Hyppää sisältöön

Venäjä julistamassa Facebook-yhtiö Metan äärijärjestöksi – myös Instagram suljetaan

Somejätin päätös sallia väliaikaisesti Venäjän sotilaisiin kohdistuva vihapuhe itäisen Euroopan maissa sai Venäjän raivostumaan. Facebookin ja Twitterin ohella myös Instagram on katoamassa venäläisten ulottuvilta.

Meta-yhtiön pääkonttori sijaitsee Menlo Parkissa Kaliforniassa. Kuva: Justin Sullivan / AFP

Venäjän valtakunnansyyttäjä on aloittanut tutkinnan Facebook- ja Instagam- palvelut omistavasta Meta-yhtiöstä ja sen työntekijöistä. Syytöksen aiheena on "venäläisiin kohdistuvat laittomat tappokehotukset".

Syyttäjä vaatii somejätin luokittelua ekstremistiseksi. Äärijärjestö-luokituksen myötä myös venäläisten suosima Instagram-palvelu suljetaan.

Venäjä on aloittamansa hyökkäyksen aikana jo rajoittanut somealustojen toimintaa. Maaliskuun alusta lähtien Facebookin ja Twitterin palveluihin ei ole päässyt Venäjällä.

Venäjä on pitkään kiristänyt toimiaan Alphabet-yhtymän Google ja Twitter -alustoja vastaan. Niille on langetettu sakkoja "laittoman sisällön" levittämisestä.

Uuden oikeusprosessin juridisista seurauksista Meta-yhtiötä kohtaan ei ole uutistoimisto Reutersin saatu välitöntä tietoa.

Sen mukaan viestipalvelu WhatsApp saa yhä toimia Venäjällä.

Läntiset somealustat pannaan

Venäjän viranomaiset ovat nyt viimeistelemässä läntisten somealustojen lakkautusta. Venäläisten pääsy virallisesta linjasta poikkeavan tiedon äärelle käy entistä vaikeammaksi.

Moskova vetoaa toimessaan nyt Meta-yhtiön päätökseen sallia alustoillaan Venäjän hyökkäyksen esiin kirvoittama vihapuhe.

Venäjän hyökkäys on saanut mielenosoittajat liikkeelle kaikkialla Euroopassa. Trafalgar Squarella Lontoossa vaadittiin tukea Ukrainalle ja Putinin pysäyttämistä. Kuva: Andy Rain / EPA

Venäjä on reagoinut Metan linjaukseen jyrkästi myös Yhdysvalloissa, jossa yhtiön pääkonttori sijaitsee.

Venäjän Yhdysvaltain lähetystö vaati Washingtonia lopettamaan Facebookin taustalla olevan Meta-yhiön "extremistiset akvititeetit". Lähetystö kutsui Meta-yhtiön toimintaa "aggressiiviseksi ja rikolliseksi".

Hyökkäys sai Metan sallimaan vihapuheen

Yhtiön päätöksen taustalla on Venäjän Ukrainassa käymä sota. Siihen vedoten Facebookin omistama Meta-yritys päätti poikkeuksellisesti sallia yllyttämisen väkivaltaan venäläisiä sotilaita vastaan.

Metan tiedottajan lausunnon mukaan Venäjän hyökkäyksen vuoksi yhtiö on väliaikaisesti päättänyt sallia ilmaisut, jotka normaalisti kiellettäisiin vihapuheena. Tällainen on esimerkiksi "kuolema venäläisille valloittajille".

Yhtiö ei kuitenkaan salli venäläisiin siviileihin tai sotavankeihin kohdistuvaa vihapuhetta.

Reuters: myös valtionjohtajien uhkailu sallittiin

Somejätit pitävät sisältöjään ohjaavia algoritmeja liikesalaisuuksinaan. Varjoon jää usein myös se, millä tavoin yhtiöiden julkisia periaatteita soveltava moderointi toimii.

Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Valko-Venäjän presidenttti Aljaksandr Lukašenka seuraavat ohjusjoukkojen harjoitusta Kremlissä 19.2.2022 Kuva: Aleksey Nikolskyi / EPA

Uutistoimisto Reutersin mukaan vihapuheen kiellon lievennys on ulotettu koskemaan myös Venäjän ja Valko-Venäjän presidenttejä koskevaa kommentointia.

Reutersin näkemän Facebookin moderaattoreiden sisäisen kirjaanvaihdon mukaan somejätti on päättänyt väliaikaisesti sallia presidentti Vladimir Putiniin ja Valko-Venäjän johtajaan Aljaksandr Lukašenkaan kohdistuvat toivotukset näiden kuolemasta.

Facebookin tekemä väliaikainen poikkeus vihapuhesäännöstä koskee Ukrainaa, Venäjää, Baltiaa ja muita entiseen Neuvostoliittoon kuuluneita maita, sekä Puolaa, Unkaria, Slovakiaa ja Romaniaa.

Vihapuheen salliva lievennys ei siis ole voimassa esimerkiksi Suomessa, eikä muualla Länsi-Euroopassa.

Lue lisää

.
.