Hyppää sisältöön

Pakolaisia Ukrainasta kuljettanut suomalaisbussi suistui aamuyöllä tieltä Liettuassa, useita viety sairaalaan

Matkustajat odottavat jatkokuljetusta nyt läheisessä koulussa, kertoo Jorma Jokivarsi. Jokivarren perheenjäseniä oli linja-auton kyydissä.

Suomeen matkalla ollut bussi suistui maantieltä Liettuassa juuri ennen Latvian rajaa. Kuva: Anastasiia Anikina

Ukrainalaisia pakolaisia Puolasta Suomeen kuljettanut linja-auto joutui liikenneonnettomuuteen varhain torstaina Liettuassa. Osa matkustajista on viety sairaalaan, mutta kukaan ei ole hengenvaarassa.

Asiasta kertoo Ukrainan sodan pakolaisia turvaan kuljettanut avustusverkosto Silta 22 (siirryt toiseen palveluun) Facebook-sivuillaan. Turman vahvistaa myös linja-auton avustusverkolle vuokrannut Charter Muurinen -yhtiö.

Sivuston mukaan lähes pysähdyksissä ollut bussi törmäsi liikennemerkkiin ja kaatui sen jälkeen ojaan.

– Valitettavasti tänään aamuyöstä on meidän konsultoima linja-auto matkalla Suomeen osunut liikennemerkkiin ja lähes seisahduksissa olleena kellahtanut ojaan.

– Onni onnettomuudessa oli mukana ja kaikkein tärkein eli ihmiset eivät ole hengenvaarassa ja tilanne olosuhteisiin nähden paikanpäällä on rauhallinen ja hallinnassa, Silta 22-verkosto tiedottaa.

Sairaalaan joutuneita on yhdeksän, kertoo Ylelle Jorma Jokivarsi. Heillä on murtumia jalassa tai kädessä, osalla kipuja selässä.

Jokivarsi on saanut tietoja onnettomuudesta ja jatkotilanteesta puolisoltaan ja pojaltaan, jotka olivat linja-auton kyydissä.

Bussi oli lähtenyt Puolasta Przemyślin kaupungista läheltä Ukrainan rajaa, ja sen oli tarkoitus nousta Tallinnasta Suomeen lähtevään lauttaan torstai-iltapäivällä.

Matkustajat odottavat jatkokyytiä onnettomuuspaikkaa lähellä olevassa koulussa.

– Minulle kerrottiin, että heti kun korvaava bussi on ehtinyt paikalle, he lähtevät jatkamaan Suomen suuntaan, Jokivarsi sanoo.

– Koulussa on wifi-yhteys, joten heitä satamaan mahdollisesti vastaan tulevien kannattaa yrittää olla heihin nyt yhteydessä.

Bussi suistui Jokivarren mukaan maantieltä Liettuassa juuri ennen Latvian rajaa, lähellä Raubonya ja Škilinpamūšia.

Kyydissä olleet kuvailevat Jokivarren mukaan vauhdin olleen onnettomuushetkellä hiljainen.

– He pohtivat, olisiko tie ollut liukas, tai bussinkuljettaja väistänyt tiellä ollutta peuraa, Jokivarsi sanoo.

Lue lisää:

.
.