Hyppää sisältöön

Metsäala perustelee hakkuiden kestävyyttä säännöillä, joihin ympäristöviranomainen ei usko – Taina Ihaksi kertoo nyt, miksi teki vaikean päätöksen

Suomen yleisin metsäsertifikaatti PEFC määrittää käytännössä, miten suomalaismetsiä hakataan. Sertifikaatti markkinoi jättävänsä arvokkaat elinympäristöt rauhaan, mutta ympäristöviranomaisten mielestä se johtaa harhaan.

Eteläsuomalaisessa metsässä on kevään suojasäässä märkää. Puiden latvuksiin kasaantunut lumi tipahtelee oksiston lävitse maahan ja niskaan.

Kaakkois-Suomen Elyn asiantuntija, hydrobiologi Taina Ihaksi pysähtyy vanhan männyn eteen ja pohtii, riittäisivätkö sen pintaa verhoavat jäkälä ja sammal takaamaan hyönteisiä hömötiaisen ruuaksi.

Monen tuntema yleislintu on muuttunut lyhyessä ajassa erittäin uhanalaiseksi.

Syy on sama kuin lukuisilla muillakin lajeilla: Suomen vanhat metsät ovat huvenneet. Hömötiainenkin tarvitsee niiden tarjoamaa ravintoa selviytyäkseen.

Vanhoista metsistä on keskusteltu kuluneen vuoden aikana paljon, kun luontokadon pysäyttäminen on tullut rytinällä ilmastotavoitteiden rinnalle EU:ssa.

Juuri niissä asustaa suuri osa olemassaolostaan kamppailevista suomalaislajeista.

Syy lajikatoon on tutkijoille selvä, ja se on kirjattu muun muassa laajaan uhanalaisuusarvioon Punaiseen kirjaan (siirryt toiseen palveluun).

– Metsähakkuiden ja ojitusten aiheuttamat muutokset hävittävät elinympäristöjä ja heikentävät metsään kuuluvien lajien elinmahdollisuuksia, Taina Ihaksi vahvistaa.

Metsätalouden rooli luontokadon aiheuttajana on ollut suomalaisessa metsäkeskustelussa vaikea aihe.

Siitä Ihaksilla on kokemusta.

Hän on tuonut meidät kotikaupungissaan Kouvolassa sijaitsevaan Niivermäen metsään näyttääkseen, miksi ympäristöviranomaiset tekivät alaa kuohuttaneen päätöksen viime keväänä.

Taina Ihaksi seisoo Niivermäen luonnonsuojelualueella Kouvolassa. Metsässä on lukuisia arvokkaan elinympäristön merkkejä. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Ihaksi edusti Elyjen ympäristöviranomaisia työryhmässä, joka uudisti Suomen yleisintä metsäsertifikaattia PEFC:tä.

Elyt päättivät lopulta olla hyväksymättä sertifikaattia ja jättivät sen kokonaan allekirjoittamatta.

PEFC on markkinointileima, joka lupaa ostajalle, että puu on peräisin kestävästi hoidetusta metsästä. PEFC-merkin voi löytää esimerkiksi paperista, pahvista ja puukalusteista.

Käytännössä se määrää tukun sääntöjä, joita pitää hakkuita tehdessä noudattaa.

Yksi keskeisistä vaatimuksista on, että metsälajeille arvokkaat elinympäristöt pitää jättää kokonaan hakkuiden ulkopuolelle.

Ihaksin mielestä juuri sellainen metsä aukeaa haastatteluhetkellä ympärillämme.

Samaa mieltä on ollut omistaja Kouvolan kaupunki, joka on päättänyt suojella metsän vapaaehtoisesti.

Kun Niivermäen 90-vuotiaassa metsässä katsoo ympärilleen, siellä vilisee luontoarvoista kertovia merkkejä: valkoisia kääpiä puiden rungoilla ja maassa runsaasti sammaleen peittämää lahopuuta. Muutama kelokin on jäänyt pystyyn.

Suojeluohjelma METSOon pääsyn kriteerit ovatkin täyttyneet kevyesti.

Ilman suojelupäätöstä metsästä voisi kuitenkin hakata kestävänä markkinoitavaa, PEFC-sertifioitua puuta.

Tämä on yksi syistä, jonka vuoksi Ihaksi jätti sertifikaatin allekirjoittamatta. Hakkuiden ulkopuolelle jätettäville metsille on sertifikaatissa hänen mielestään liian kova ikäraja.

PEFC:n mukaan metsän pitää olla yli 160-vuotiasta, ennen kuin se katsotaan hakkuilta suojatuksi arvokkaaksi elinympäristöksi.

– Kriteerit ovat niin tiukat, että sellaista metsää ei löydy Etelä-Suomessa edes luonnonsuojelualueilta. Juuri täällä suojelulle olisi kuitenkin tarve, sillä tilanne on metsälajien uhanalaistumisen kannalta erityisen huono, Ihaksi sanoo.

Niivermäen metsän olisi siis pitänyt kasvaa vielä 70 vuotta päästäkseen sertifikaatin vaatimusten suojaan.

Ympäristöviranomaiset ja Suomen ympäristökeskus SYKE yrittivät työryhmässä laskea suojeltavan metsän ikärajaa. Sitä ei kuitenkaan laskettu.

– Sertifikaatti antaa ymmärtää, että se suojelee vanhoja metsiä, mutta käytännössä arvokkaita metsiä hakataan ja puu myydään sertifioituna, Ihaksi sanoo.

Uhanalainen hömötiainen tarvitsee runsaasti vanhoissa metsissä kasvavaa sammalta ja jäkälää selviytyäkseen. Kuva Niivermäen luonnonsuojelualueelta. Kuva: Antti Haanpää / Yle

PEFC määrää Suomen metsissä

PEFC eli Programme for the Endorsement of Forest Certification on kryptisestä nimestään huolimatta paljon vartija.

Sen piiriin kuuluu valtava osa, jopa 93 prosenttia koko maan talousmetsistä.

Monen tutkijan mukaan sertifikaatilla on enemmän painoarvoa kuin vaikkapa laeilla, jotka sääntelevät metsien käsittelyä.

Käytännössä juuri PEFC ratkaisee, miten luontoarvot otetaan hakkuissa huomioon.

Sertifikaatilla on tärkeä rooli suomalaismetsiä koskevassa keskustelussa.

Kun metsäala perustelee metsänhoidon kestävyyttä vaikkapa uutta ympäristösääntelyä laativalle EU-komissiolle, se viittaa PEFC:hen.

Tarkoitus oli alun perin hyvä. Järjestelmä luotiin 1990-luvulla, kun ympäristötietoisuus markkinoilla kasvoi.

Metsäteollisuus huolestui maineriskistä, joka melkein toteutuikin, kun kiistat vanhojen Lapin metsien hakkuuaikeista kiirivät kansainvälisten puunostajien korviin.

PEFC:n ansiosta hakkuiden ohessa huomioidaan nykyään asioita, joita mikään laki ei erikseen vaadi. Vanhojen metsien suojelun lisäksi tunnetuimpia ovat säästöpuiden ja suojakaistojen jättäminen.

Säästöpuut tarkoittavat pientä osaa puista, jotka pitää jättää avohakkuissakin pystyyn. Suojakaista taas kieltää ajamasta painavalla hakkuukoneella liian läheltä vesistöä.

Niiden ansiosta edes pienellä osalla lajeista on mahdollisuus selvitä hakkuista ja vesistöihin päätyvät ravinteet vähenevät.

Tutkijat ja ympäristöjärjestöt ovat kuitenkin arvostelleet PEFC:tä jo vuosia siitä, ettei se täytä antamiaan lupauksia luontoarvojen huomioimisesta hakkuissa.

Tutkijoiden arvostelun kohde ovat olleet muun muassa säästöpuut, joita jätetään lajien ja monimuotiosuuden säilyminen kannalta liian vähän.

PEFC:tä arvosteltu myös toistuvista heikennyksistä. Suomen ympäristökeskus (SYKE) on laskenut (siirryt toiseen palveluun), että sertifikaattia on heikennetty lähes jokaisella päivityskierroksella sen jälkeen, kun se perustettiin.

Esimerkiksi Ihaksin esiin nostamien arvokkaiden elinympäristöjen pinta-alaa on SYKE:n mukaan laskettu vuosien varrella peräti 95 prosenttia.

PEFC ja metsäteollisuuden edustajat ovat puolustautuneet korostamalla, että sertifikaatti on kompromissi, jossa sovitetaan yhteen metsien taloudelliset ja sosiaaliset arvot sekä luonnon monimuotoisuus.

Sertifikaatin vaatimuksen uusitaan viiden vuoden välein. Tätä ennen työ on tehty lähinnä metsäteollisuuden ja etujärjestöjen voimin.

Ympäristöjärjestöt ovat kieltäytyneet kehittämästä PEFC:ä. Ne kannattavat tiukempaa FSC-sertifiointia, joka on käytössä vain muutamassa prosentissa Suomen metsistä.

Oli Ihaksin ja Elyjen oma aloite tuoda ympäristöviranomaiset mukaan sertifikaattia uudistavaan työryhmään. SYKE taas oli pyydetty mukaan ensimmäistä kertaa.

– Hyvä, että he toivat asiantuntemuksensa mukaan, sillä tavoitteena on mahdollisimman laaja-alainen työryhmä, PEFC Suomen pääsihteeri Auvo Kaivola sanoo.

Ihaksin mielestä mukaan piti mennä, sillä luontokadon torjumisella on kiire. Siihen velvoittaa muun muassa EU:n biodiversiteettistrategia, jonka kansallisia suojeluvelvoitteita pohditaan Suomessa parhaillaan.

– Sertifikaatilla on Suomessa hirvittävän iso merkitys ja kehittämistyön kerrotaan perustuvan uusimpaan tutkimustietoon, Ihaksi sanoo.

Ekologian asiantuntijoita ei ole ollut edustettuna sertifkaattia kehittävässä työryhmässä ennen Taina Ihaksia, tämän kollegaa sekä Syken tutkijoita. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Ympäristöviranomaiset arvostelevat avoimuuden puutteesta

Kun Ihaksi ja Ely-keskukset vuosi sitten päättivät vetäytyä sertifikaatin uudistustyöstä, metsäalalla nousi kohu.

Ihaksi laati kollegansa Toni Etholénin kanssa yksityiskohtaisen muistion vetäytymisen syistä. Se vuoti julkisuuteen, kiersi Twitterissä jalöysi tiensä mediaan (siirryt toiseen palveluun).

Tuolloin Ihaksi kieltäytyi Ylen haastattelusta kokonaan. Nytkin lupa heltiää vasta työnantajan eli Ely-keskuksen kanssa neuvottelun jälkeen.

Ihaksi kuitenkaan halua kommentoida julkisesti enää tapahtumia työryhmässä.

Aihe on työnantajalle arka, sillä ympäristövalvonnan lisäksi Elyjen kattojen alla edistetään elinkeinotoimintaa. Viranomaisten irtiotto ja ylipäänsä osallistuminen työryhmään kirvoittivat arvostelua viime keväänä maa- ja metsätalousministeriä myöten (siirryt toiseen palveluun).

Ihaksin ja Etholenin laatimasta muistiosta (siirryt toiseen palveluun) voi lukea paljon.

PEFC on kansainvälinen järjestelmä, jossa kansallisten kriteerien laatimista määräävät tarkat pelisäännöt.

Säännöt edellyttävät muun muassa, että toiminta on avointa ja läpinäkyvää.

Osallistujien pitäisi myös olla edustettuna niin, että mikään yksittäinen taho ei olisi määräävässä asemassa.

Uudistusta tehneen työryhmän työskentelyä arvostellaan muun muassa avoimuuden puutteesta ja siitä, että metsien ekologiaa koskeva tutkimustieto jätettiin huomiotta.

Muistion mukaan ryhmä toimi metsäteollisuuden ohjaamana.

Sen mukaan valtaa laajassa työryhmässä käytti pieni työvaliokunta, jossa ei istunut ainoatakaan ekologian asiantuntijaa.

Ympäristöviranomaiset sanovat, että heidän eriäviä mielipiteitään ei ensin merkitty pöytäkirjoihin.

Myöhemmin kommentteja pyrittiin kirjaamaan pöytäkirjoihin toisin, kuin he olivat esittäneet, käy ilmi Ylen näkemästä sähköpostikirjeenvaihdosta.

Aluksi koko työryhmä päätti tilata tutkijoilta alustuksia ekologisesta tutkimustiedosta. Ne kuitenkin peruttiin yhtä lukuunottamatta.

Työvaliokunnan työhön osallistui muun muassa metsäasiantuntija Lea Jylhä metsänomistajien etujärjestö MTK:sta.

Hakkuut vaikuttavat myös vesistöön. Sertifikaatin määräämä suojakaista vähentää maaperän ravinteiden päätymistä sinne. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Jylhä kuvaa valiokunnan työtä tekniseksi työksi, joka lähinnä kokosi työryhmän ehdotuksia yhteen.

– Työvaliokunta ei määrännyt mitään, vaan työryhmä teki päätökset, Jylhä vastaa kritiikkiin.

Hänen mukaansa ryhmään myös pyydettiin ekologisen kestävyyden edustajaa Suomen ympäristökeskuksesta, mutta tämä kieltäytyi. Jylhä sanoo, ettei muista peruttuja tukijoiden alustuksia.

Ympäristöviranomaisia hätkähdytti muistion mukaan tapa, jolla sertifikaattiin sisältyvää lupausta metsien hiilinielujen ylläpitämisestä muutettiin.

Lupaus säilytettiin, mutta laskentatapaa muutettiin niin, että hakkuiden määrää voidaan tosiasiassa nostaa.

Laskutavan muutos kävi ilmi vasta sen jälkeen, kun työryhmä oli jo päättänyt asiasta. Kokouksissa sitä ei erikseen tuotu esille.

Jatkossa sertifikaatti sallii hakkaamisen reilusti yli kestävänä pidetyn, noin 80 miljoonan kuution rajan.

Raja on Luonnonvarakeskuksen laskelma siitä, kuinka suuria hakkuita voidaan ylläpitää ilman, että tulevista hakkuu­mah­dollisuuksista jouduttaisiin tinkimään.

Muistion mukaan viranomaisia hiersi myös yritys vetää Lapin vanhat, yli 200-vuotiaat metsät takaisin hakkuiden piiriin.

Niistä ei ole tähän saakka saanut hakata sertifioitua puuta.

Lapin metsistä keskusteltiin tilaisuudessa, joihin pyydettiin vain metsäteollisuuden edustajia eikä lainkaan ekologian asiantuntijoita tai alueen aluperäisasukkaita edustavan Saamelaiskäräjien edustajia.

Myös Saamelaiskäräjät ja SYKE vetivät lopulta allekirjoituksensa sertifikaatista pois.

Punainen kirja on laaja uhanalaisuusarviointi, jonka mukaan katoamisvaarassa olevien metsälajien määrä on kasvanut. Kirjat ovat Taina Ihaksin työpöydällä. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Metsänomistajien etujärjestö vastaa: Suojeluun on muita keinoja

Sertifikaatin uudet vaatimukset julkaistiin alkuvuodesta, reilu puoli vuotta ympäristöviranomaisten irtautumisen jälkeen.

Auvo Kaivola sanoo yllättyneensä poisjäännistä.

– Meillä oli käsitys, että he olisivat mukana loppuun saakka ja allekirjoittaisivat lopputuleman.

Kaivolan mielestä viranomaisten kädenjälki näkyy, sillä sertifikaatin kriteereihin tehtiin myös selviä ekologisia parannuksia.

Säästöpuiden määrää ja kokoa koskevat vaatimukset kasvoivat. Vesistöjen ja avosoiden suojakaistojen leveydet kaksinkertaistuvat, ja niillä sallitaan jatkossa ainoastaan jatkuvan kasvatuksen tyyliset poimintahakkuut.

Metsäalan asiantuntijapalveluita tarjoavasta Tapiosta vahvistetaan, että suunta oli tällä kierroksella parempaan. Tapio ja Pellervon taloustutkimus ovat arvioineet uudet PEFC-kriteerit.

Kaivola kiistää ympäristöviranomaisten väitteet siitä, ettei työskentely kriteerien muuttamisessa olisi ollut avointa ja läpinäkyvää.

Kaivolan mukaan työryhmässä käytiin keskustelua ja erilaisia mielipiteitä esitettiin. Niitä alettiin myös kirjata pöytäkirjoihin heti, kun ymäristöviranomaiset sitä erikseen pyysivät, Kaivola sanoo.

Hän myöntää, että sertifikaatin uusi laskentatapa mahdollistaa aiempaa suuremmat hakkuut. Hänen mielestään lupaus hiilinielujen ylläpitämisestä kuitenkin pitää.

– Jatkossakin puustoa hakataan metsän kasvua vähemmän, Kaivola sanoo.

Tutkijat ovat kuluneen kevään aikana arvioineet, että kestävän rajan ylittäminen hakkuissa voisi pienentää metsien hiilinielua niin, että Suomen olisi hankala pysyä hiilinielun kokoa koskevissa EU-velvoitteissa.

Miksi serfitikaatissa päädyttiin kestävää rajaa suurempiin hakkuisiin? Päätös tehtiin ennen Ukrainan sotaa ja tietoa Venäjän puuntuonnin lakkaamisesta.

Kaivola vastaa, että uusi laskentatapa hyväksyttiin työryhmässä, eivätkä ympäristöviranomaiset kyseenalaistaneet sitä.

Niivermäen luonnonsuojelualue Kouvolassa ei täyttäisi PEFC-sertifikaatin vaatimusta hakkuiden ulkopuolelle jätettävästä metsästä. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Lea Jylhä kommentoi arvostelua Lapin metsiin kaavaillusta muutoksesta, että suojeluvelvoitetta olisi haluttu kohtuullistaa sellaisten metsänomistajien kohdalla, joilla suuri osa metsistä olisi jäänyt talouskäytön ulkopuolelle.

Jylhän mukaan samassa yhteydessä suojeltavien Etelä-Suomen metsien ikärajaa olisi vastaavasti haluttu laskea.

Lopulta sekä pohjoisen että etelän metsät jätettiin sertifikaatissa ennalleen, kun työryhmässä yhteisymmärrystä ei ollut.

Entä miksi etelän metsien ikäraja pidetään niin korkeana, ettei sellaisia metsiä käytännössä löydy?

Jylhä sanoo, että vanhana pidetään sertifikaatissa metsää, jossa vallitsevan puuston ikä on yli puolitoistakertainen alueella suositeltavan uudistusiän ylärajaan verrattuna.

– Emme voi mitään sille, että etelässä vanhoja luonnontilaisia metsiä meillä on säilynyt niin vähän, Jylhä perustelee.

Hän haluaa korostaa, että PEFC on talousmetsien hoidon ja käytön ohjaamisen keino.

– Suojeluun on muita keinoja, kuten METSO-ohjelma.

Taina Ihaksi omistaa itsekin metsää. Hän sanoo, ettei metsänomistajien pitäisi tuntea syyllisyyttä siitä, miten ovat aiemmin metsiään käsitelleet. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Taina Ihaksin mukaan nyt tehdyt parannukset ovat hyviä, mutta tutkimusten valossa ne eivät riitä.

Vapaaehtoisen suojelun lisäksi tarvitaan toimia myös talousmetsissä, että uhanalaisten metsälajien säilyminen on mahdollista.

Suurin ongelma Ihaksille sertifikaatissa on markkinointi, jossa ekologista kestävyyttä painotetaan.

– Jos ostan sertifioitua terassilautaa, jonka kerrotaan turvaavan arvokkaat elinympäristöt, eikö sen lupauksen pitäisi myös toteutua Suomen metsissä?

Ihaksin mielestä metsäteollisuus on ilmastoon ja monimuotoisuuteen liittyvien tavoitteiden myötä kokonaan uudessa tilanteessa.

Se pitäisi hänen mielestään nähdä mahdollisuutena. Metsänomistajat voivat jo lähitulevaisuudessa saada korvausta puuntuotannon lisäksi luontopääoman ja hiilinielujen säilyttämisestä.

Nyt pitäisi Ihaksin mielestä löytää keinoja tukea metsänomistajia, että nämä toimisivat luonnon monimuotoisuuden kannalta paremmin kuin sertifikaatti määrää.

– Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, mitä on metsissään aiemmin tehnyt, itsekin metsää omistava Ihaksi sanoo.

Aiheesta voi keskustella maanantaihin 18.4. klo 23 saakka.

Lue lisää: