Hyppää sisältöön

Kolmevuotiaana Suomeen saapunut Tawab Qaderzada ei koe vieläkään olevansa suomalainen: "On sesonkijuttu, olenko terroristi vai raiskari"

Suomi on maailman onnellisin maa, mutta niittänyt mainetta myös EU:n rasistisimpana maana. Kaksi Suomessa vuosikymmeniä asunutta miestä kertoo, millaista tämän päivän rasismi on.

Yusuf M. Mubarak ja Tawab Qaderzada ovat asuneet Suomessa suuren osan elämästään. Yhteiskunta on muuttunut, mutta arkipäivän rasismi ei ole kadonnut, miehet sanovat. Kuva: Suvi Vesalainen / Yle

Yusuf Muhammed Mubarak oli siinä toisessa junassa, joka ylitti Suomen rajan Neuvostoliitosta. Siinä, joka kuljetti somalialaispakolaisia Suomeen kesällä 1990.

– Somaliassa oli täysi sisällissota. Puoli vuotta lähtömme jälkeen koko valtio romahti, Yusuf kertaa.

Ensimmäisessä junassa oli Neuvostoliitossa opiskelleita somalialaisia. Somalia kun oli 1980-luvulla sosialistinen maa.

Yusuf pakeni, kun Somalian sisällissota saavutti pääkaupunki Mogadishun. Edellä tulleet opiskelijat olivat viestittäneet, että Suomeen voi tulla sotaa pakoon.

– Tulimme tänne kesäkuussa. Suomalaisittain oli kesä, mutta täällä oli silloin todella kylmä. Meillä ei ollut takkeja. Maa, ilmasto, ruoka – kaikki oli meille uutta.

Tulijat toivotettiin alussa tervetulleiksi. Heidät sijoitettiin Rauhan entiseen mielisairaalaan tehtyihin asuntoihin Joutsenossa.

– Myöhemmin oli paljon vaikeuksia ja rasistisia tekoja ja tappeluita. Oli vaikeaa mennä edes kauppaan ilman, että oli joku välikohtaus, Yusuf muistelee.

Yusuf M. Mubarakin perheessä kisataan leikkimielisesti siitä, kuka saa ensimmäisenä tohtorin tutkinnon valmiiksi. Perheessä on aina arvostettu koulutusta. Kuva: Suvi Vesalainen / Yle

Nykyään tilanne ei hänen mukaansa onneksi ole enää sellainen, että pelottaa, kun lähtee kotoa. Tai että joutuisi tappeluun, kirotuksi, solvatuksi.

– Maa on muuttunut. On menty EU:hun, ja tänne on tullut ihmisiä muualta.

Mutta edelleen osa maahanmuuttajista saattaa joutua rasististen tekojen kohteeksi jopa päivittäin. Siitä on muistuttanut myös tällä viikolla vietetty rasisminvastainen viikko (siirryt toiseen palveluun).

Yusuf, nyt reilu viisikymppinen perheenisä, opiskeli suomen pikavauhtia, noin vuodessa. Aluksi hän työskenteli tulkkina, mutta on myöhemmin opiskellut useamman tutkinnon. Hän työskenteli pitkään tietoliikenneyhtiö Nokialla spesialistina ja on nykyään ohjelmakoordinaattorina Helsingin Diakonissalaitoksen kansainvälisellä osastolla.

Mubarakin perheessä on aina arvostettu koulutusta. Myös hänen kaikki seitsemän lastaan ovat kouluttautuneet Suomessa, kaksi tyttäristä lääkäreiksi.

Yusuf kertoo, että perheen sisällä käydään leikkimielistä kisaa siitä, ehtiikö hän itse vai joku lapsista saada ensimmäisenä tohtorin tutkinnon valmiiksi.

Kuuntele, kun Yusuf kertoo kokemastaan rasismista omin sanoin:

Suomi on maailman onnellisin, mutta myös EU:n rasistisin

Viime viikolla uutisoitiin jälleen, että Suomi on viidettä kertaa putkeen maailman onnellisin maa.

Perusteluina olivat muun muassa vahva sosiaalinen yhteenkuuluvuus, erinomainen tasapaino työ- ja perhe-elämän välillä sekä ilmainen koulutus ja terveydenhuolto. Suomi on toisaalta arvioitu myös EU:n rasistisimmaksi maaksi (siirryt toiseen palveluun).

Harvard Political Review nosti esiin vielä pari vuotta sitten Euroopan Unionin vähemmistöjä ja syrjintää koskevan tutkimuksen, jonka mukaan merkittävä osa afrikkalaistaustaisista on kokenut rasistista häirintää ja väkivaltaa niissä 12 EU-maassa, jotka olivat mukana tutkimuksessa. Suomella oli kyseenalainen kunnia loistaa tämän tilaston kärjessä 63 prosentin osuudella.

Yusuf Muhammed Mubarakin mukaan Suomessa kukoistaa insitutionaalinen rasismi ja piilorasisimi. Tämä näyttäytyy esimerkiksi siinä, millaisille aloille maahanmuuttajien lapsia kouluissa ohjataan. Yleensä tarjolla on hoitoala, harvemmin yliopisto.

– Rehellisesti sanoen ihmiset eivät ole Suomessa tasa-arvoisia. On ilmiselvää, että työpaikan saaminen on mustaihoiselle ja vieraskieliselle huomattavasti vaikeampaa kuin kantaväestölle. Sen olen huomannut myös itse.

Suomen maahanmuuttohistoria on lyhyt. Vasta reilun 30 vuoden ajan maahan on tullut enemmän ihmisiä muualta.

Yusuf uskoo, että rasismin kitkemisessä toivo on tulevaisuudessa ja tällä hetkellä päiväkodeissa eriväristen ja erikielisten kanssa leikkivissä lapsissa.

– Uskon, että kun he sitten joskus ovat päättävissä asemissa, tilanne on paljon parempi. Kolmessakymmenessä vuodessa on menty eteenpäin. Kun kuluu toiset kolmekymmentä vuotta, tilanne voi olla aivan eri.

Toisaalta ihmisten välinen tasa-arvo on hänen mielestään iso kansallinen ja poliittinen kysymys. Suomen valtion pitäisi edistää tasa-arvoa voimakkaasti.

Valtio, oikeuslaitos ja poliisi voivat hänen mukaansa tehdä paljon institutionaalisen rasismin kitkemiseksi.

Nuoriso on kansainvälistä, vanhempi väki ei

Kolmevuotiaan Tawab Qaderzadan toi sotaa pakoon Suomeen Afganistanista omat vanhemmat.

Nyt, parikymmentä vuotta myöhemmin, 24-vuotias Tawab on asunut suurimman osan elämästään Suomessa. Silti hän ei tunne itseään suomalaiseksi.

Hänen ulkonäöllään se ei hänen itsensä mukaan ole koskaan mahdollista.

– Se on sellainen sesonkijuttu, että olenko terroristi vai en, vai olenko raiskari. Se pohjautuu siihen, mikä mediassa jyllää. Yleisesti ottaen viereeni ei voi istua, koska olen mamu. Ennakkoluuloihin kuuluu tietysti myös, että en osaa puhua suomea, koska näytän tältä.

Siinä vaiheessa kun nuori mies oli tienannut tarpeeksi rahaa, hän osti auton. Lähinnä siksi, ettei tarvitsisi kulkea enää julkisella liikenteellä vastaanottamassa huonoa kohtelua.

– Olen aina halunnut auton, ja kuljen niin paljon, että se tuo myös vapautta.

Tawab Qaderzada sanoo olevansa samanlainen veronmaksaja kuin kuka tahansa, mutta silti hänet nähdään ennakkoluulojen kautta. Kuva: Suvi Vesalainen / Yle

Suomen kielen Tawab oppi jo päiväkodissa. Silti hänet pantiin maahanmuuttajataustaisena koulussa automaattisesti suomi toisena kielenä -opintoihin. Silloin hän ei ajatellut asiaa sen kummemmin. Pääsi helpommalla.

– Olen varmaan oppinut vähemmän kuin olisin voinut oppia, jos olisin ollut normaaleilla suomen kielen tunneilla, Tawab miettii nyt.

Hän työskentelee maapäällikkönä Levi’s-farkkubrändillä.

– Kansainvälisessä yrityksessä tulee puhuttua paljon englantia, ja suomen kieli on vähän jäänyt. Mutta uskon, että monelle tuo voi olla iso juttu.

Kuuntele, kun Tawab Qaderzada avaa rasismia haastattelussa:

Tawab ei koe, että rasistista käytöstä esiintyisi juurikaan enää hänen omassa sukupolvessaan. Hän sanoo, että maahanmuuttajuus ja erilaisuus ovat osa sukupolven identiteettiä.

– Kaikilla meillä juurtuu tavat ja käyttäytyminen siitä, mitä on opetettu kotona. Yleinen ennakkoluulo on, että kaikki minun näköiseni ovat turvapaikanhakijoita ja me olemme ongelma. Vaikka minä olen veronmaksaja niin kuin kuka tahansa suomalainen.

Onnellisuus riippuu näkökulmasta

Tawab muistuttaa, että tietysti Suomessa on paljon asioita, joista kannattaa olla onnellinen. Elintaso ja mahdollisuudet ovat maailman parhaita. Niistä voi olla ylpeä ja maksaa ilolla veroja.

– Maailman onnellisin kansa on perspektiivistä kiinni. Mistä näkökulmasta katsoo ja minkä näköisenä. Jos kysytään naisilta, maahanmuuttajilta tai seksuaalivähemmistöiltä, en usko, että kaikki vastaa, että he ovat maailman onnellisimpia.

Tawab näkee, että Suomessa ei osata vielä arvostaa erilaisia ihmisiä eikä oikeus tasa-arvoon koske kaikkia. Erilaisuus on enemmänkin taakka kuin rikkaus.

Hän tuntee maahanmuuttajia, jotka ovat korkeasti koulutettuja mutta jotka ovat nyt siivoamassa.

Tawab tietää kokemuksesta, millaista on elää kahden kulttuurin välissä. Hänelläkin oma minäkuva oli pitkään kateissa.

Identitettikriisi on Tawabin mukaan iso ongelma kahden kulttuurin nuorilla. Se voi olla iso kriisi myös niillä aikuisilla, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa ja entisen elämänsä sodan tai politiikan takia.

Uudessa maassa korkealla koulutuksella ja entisellä asemalla ei ole välttämättä enää merkitystä.

Oikaisu 26.3.2022 klo: 19.30 artikkeliin virheellisesti kirjoitettu muotoilu "Euroopan" korjattu EU:n. Artikkeliin myös lisätty kappale: "Harvard Political Review nosti esiin vielä pari vuotta sitten Euroopan Unionin vähemmistöjä ja syrjintää koskevan tutkimuksen, jonka mukaan merkittävä osa afrikkalaistaustaisista on kokenut rasistista häirintää ja väkivaltaa niissä 12 EU-maassa, jotka olivat mukana tutkimuksessa. Suomella oli kyseenalainen kunnia loistaa tämän tilaston kärjessä 63 prosentin osuudella."

Lue seuraavaksi:

.
.