Hyppää sisältöön

Epsteinin lähipiiriin kuulunut mallipomo kuoli vankilassa Ranskassa – Jean-Luc Brunelia epäiltiin osallisuudesta alaikäisten raiskauksiin

Syyttäjänviraston mukaan Brunel löytyi hirtettynä. Jeffrey Epsteiniä seksuaalirikoksista syyttänyt Virginia Giuffre sanoi, että Brunel välitti naisia ja alaikäisiä tyttöjä rikkaille ihmisille.

Seksuaalirikosvyyhteen yhdistetyt Ghislaine Maxwell (vasemmalla), Jeffrey Epstein ja Jean-Luc Brunel istuvat lentokoneessa Yhdysvaltain oikeusministeriön julkaisemassa todistusaineistokuvassa. Kuva: Yhdysvaltain oikeusministeriö

Ranskalainen mallipomo Jean-Luc Brunel kuoli lauantaina La Santen vankilassa Pariisissa, kertoo Pariisin syyttäjänvirasto.

Viraston tiedottajan mukaan Brunel löytyi hirtettynä sellistään. Pariisin poliisi on aloittanut tutkinnan Brunelin kuolemasta.

76-vuotias Brunel oli tutkintavankeudessa yhdysvaltalaisen liikemies Jeffrey Epsteinin seksuaalirikosvyyhteen liittyen. Syyttäjänviraston mukaan käynnissä oli tutkinta, jossa selvitettiin Brunelin osuutta alaikäisten raiskauksiin ja ihmissalakuljetukseen.

Oikeudenkäyntiä odottanut Jeffrey Epstein kuoli epäselvissä olosuhteissa vankilassa New Yorkissa vuonna 2019. Hänen sanotaan hirttäneen itsensä.

Brunelin asianajajat julkaisivat lauantaina lausunnon, joka antoi ymmärtää, että mies tappoi itsensä. Lausunnon mukaan Brunel oli ollut hyvin stressaantunut ja pyytänyt päästä vapauteen useita kertoja.

– Jean-Luc Brunel ei koskaan lakannut julistamasta syyttömyyttään. Hänen päätöksensä ei johtunut syyllisyydestä, vaan syvästä epäoikeudenmukaisuuden tunteesta, asianajajat sanoivat.

Brunelin asianajajat eivät kommentoineet tarkemmin, mitä oli La Santen vankilassa oli tapahtunut. On epäselvää, oliko vankilassa käytössä varotoimia, joiden tarkoituksena oli estää vankeja vahingoittamasta itseään.

La Santen vankila kuvattuna ulkoa. Kuva: Christophe Petit Tesson / EPA

Epstein ja Brunel mukana samassa mallitoimistossa

Brunel pidätettiin joulukuussa 2020 Pariisin Charles de Gaullen lentokentällä ranskalaisen tutkinnan yhteydessä, joka oli saanut alkunsa Epsteinin seksuaalirikossyytteistä Yhdysvalloissa.

Brunel ja Epstein viihtyivät toistuvasti yhdessä. Epstein matkusti usein Ranskaan ja hänellä oli asuntoja Pariisissa.

Brunel aloitti uransa muotialalla mallien etsijänä, Hän oli mukana perustamassa Karin Models -mallitoimistoa. Myöhemmin hän muutti Yhdysvaltoihin, missä hän oli mukana perustamassa MC2-mallitoimistoa, jonka rahoittajana toimi Epstein.

Ranskan viranomaiset pitivät Brunelia keskeisenä hahmona tutkinnassa, jossa selvitettiin Epsteinin ja hänen lähipiirinsä epäiltyjä naisiin ja tyttöihin kohdistuneita seksuaalisia hyväksikäyttöjä.

Uhri järkyttyi Brunelin kuolemasta

Epsteiniä seksuaalirikoksista syyttänyt Virginia Giuffre sanoi, että Brunel välitti naisia ja alaikäisiä tyttöjä Epsteinille ja muille rikkaille ihmisille. Giuffren mukaan Brunel houkutteli uhreja lupauksilla mallintöistä.

Useat uhreiksi ilmoittautuneet naiset ovat puhuneet Ranskan poliisille sen jälkeen, kun rikosvyyhdin tutkinta alkoi vuonna 2019.

Yksi heistä on hollantilainen entinen malli Thysia Huisman, joka kertoi poliisille, että hän joutui teini-ikäisenä Brunelin huumaamaksi ja raiskaamaksi. Huisman kertoi uutistoimisto AP:lle, että hän järkyttyi Brunelin kuolemasta.

– Se tekee minut vihaiseksi, koska olen taistellut vuosia. Asian piti minun osaltani päättyä oikeudessa. Nyt se on riistetty minulta, Huisman sanoi AP:lle.

Huismania ja muita uhreja edustava asianajaja Anne-Claire Le Jeune ilmaisi AP:lle epäilevänsä, että vyyhdin tutkinta ei välttämättä tule johtamaan oikeudenkäyntiin, koska Brunel oli jutussa niin keskeisessä asemassa.

Le Jeunen mukaan tällöin Brunelia rikoksista syyttävät naiset eivät saisi virallista tunnustusta statukselleen uhreina.

Huismanin mukaan tunnustuksen saaminen olisi oleellinen askel hyväksikäytöstä toipumisessa.

Prinssi ja seurapiirijulkkis mukana vyyhdissä

Virginia Giuffre sopi tällä viikolla Britannian prinssi Andrewin tapauksen mittavalla rahasummalla. Giuffren mukaan Andrew oli käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväkseen vuonna 2001. Giuffre oli tuolloin 17-vuotias.

Giuffre sanoi, että Epstein paritti hänet Andrewille ja useille muille tunnetuille henkilöille kuten poliitikoille ja liikemiehille. Prinssi Andrew on kiistänyt syytöksen eikä häntä vastaan ole nostettu rikossyytteitä.

Joulukuussa Epsteinin ja prinssi Andrew´n ystävä, seurapiirihenkilö Ghislaine Maxwell, tuomittiin Yhdysvalloissa useista seksuaalirikoksista. Maxwell kiisti syyllisyytensä.

Oikeus katsoi Maxwellin muun muassa välittäneen tyttöjä Epsteinille. Maxwell todettiin syylliseksi muun muassa alaikäisen ihmiskaupasta seksuaalisessa hyväksikäyttötarkoituksessa.

Lue lisää:

.
.