Hyppää sisältöön

Kolme ukrainalaista äitiä lapsineen löysi turvapaikan maaseudulta Kati Smedsin kotoa: "Kuin omat lapset olisivat tulleet takaisin kotiin"

Suomalaiset ovat avanneet kotinsa Ukrainasta sotaa pakeneville. Kati Smedsin luona Hausjärvellä majoittuu kolme nuorta äitiä viiden lapsensa kanssa. Naisten miehet jäivät puolustamaan kotikaupunkiaan.

Ukrainasta Suomeen sotaa pakoon lähteneet kolme äitiä viiden lapsensa kanssa istuvat sohvalla hausjärveläisen talon sohvalla.
Kati Smedsin luona majoittuvat ukrainalaiset ovat saamastaan avusta kiitollisia. Kuva ja video: Markku Lähdetluoma / Yle

Kati Smedsin suuressa talossa Hausjärven Turkhaudalla on nyt elämää: talossa on kolme ukrainalaista äitiä viiden lapsensa kanssa. Lapset ovat iältään 1–15-vuotiaita.

– Aikamoista hulinaa on ollut. Aika on mennyt ihan perustarpeiden tyydyttämiseen. On katsottu, että löytyy ruokaa, petipaikka ja vaatteita. Tämä on vähän kuin omat lapset olisivat tulleet takaisin kotiin.

Tulijat olivat väsyneitä pitkän bussimatkan jäljiltä, kun he saapuivat Hausjärvelle noin viikko sitten. Asioita on käyty vähitellen läpi englanniksi. Lähistöltä on saatu apua tulkkaukseen ja kuljetuksiin.

– Olemme keskustelleet tavallisesta elämästä, päivän kulusta ja lasten arjesta. Kävimme ilmoittautumassa poliisilaitoksella ja vastaanottokeskuksessa.

Turkhaudalla maatilan pihapiirissä on tilaa kirmata. Lapset ovat jo laskeneet mäkeä pulkalla. Kuva: Markku Lähdetluoma / Yle

Venäjän aloittaman sodan tärkeimmät tapahtumat löydät täältä.

Piilossa tuttavien kellareissa

Ukrainalainen Iryna Trofimova kertoo paenneensa sotaa yhdessä vajaan kahden vuoden ikäisen lapsensa ja ystäviensä Evgenia Tarasenkon, Maryna Hlukhovan ja heidän lastensa kanssa.

Kahdeksanhenkisen seurueen matka Suomeen Puolan kautta oli pitkä ja vaivalloinen. He tulivat suomalaisen Jarmo Pikkaraisen bussissa. Pikkarainen vei Suomesta Ukrainaan avustustarvikkeita ja tarjosi paluumatkalla kyydin sotaa pakeneville.

– Tiet olivat ruuhkaisia, kun kaikki yrittivät päästä Puolaan. Itkimme matkalla paljon, koska matka oli pitkä, emmekä tienneet kenen vieressä ja missä voisi nukkua, Trofimova kertoo.

Paenneiden kotikaupungissa Keski-Ukrainan Kremenchukissa ei taisteltu ennen heidän lähtöään, mutta ilmahälytyksiä oli ollut jo useita. He pelkäsivät, että Venäjä alkaisi ennen pitkää pommittaa myös suurta teollisuuskaupunkia.

Iryna Trofimova saapui sotaa pakoon Hausjärvelle tyttärensä Arinan ja ystäviensä kanssa. Kuva: Markku Lähdetluoma / Yle

Kaupunkiin virtasi pakenevia ukrainalaisia muualta maasta, joten Iryna Trofimova ja hänen ystävänsä hakeutuivat lastensa kanssa suojaan kaupungin ulkopuolelle tuttavien kellaritiloihin. Samalla syntyi päätös paeta maasta lasten kanssa.

– Miehemme jäivät suojelemaan kaupunkia, tekemään tiesulkuja ja auttamaan muita vapaaehtoisia sekä sotilaita, kertoo Trofimova.

Pienimmille pakomatka on seikkailu äidin kanssa

Perheet asuivat Kremenchukin kaupungissa samassa kerrostalossa, josta he olivat hiljattain ostaneet asunnot. Sota yllätti kesken asuntojen remontoinnin.

Pakomatkan jälkeen he kokevat nyt olevansa turvassa Hausjärvellä. He ovat videoyhteydessä aviomiehiinsä monta kertaa päivässä.

– Olemme saaneet jo nyt enemmän kuin osasimme toivoakaan. Alun perin ajattelimme, että löytäisimme majoituksen ja jotain työtä. Olemme hyvin kiitollisia avusta, Trofimova sanoo.

Lapset sopeutuvat hyviin uusiin olosuhteisiin, uskoo Iryna Trofimova.

– Lapset ovat vielä sen ikäisiä, että he eivät täysin ymmärrä mitä on tekeillä. Pienimmille tämä on seikkailu äidin kanssa. He ovat turvassa äidin luona.

Kati Smedsin isossa talossa on tilaa, kun omat lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa. Kuva: Markku Lähdetluoma / Yle

Ukrainalaisille majapaikan tarjoava Kati Smeds oli miettinyt kotimajoitusta jo aiemmin. Hän oli tutustunut laajalti kaikkeen, mitä aiheesta on kirjoitettu.

– Täytyy miettiä omat resurssit, että pystyykö avaamaan kotinsa vieraille. Uskon, että saan tästä itselleni yhtä paljon kuin he saavat. Olen sitä mieltä, että ihmistä täytyy auttaa silloin, kun on tarve. Saatamme joku päivä tarvita samanlaista apua.

Smedshalusi avata kotinsa vastikkeetta sotaa pakeneville, sillä aikanaan sota on vaikuttanut hänenkin elämäänsä. Vaari menetti henkensä jatkosodassa 1944.

– Varmasti minunkin elämääni on vaikuttanut se, että isäni menetti isänsä. Kyllä suomalainen muistaa vielä historiansa. Olen itse ensimmäinen sukupolvi, joka ei ole kokenut sotaa.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoiltaan klo 23:een asti.

Lue myös:

.
.