Hyppää sisältöön

Ukrainan lippuja myydään Suomessa nyt ennätyksellisen paljon – tavallisesti lippuja ostetaan pari vuodessa, tänä vuonna mennyt jo sata

Lippuja on mennyt muun muassa tapahtumiin, joita on järjestetty ukrainalaisten hyväksi. Myös yksityisihmiset ovat ostaneet lippuja.

Printscorpion toimitusjohtaja Tommi Helminen pitelee Ukrainan lippua.
Printscorpio Oy:n toimitusjohtaja Tommi Helminen ei ole nähnyt aiemmin samanlaista kansallislippujen ostointoa. Video: toimittaja Elina Nieminen, kuvaaja Marko Melto / Yle

Ukrainan lippujen myynti Suomessa on kasvanut huomattavasti sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Pälkäneen Aitoossa lippuja valmistavassa Printscorpio Oy:ssä kysynnän kasvu on näkynyt niin, että kun aiemmin lippuja myytiin pari vuodessa, on niitä nyt mennyt jo satakunta.

Yrityksen toimitusjohtaja Tommi Helminen kertoo, että lippuja ovat ostaneet sekä yritykset että yksityiset henkilöt. Lippuja on mennyt muun muassa tapahtumiin, joita on järjestetty ukrainalaisten hyväksi.

Suomen lippu on kuitenkin edelleen yrityksen kysytyin lippu. Muiden maiden lippuja on Helmisen mukaan mennyt tyypillisesti lähetystöihin, erilaisiin yrityksiin ja joskus myös yksityishenkilöt ovat tilanneet niitä.

Tämänkaltaista ostointoa kansallislippujen suhteen Helminen ei ole aiemmin nähnyt.

"Varastot ovat tyhjillään"

Suomessa kansallislippuja myy myös ainakin Helsingin Lipputehdas Oy sekä niinikään Aitoossa toimiva Flagmore. Molemmissa yrityksissä Ukrainan lippujen menekki on kasvanut viime viikkoina.

Helsingin Lipputehdas Oy:n ostopäällikkö Sami Korkeakunnas kertoo, että aiemmin lippuja on harvemmin ostaneet yksityishenkilöt, mutta nyt Ukrainan lippuja menee niin yksityishenkilöille kuin yrityksillekin.

– En osaa sanoa tarkkoja määriä paljonko lippuja on menyt. Varastot ovat tyhjillään ja tehdään sitä mukaan, kun tulee tilauksia.

Printscorpiossa lippuja tehdään tilausten mukaan. Liput valmistuvat muutamassa päivässä yrityksen omassa tehtaassa. Kuva: Marko Melto / Yle

Flagmoren myyjä Jaana Repo kertoo, että koskaan aiemmin heiltä ei olla ostettu näin paljon yhtä ainoaa valtion lippua. Lippuja ovat ostaneet hänen arvionsa mukaan yhtä paljon yksityishenkilöt ja yritykset.

Flagmorelta kerrotaan, että myös Satakunnan isännänviiriä on myyty paljon, koska siinä samat värit kuin Ukrainan lipussa.

Minkälaisia ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella tiistaihin kello 23:een saakka.

Lue myös:

.
.