Hyppää sisältöön

Kahta miestä syytetään murhasta Laajasalossa: Iskivät miestä teräaseilla kymmeniä kertoja – naapurit kuulivat uhrin avunhuudot

Syytteiden mukaan miehet tappoivat Helsingissä Laajasalossa asuneen miehen iskemällä tätä teräaseilla ainakin 32 kertaa.

Syyttäjä vaatii kahdelle miehelle elinkautista vankeusrangaistusta. Kuva: Silja Viitala / Yle

Helsingin käräjäoikeudessa alkoi tänään niin sanotun Laajasalon murhajutun käsittely. Kahta noin 30-vuotiasta miestä syytetään murhasta. Epäilty henkirikos tapahtui sunnuntaiaamuna 3. lokakuuta 2021 Helsingissä Laajasalossa.

Syyttäjän mukaan vuonna 1988 syntyneet miehet menivät uhrin asuntoon aikeenaan kohdistaa häneen väkivaltaa. He sammuttivat matkapuhelimensa ennen asuntoon menemistä. Asunnolla he iskivät miestä asunnosta ottamallaan veitsellä ja toisella veitsellä ainakin 32 kertaa eri puolille kehoa.

Uhri pyysi miehiä lopettamaan ja huusi apua. Naapurit kuulivat avunhuudot ja hälyttivät poliisin paikalle. Poliisin tultua tarkastuskäynnille asunnosta löytyi noin 35-vuotias mies kuolleena.

Syyttäjä vaatii kahdelle syytetylle elinkautista vankeusrangaistusta murhasta. Perusteena on rikoksen erityinen raakuus ja julmuus sekä törkeys.

Syytetyt olivat valmistautuneet tekoon ja uhriin oli kohdistettu väkivaltaa täysin yllättäen tämän omassa kodissa. Uhrilla oli huonot mahdollisuudet puolustautua kahta miestä vastaan.

Toinen syytetyistä on toimittanut käräjäoikeuteen kirjallisen ennakkovastauksen. Hän kiistää syytteen. Syytetyn mukaan hän ei ollut kyseisellä asunnolla teon aikaan. Yle ei tavoittanut toisen syytetyn avustajaa kommentoimaan syytteitä.

Lue lisää:

.
.