Hyppää sisältöön

Vaikka verkossa liikkuu valtavasti väärää tietoa, tutkija ei palaisi aikaan ennen somea: "Saatiin vähemmän informaatiota, mutta oliko sekään silti totuus"

Ennen oli vähemmän tiedonlähteitä, mutta niidenkin sisällöt erosivat toisistaan. Disinformaatiota tutkinut tietokirjailija Ari Haasio peräänkuuluttaakin edelleen ihmisten vastuuta tiedon jakamisessa.

Tutkija Ari Haasio puoltaa ihmisten mahdollisuutta ilmaista itseään ja näkemyksiään. Informaation osalta pitäisi muistaa miettiä mistä se on lähtöisin ja mihin sillä yritetään vaikuttaa. Kuva: Hanne Leiwo / Yle

Seinäjoen ammattikorkeakoulun yliopettaja, tutkija ja tietokirjailija Ari Haasio tutkii muun muassa disinformaatiota, sosiaalista mediaa ja vihapuhetta.

Haasio, kuten moni muukin, pani helmikuussa merkille, että parin vuoden somekuohunnan jälkeen koronakeskustelut hiljenivät lähes täydellisesti samantien, kun Venäjän hyökkäys Ukrainaan alkoi.

– Meillä oli voimakas koronauutisointi ja päivittäinen seuranta, ihmiset puhuivat koronasta – ja sitten räjähti Ukrainassa. Tänä päivänä sitä, montako koronatapausta on, ei enää oteta etusivun uutisena esiin, vaan Ukraina on syrjäyttänyt sen, Haasio sanoo.

"Tätä on tapahtunut ennenkin"

Ukrainan sodan ympärillä informaatiota levittävät sodan osapuolten viralliset kanavat ja lukematon määrä medioita sekä tavallisia ihmisiä.

Oikeaksi varmistetun tiedon lisäksi liikkeellä on suoranaisia valheita; uutena esitettäviä vanhoja videoita, varta vasten vääristeltyjä videoita ja jopa videopeleistä kaapattua materiaalia, joka markkinoidaan ajankohtaisena sotakuvana.

– Tätä on tapahtunut ennenkin. Kun se vaan osuu ajankohtaan ja tukee jotain näkemystä, se voidaan nostaa esiin ja taas päivitellä tapahtunutta, Haasio sanoo.

Haasio muistuttaa, että propagandaa ja disinformaatiota on ollut aina. Mistään uudesta ilmiöstä ei siis ole kysymys.

Haasio löytää esimerkkejä maailmansodista aina antiikin aikoihin asti.

– Se kuuluu osaksi sodankäyntiä.

Eikä ole kauaa siitäkään, kun Suomessa katsottiin vain yhtä tai kahta televisiokanavaa. Luettiin yhtä tai kahta sanomalehteä, jotka kertoivat ns. Suomen valtakunnan totuuden. Oppositiolehtiä ei ollut monta kertomassa toisenlaista näkemystä, Haasio sanoo.

Media oli politisoituneempaa kuin nyt.

– Ajatellaan 1970-lukua: jos saman asian luki Uudesta Suomesta ja Kansan Uutisista, niin tuli aika erilainen kuva tulopoliittisista neuvotteluista.

Silti, oliko ennen paremmin? Saatiin vähemmän informaatiota, mutta oliko sekään silti totuus, Haasio pohtii.

– Näen hyvänä, että meillä on oikeus ja mahdollisuus ilmaista itseämme ja näkemyksiämme. Mutta peräänkuulutan vastuuta: ei levitetä huhuja, suhtaudutaan niihin kriittisesti ja katkaistaan valheelta siivet, Haasio sanoo.

Eli:

– Levitetään sitä informaatiota, mikä voidaan suurella todennäköisyydellä mieltää todeksi. Painotan sanoja "suurella todennäköisyydellä", koska totuuskin on viime kädessä tulkinnanvarainen asia.

Dis ja mis eli valhe ja tietämättömyys

Disinformaatiossa valheita ja vääristeltyjä tietoja jaetaan tahallaan mielipiteiden muokkaustarkoituksessa. Misinformaatiossa henkilö jakaa päivityksiä tai kertoo epätosia asioita eteenpäin tietämättömyyttään.

– Misinformaatio on osatotuus. Henkilö ei tiedä asiasta tarpeeksi ja hyvässä uskossa levittää asioita, jotka eivät ole totta, Ari Haasio sanoo.

Valhetta pönkittämään otetaan epäilys. Sanotaan yksi tai kaksi faktaa, ja sitten todetaan, että "voi olla näin, mutta onko todella".

Ari Haasio

Disinformaatiota Haasio kuvaa yhdella sanalla: valhe. Väärän tiedon lisäksi sen levittämiseen liittyy epävarmuuden kylväminen.

– Valhetta pönkittämään otetaan epäilys. Sanotaan yksi tai kaksi faktaa, ja sitten todetaan, että "voi olla näin, mutta onko todella".

Ukrainan sodan alettua lapsia ja nuoria varoiteltiin mm. Tiktokin sisällöistä ja niiden totuudellisuudesta. Samat varoitukset koskevat myös aikuisia median ja somen käyttäjiä. (Kuvituskuva) Kuva: Jaani Lampinen / Yle

Joidenkin toimijoiden osalta tarve levittää tietynlaista sisältöä, on helppo havaita. Yksityishenkilöiden syyt eivät ehkä ole yhtä näkyviä, mutta sisältö saattaa silti olla värittynyttä tai väärää.

– Tottakai tavallinen käyttäjä jakaa myös hyvin laadukasta informaatiota, mutta siihen mistä tieto on peräisin, pitäisi kiinnittää huomiota. Onko se esimerkiksi joltain keskustelupalstalta vai joltain luotettavalta medialta, joihin toki pitää myös suhtautua kriittisesti.

"Mikään ei yllätä"

Koronapandemian alkaessa some täyttyi virus- ja rokoteteknologian osaajista. Nyt maallikot analysoivat Ukrainan ja Venäjan armeijoiden tilanteita ja Suomen Nato-jäsenyyden plussia ja miinuksia.

Kiistat, väittelyt ja keskustelujen sävyt ovat Haasiolle tuttuja muun muassa vihapuhetutkimuksesta. Tutkijaa mikään ei enää yllätä. Tai, no:

– Esimerkiksi koronaan liittyy erilaisia, aika utopistisiakin väitteitä. Ehkä vain se yllättää, kuinka ihminen uskoo tällaiseen.

Somessa uutisvirtaan valikoituu sisältö ihmisen omien näkökulmien ja maailmankatsomuksen, omien valintojen kautta. Kun sisältö ruokkii omia ennakkokäsityksiämme tai tulee luotettavaksi koetulta taholta, se uskotaan.

Joskus valheellinen tieto taas osuu juuri niihin kokemuksiin, joita ihmisellä elämässään on.

– Ihminen on jossain mielestään nähnyt sen, miten asiat oikeasti ovat – eikä niin kuin lehdessä kirjoitetaan. Sen takia hän painaa jaa-nappia: nyt on totuus.

Totuus on myös se, jonka Haasio toivoo voittavan informaatiolla käytävän sodan.

– Ukraina ja Ukrainan puolella olevat tahot ovat olleet tehokkaita, mutta toisaalta Venäjä pystyy argumentoimaan omille kansalaisilleen omia kanaviaa pitkin – ja ihmiset uskovat, koska tieto tulee luotettavalta lähteeltä, hallitukselta.

Aiheesta voi keskustella tiistaihin 22. maaliskuuta kello 23 asti.

Lue seuraavaksi:

.
.