Hyppää sisältöön

Mari Leppäsen kolumni: Isovanhempamme muistavat vielä, miltä tuntui jakaa kotinsa sodan evakoille – kohta me muutkin muistamme

Synkästä uutisvirrasta erottuu myös hyvyys. Moni on nyt valmis auttamaan ja majoittamaan sotaa pakenevia. Kun jakaa saman keittiönpöydän, erottelu meihin ja heihin hämärtyy, Leppänen kirjoittaa. Kolumnin voi myös kuunnella.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on pakottanut katsomaan kauheutta. Uutiskuvat lamauttavat, satuttavat ja saavat voimaan pahoin. Niin kuuluukin olla. Pelottavampaa olisi, jos tottuisimme tai vain sulkisimme silmät.

Uutisvirrasta erottuvat myös ihmisten hyvät teot ja kauneus: lapsi sotilaan sylissä, ihmiset auttamassa pyörätuolilla kulkevaa yli räjähtäneen sillan tai avustustyöntekijät, jotka ottavat uupuneita avosylin vastaan.

Silläkin, että osallistuu lähikaupan edessä lipaskeräykseen, on nyt merkitystä. Pienet teot ovat nyt suuria. Pienillä teoilla teemme näkyväksi yhteisön ja yhteenkuuluvuuden voiman. Pienillä teoilla valitsemme puolemme. Ne erottuvat nyt kauheudesta ja kertovat ihmisyydestä.

Muistissa häilyy vielä, miltä tuntui, kun isovanhempamme joutuivat jättämään oman kotinsa.

Moraali ja ihmisyys asuvat siellä, missä ihminen asettuu hyvyyden ja kauneuden puolelle. Hyvyyden voimat murtavat pala palalta pahuuden valtaa. Annetaan hyvyyden kasvaa.

Kotinsa jättäneet ukrainalaiset lasketaan miljoonissa. Määrä kasvaa joka päivä. Sodan jäljet tulevat olemaan pitkät ja apua tarvitaan kauan.

Eri puolilla Eurooppaa ja myös Suomessa moni on valmis avaamaan kotinsa sotaa pakeneville. Kansakunnan muistissa häilyy vielä, miltä tuntui, kun isovanhempamme joutuivat jättämään oman kotinsa tai millaista arki oli, kun pirtissä asui monta evakkoperhettä.

Oman kodin avaaminen vieraalle ihmiselle ei ole helppoa. Uudet ihmiset muuttavat kodin totuttua rytmiä ja tunnelmaa.

Luja on sellaisen ihmisen toivo, jolta on kaikki mennyt.

Kuusi vuotta sitten kotiimme asettui Syyrian sotaa paennut Ahmad. Tilanne oli silloinkin kaoottinen, ja sitä oli murheellista seurata uutiskuvista.

Liki vuoden ajan jaoimme Ahmadin kanssa yhteisen keittiönpöydän. Alku oli jännittävää tutustumista, mutta kovin pian jo tavallista tiivistä arkea, myös rikasta ja antoisaa yhdessäoloa. Pelot poistuivat tutustumalla ja Kotimajoitusverkoston (siirryt toiseen palveluun) tuella.

Saimme yhdessäolosta tavattoman paljon, meistä tuli perheenjäsenet ja tänäänkin Syyria elää arjessa ja lapsissamme.

Opin paljon itsestäni ja enemmän kuin osasin aavistaa turvapaikkaprosessista, perheenyhdistämisestä ja siitä, millaista on asettua vieraaseen maahan ja kulttuuriin.

Aika opetti, miten luja on sellaisen ihmisen toivo, jolta on kaikki mennyt.

Kun jakaa saman keittiönpöydän, ei ole enää meitä ja muita.

Historian tapahtumat avautuvat syvemmin, kun niille tulee ihmisen kasvot. On nurinkurista, että oma turvallisuudentunne vahvistuu, kun etäisyys käsillä olevaan kriisiin pienenee. Kun jakaa saman keittiönpöydän, ei ole enää meitä ja muita.

Ei ole enää kyse ihmismassoista, ei pakolaisaallosta tai Syyrian tilanteesta. On kyse läheisten ihmisten arjesta Damaskoksen kaduilla.

Rakkaus on kekseliäs ja löytää keinot rauhantyölle. Sitä voi tehdä monella tapaa. Toisen elämäntilanteeseen sopii paremmin tukea avustusjärjestön työtä, toisella taas voi olla juuri nyt mahdollista avata oma koti. Se, joka päättää jakaa kotinsa, saa enemmän kuin antaa.

Vastuu sotaa pakenevien ihmisten kiireellisestä majoittamisesta on viranomaisilla. Samalla kaupungit, järjestöt ja seurakunnat varautuvat hätämajoitukseen sekä pidempiaikaiseen tukeen. Kansalaisyhteiskunta ja yksityishenkilöt voivat toimia tässä tärkeänä tukena ja voimavarana.

Kotimajoitus on arjen ja ihmisyyden jakamista. Yhdessäolo ei perustu auttajan ja autettavan rooleihin. Siinä ei eletä tai ponnistella toisten hyväksi vaan yhdessä heidän kanssaan. Se tekee näkyväksi, miten tavallinen arki on kaikkein parasta ja tärkeintä elämässä – ja sen, miten tarvitseva kukin meistä vuorollaan on.

Mari Leppänen

Kirjoittaja on Turun arkkihiippakunnan piispa ja hiljaisuuden ystävä.

Kolumnista voi keskustella 15.3. klo 23.00 saakka.

Lue myös

.
.