Hyppää sisältöön
Mielipide
Vuorovaikutus

Raisa Omaheimon kolumni: Erilaista korona-aikaa eläneiden ihmisten paluu yhteisiin tiloihin vaatii kaikilta ymmärrystä

Paluu entiseen tapaan olla muiden ihmisten kanssa ei tapahdu itsestään, minun täytyy tehdä töitä sen eteen, kirjoittaa Omaheimo.

Kolmannen rokotuksen saatuani tapasin kahta ystävää kahvilassa. En muista milloin olisin viimeksi ollut kahvilassa.

Ihmiset jonossa tuntuivat tulevan jotenkin liian lähelle.

Silmälasit olivat huurussa maskin yläpuolella ja talvitakissa kuuma. Tiskillä oli valtava määrä vaihtoehtoja, oli vaikea muistaa, millaisesta ostokahvista pidän. Ihmiset jonossa tuntuivat tulevan jotenkin liian lähelle.

Kahvilan äänimaailma oli kaoottinen: oli taustamusiikkia ja puheensorinaa ja kahvikoneen surinaa. Pöydässä tunsin itseni kömpelöksi. Miten puhutaan ihmisten kanssa ilman ruutua ja mahdollisuutta sulkea oma kamera? Eikä taustameteliä saanut pois päältä. Kehoni tuntui ihan erilaiselta kuin keittiön pöydän ääressä.

Puhuin ystävien puheen päälle, oli vaikea hahmottaa, milloin on oma vuoro puhua. Tunsin itseni aivan toistaitoiseksi. Sanoin sen ääneen. Ystäväni kertoivat, että heillä on ihan samanlainen, sosiaalisesti kömpelö olo. Nauroimme ja sovimme olevamme ymmärtäväisiä toisten kömpelyyttä kohtaan. Opetellaan yhdessä.

Kotimatkalla mietin, että minussa on tapahtunut iso muutos. Riskiryhmäläisenä ja riskiryhmäläisen läheisenä olen viettänyt kuluneittein vuosien aikana ihan valtavasti aikaa kotona istuen.

Ennen pandemiaa olin suvereeni sosiaalisissa tilanteissa, hyvä ihmisten kanssa. Olin saanut virtaa ihmisten tapaamisesta. Nyt kahden tunnin kahvittelun jälkeen halusin vain äkkiä kotiin ja sohvalle ja hiljaisuuteen. Tajusin, että tarvitsen oman elämän korona-exit-suunnitelman.

Korona-aika on ollut meille kaikille eri tavalla kuormittavaa.

Yhden suru oli yksin jäävät vanhenevat läheiset, joita ei saanut mennä tapaamaan. Toinen väsyi taaperoarkeen ilman yhtään hengähdystaukoa. Kolmas kannatteli ahdistunutta etäkouluun ajettua teini-ikäistä ja väsyi siihen. Neljäs menetti parisuhteensa, kun vuosi kaksin yksiössä oli vaan liikaa. Viides lähti turvakotiin. Kuudes suri deittailun vaikeutta: miten tutustua uusiin ihmisiin, kun mihinkään ei saa mennä eikä varsinkaan lähelle ketään. Seitsemänneltä lähtivät työt ja toimeentulo. Kahdeksas ei sairastanut koronan lievää versiota.

Itse olin yksi etuoikeutetuista. Sain jäädä kotiin turvaan virukselta tekemään etätöitä. Minulle koronavuosien raskaimmaksi asiaksi muodostui aikuiskontaktien puute. Istuin keittiön pöydän ääressä kuukaudesta toiseen.

Kaikkeen tottuu, jatkuvaan yksin olemiseenkin. Minä olen opetellut viherkasvien hoitoa, makrameesolmuja ja kehittynyt pleikkapelaajana ällistyttävän paljon.

Kavereiden kanssa olen jutellut puhelimessa ja työkavereita nähnyt tietokoneen ruudulla, mutta fyysisesti olen viettänyt ihan valtavasti aikaa yksin.

Haluan muistaa, miten ihmisten kanssa ollaan.

Pandemia loi meille erilaisia todellisuuksia. Samalla kun olen itse eristäytynyt ja tilannut ruokaostoksetkin kotiovelle, olen seurannut somesta, miten yhdet juhlivat kultaa halaillen Esplanadilla ja toiset matkustelevat kuten ennenkin.

Erilaista korona-aikaa eläneiden ihmisten paluu yhteisiin tiloihin vaatii kaikilta ymmärrystä.

Kahvilakokemus muistutti minua siitä, että en oikeasti halua tottua eristäytymiseen, haluan muistaa, miten ihmisten kanssa ollaan.

Paluu entiseen tapaan olla muiden ihmisten kanssa ei tapahdu itsestään, minun täytyy tehdä töitä sen eteen. Ihan kuten fyysisen liikkumisen vähennyttyä pitää aloittaa pienistä venyttelyistä ja vaikka kävelylenkeistä, minun täytyy altistaa itseäni sosiaalisille tilanteille pienimuotoisesti mutta määrätietoisesti ja säännöllisesti.

Minun korona-exitiini kuuluu ainakin museokäyntejä. Ihan sama mikä näyttely, tällä hetkellä kaikki aistiärsykkeet, jotka eivät tule ruudulta, ovat erittäin tervetulleita. Tulevaan kevääseen kuuluu ystäviä, joiden kanssa sovitaan kahvittelu- ja kävelytreffejä, siihen kuuluu pian myös työntekoa toimistossa yhdessä kollegojen kanssa. Aion myös uskaltautua uimahalliin kahden vuoden tauon jälkeen.

Mitä sinun exit-suunnitelmaasi kuuluu?

Raisa Omaheimo

Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija

Kolumnista voi keskustella 26.2. klo 23.00 saakka.

.
.