Suomalaiset ja skandinaavit kolonialismin rakentajina jatkaa saman teeman parissa.

Kuminkerääjiä 1900-luvun alussa. Kullakin kylällä ja kerääjällä oli oma kiintiönsä. Jos siitä jäi, rangaistiin muun muassa ruoskimalla. Kuva: Kongon Akseli -kirjan kuvitusta / Into

Kongo-joen liikenne oli suomalaisten käsissä

Hämeenkyröläisen Akseli Leppäsen (1879-1938) ei ollut tarkoitus viettää parhaita miehuusvuosiaan Kongossa.

Leppänen suunnitteli häitä.

Köyhän perheen lahjakas poika oli opiskellut Tampereen teollisuuskoulussa konemieheksi ja täydensi opintojaan Tukholmassa. Kotona odotti kuitenkin karu yllätys: rakkaudenkohde oli mennyt naimisiin toisen kanssa.

– Pettymys rakkaudessa ajoi Akseli Leppäsen Kongoon, Jouko Aaltonen sanoo.

Säkkejä lastataan Léopoldvillen, nykyisen Kinshasan, vilkkaassa satamassa. Toinen aluksista on Akseli Leppäsen Hainaut. Kuva: Kongon Akseli -kirjan kuvitusta / Into

Taustalla vaikutti muitakin syitä.

Kongo oli 77 kertaa emämaa Belgiaa suurempi, eikä sen hallitseminen onnistunut ilman ulkopuolisten apua.

Kuningas Leopold oli mieltynyt Pohjolan sotilasosaamiseen. Leopoldin kiinnostusta lisäsi se, etteivät Pohjoismaat osallistuneet siirtomaista käytyyn kilpailuun, toisin kuin Euroopan suurvallat.

Kongoon lähtikin runsaasti ruotsalaisia, tanskalaisia ja norjalaisia upseereita, joille palkkasotilaan komennus tarjosi rahaa, seikkailua ja ylenemismahdollisuuden. Jouko Aaltosen mukaan Kongossa työskennelleiden pohjoismaalaisten kokonaismäärä oli ainakin 2 000, ehkä jopa 3 000.

Tanskalainen Fredrik-Valdemar Olsen teki menestyksekkään sotilasuran Kongossa. Hän yleni lopulta koko siirtomaa-armeijan, Force Publiquen, ylipäälliköksi. Kuva: Kongon Akseli -kirjan kuvitusta / Into

Sotilaiden ohella Kongoon tarvittiin osaavaa työvoimaa pyörittämään jokilaivaliikennettä.

4 700 kilometriä pitkän Kongo-joen merkitys oli aivan ratkaiseva Kongon talouden kannalta: muuta liikenneväylää jättimäisen maan uumeniin ei pientä rautatieosuutta lukuunottamatta ollut.

Suomessa konemiesten koulutus oli korkeatasoista, mutta kaikille ei taloustaantuman vuoksi riittänyt töitä. Moni kiinnostui, kun luki konemiesten ammattilehdestä raportteja Kongo-joella työskennelleistä maanmiehistä. Olosuhteet vaikuttivat ankarilta, kuolleisuus oli korkeaa, mutta palkka oli huomattavasti kotimaata parempi.

– Ja tietysti seikkailunhalu vaikutti nuorten miesten päätöksiin, Aaltonen sanoo.

Akseli Leppänen tunsi jollain tasolla Kongon, sillä maineikkaan tutkimusmatkailijan Henry Morton Stanleyn Kongoa käsittelevät teokset olivat kansainvälisiä hittejä ja myös suomalaisten suosikkilukemistoa.

– Akseli kertoo päiväkirjassaan, kuinka hän on lainannut Kyröskosken kirjastosta Afrikka-kirjoja. Stanley oli hänen suuri sankarinsa.

.

Kongon suomalaisia konemiehiä yhteiskuvassa. Akseli Leppänen oikealla. Kuva: Kongon Akseli -kirjan kuvitusta / Into

Kongo-joelle matkasi kaikkiaan 150–200 suomalaista konemiestä. Määrä oli niin merkittävä, että Kongo-joen liikenteen sanottiin olleen suomalaisten konemiesten käsissä.

– Aika pitkälti tämä piti myös paikkaansa, Jouko Aaltonen vahvistaa.

Suomalaisten merkitys oli Aaltosen mukaan myös kokoaan suurempi, sillä he työskentelivät talouden rattaiden pyörimisen kannalta keskeisessä tehtävässä. Kumi, norsunluu ja palmuöljy kuljetettiin rannikon satamiin juuri niillä jokilaivoilla, joiden moottorit puksuttivat suomalaisten konemiesten valvonnassa.

Akseli Leppänen muuttui ympäristönsä kaltaiseksi

Kolonialismin historiasta ja länsimaiden vastuusta on keskusteltu viime aikoina laajasti. Löytöretkeilijöiden patsaita on poistettu ja heidän toimiaan ja vaikutustaan on uudelleenarvioitu.

Muun muassa Henry Morton Stanleyn osuus Kongon kauheuksissa on osoitettu ja hänen patsaansa makaa hylättynä Kongon Kisanganissa, entisessä Stanleyvillessä. Belgiassa kuningas Leopoldin patsaat ovat joutuneet ilkivallan kohteiksi.

Keskustelua on käyty myös Suomessa. On pohdittu (siirryt toiseen palveluun) sitä, olimmeko osaltamme mukana kolonialistisessa järjestelmässä, vaikka siirtomaita meillä ei ollutkaan.

Jouko Aaltosen mukaan kirja Kongon Akselista on yksi puheenvuoro tässä keskustelussa.

– Teimme Akselista dokumenttielokuvan jo vuonna 2009. Keskustelu kolonialismista lähti liikkeelle vasta sen jälkeen. Halusimme kirjassa laajentaa ja syventää aiheen käsittelyä.

Aaltosen mukaan on selvää, että Suomella oli roolinsa kolonialistisessa taloudessa. Suomi oli osa eurooppalaista talousjärjestelmää ja sitä kautta yhteydessä myös siirtomaiden riistoon.

Myös henkisesti ja kulttuurisesti Suomi oli osa länttä ja suhtautuminen mustiin oli vähintäänkin alentuva.

– Akseli Leppänen oli kolonialisti ja rasisti, mutta niin olivat kaikki muutkin, Jouko Aaltonen sanoo.

Kumin kerääjiä kiristettiin pitämällä heidän perheenjäseniään vangittuina. Kuva: Kongon Akseli -kirja kuvitusta / Into

Kongossa suomalaisten osuus oli enemmän kuin välillistä. Suomalaiset konemiehet olivat tärkeä ratas koneistossa, joka kuljetti kumia ja muita tuotteita maailmalle ja rikastutti Belgian kuningasta. Monet Brysselin uljaimmista rakennuksista on kustannettu tuotoilla, joiden haalimiseen suomalaiset osallistuivat.

Mutta osallistuivatko suomalaiset kongolaisten tappamiseen tai silpomiseen?

– Eivät, ainakaan siitä ei ole todisteita. Mutta selitys ei ole se, että suomalaiset olisivat olleet parempia ihmisiä, vaan se, että suomalaiset tulivat Kongoon hieman muita pohjoismaalaisia myöhemmin. Eikä suomalaisia ollut sotilaina, Jouko Aaltonen sanoo.

Kuningas Leopold luopui Kongosta vuonna 1908 ja siirtomaa päätyi Belgian valtion hallintaan. Jouko Aaltosen mukaan pahimmat törkeydet hellittivät, mutta monessa asiassa meno jatkui ennallaan. Akseli Leppänen saapui Kongoon vuonna 1913.

Sen sijaan sotilaina toimineiden ruotsalaisten, tanskalaisten ja norjalaisten hirmuteoista on kiistattomia todisteita.

– On päiväkirjamerkintöjä, joissa ruotsalaiset sotilaat kerskuvat tappaneensa kylien asukkaita kumiterrorin pahimpina aikoina.

Miehet esittelevät surmattujen käsiä Balolon lähetysasemalla toukokuussa 1904. Käsien katkaisemisella vartijat osoittivat esimiehilleen, että surmatyöt oli tehty, eikä ammuksia ollut tuhlattu metsästykseen. Kuva: Kongon Akseli -kirjan kuvitusta / Into

Jouko Aaltosen mukaan Suomessa tiedettiin, mitä Belgian Kongossa tapahtui.

– Lehdet seurasivat tarkkaan jo Berliinin vuoden 1884 konferenssia, jossa Euroopan suurvallat jakoivat Afrikan ja Kongosta tuli Leopoldin yksityisomaisuutta.

Kun kumiterrori alkoi paljastua vuosisadan vaihteessa, tapahtumista raportoitiin Suomessa jopa aiemmin kuin monessa Länsi-Euroopan maassa. Selityksenä on se, että vyyhti alkoi purkautua ruotsalaisen lähetyssaarnaajan Edvard Sjöblomin todistuksista, joista kerrottiin tuoreeltaan suomalaisissa kirkollisissa julkaisuissa.

– Käsitys, että Suomi olisi ollut peräkylä, jossa ei olisi tiedetty, mitä maailmalla tapahtui, ei pidä paikkaansa.

Sittemmin Kongon tapahtumat unohdettiin ja Adam Hochschildin kirja Kuningas Leopoldin haamu toi ne aivan kuin uutena tietona nykylukijan ulottuville.

Entäpä Akseli Leppänen, kuinka paljon hän tiesi kongolaisten kärsimyksistä ja miten hän niihin suhtautui?

– Alussa Akseli pohti päiväkirjoissaan mustien huonoa kohtelua. Mutta vuosien myötä hän tottui siihen, että mustia pistetään piiskalla kuriin. Akseli Leppänen muuttui ympäristönsä kaltaiseksi.

Jutun päälähteinä on käytetty Jouko Aaltosen haastattelua sekä Jouko Aaltosen ja Seppo Sivosen kirjaa Kongon Akseli. Suomalaiset ja skandinaavit kolonialismin rakentajina.

Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta 21.5. kello 23:een saakka.

Lue lisää:

Kuuntele Yle Areenasta:

Kongon demokraattisessa tasavallassa louhitaan leijonanosa maailman akkuteollisuuden tarvitsemasta koboltista. Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa tavataan lapsia ja pienkaivajia, jotka työskentelevät Kongossa virallisen kaivosteollisuuden kyljessä, usein hengenvaarallisissa oloissa. Suomessakin jalostetaan Kongon kobolttia. (Ohjelma on julkaistu 13.3.2021.)

Lisää kiinnostavia historia-aiheisia artikkeleita:

.
.