Hyppää sisältöön

Lähes 200 eteläpohjalaista on sairastanut koronan kahdesti

Osa on sairastunut uudelleen vuoden kuluttua, osa jopa alle puolessa vuodessa.

Kuva: Antti Eintola / Yle

Lähes parisataa eteläpohjalaista on sairastanut koronaviruksen aiheuttaman taudin kahteen kertaan pandemian aikana. Tarkka luku on 185 henkilöä. Määrän suuruus saa Seinäjoen keskussairaalan infektioylilääkäri Elina Kärnänkin yllättymään.

– Osa sairastumisista on tapahtunut vuoden välein, mutta osalle tauti on iskenyt uudestaan jo alle puolessa vuodessa. Viruksen muuntuneet variantit selittävät uudelleensairastumisia.

Maakunnassa yleistyy parhaillaan omikronin alavariantti omikron ba.2, joka on omikronin tapaan helposti tarttuva. Ainakin HUSin alueella ja Varsinais-Suomessa tämä alavariantti on jo valtavirus.

– Etelä-Pohjanmaalla sen yleisyydestä ei ole reaaliaikaista tietoa, koska näytteiden analysointi vie viikkoja. Alavariantti yleistyy täälläkin.

Elina Kärnä arvioi, että uusia variantteja voi edelleenkin tulla, mutta samaan aikaan myös väestön vastustuskyky kasvaa rokotusten ja sairastumisten vuoksi.

Ajan mittaan koronavirusmuunnokset todennäköisesti lieventyvät normaalin flunssan kaltaisiksi epidemioiksi, jotka toistuvat tiettyinä vuodenaikoina.

.
.