Hyppää sisältöön

Kokkolalaismiestä syytetään törkeästä veropetoksesta – syyttäjän mukaan mies jätti ilmoittamatta lähes 350 000 euron lahjoitukset verottajalle

Mies kiistää syyllistyneensä törkeään veropetokseen ja on maksanut kaikki verot viivästyskorkoineen.

Verotarkastuksen jälkeen kokkolalaismies maksoi kaikki verot viivästyskorkoineen. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Kokkolalaismiestä syytetään törkeästä veropetoksesta.

Tapausta käsiteltiin Pohjanmaan käräjäoikeudessa Kokkolan istuntosalissa keskiviikkona.

Syyttäjän mukaan mies on saanut useana vuonna merkittäviä rahalahjoituksia esimerkiksi kansainvälisiltä hyväntekeväisyysjärjestöiltä muun muassa rauhanvälitystyöhön, mutta ei ole ilmoittanut niitä ansiotuloina.

Syyttäjä tulkitsee, että rahalahjoitukset olivat henkilökohtaista tuloa, joista olisi pitänyt maksaa tuloveroa.

Mies sai syyttäjän mukaan vuosina 2013–2019 reilut 350 000 euroa varoja, joita hän ei ilmoittanut verottajalle. Näin hän vältti syyttäjän näkemyksen mukaan noin 188 000 euron verot.

Verotarkastuksen jälkeen kokkolalaismies maksoi kaikki verot viivästyskorkoineen eli yhteensä 216 000 euroa. Syyttäjä kuitenkin vaatii miehelle rangastusta teosta.

Syytetty kiistää tahallisuuden

Kokkolalaismies kiistää törkeän veropetoksen.

Hän perustelee, että ei ole tahallisesti jättänyt verohallinnolle ilmoittamatta taikka salannut syytteen teonkuvauksessa todettuja varoja.

Hän kertoo vastauksessaan, että ei ole tiennyt, eikä ymmärtänyt, että hänen käytössä olleelle pankkitilille maksetut rahavarat tulkitaan myöhemmin ansiotuloksi. Mies kertoo siirtäneensä varoja muun muassa avuntarpeessa oleville pakolaisperheille. Aluesyyttäjä Kosti Kurvinen taas katsoo, että mies on menetellyt tahallisesti. Hän vaatii miehelle ehdollista vankeutta.

Muutoin syytetty ei kiistä syytteen teonkuvauksessa esitettyä. Esimerkiksi euromääräiset luvut rahavaroista ovat hänen mukaansa kiistattomia.

Verohallinnolla ei ole vahingonkorvausvaatimuksia tapauksessa, kun verot on jo maksettu.

Tuomio tapauksesta annetaan kansliapäätöksenä 22. huhtikuuta.

Viime heinäkuussa Vaasan hovioikeus hylkäsi syytteet rahankeräysrikoksesta kristillistä Marttyyrikirkon ystävät -yhdistystä ja sen kahta edustajaa vastaan. Nyt törkeästä veropetoksesta syytettynä oleva mies oli syytettynä myös rahankeräysrikoksesta, jossa syytteet kaatuivat.

Kokkolassa toimivaa yhdistystä syytettiin siitä, että se olisi kerännyt neljän vuoden aikana yli 2,5 miljoonaa euroa ilman vaadittavaa rahankeräyslupaa.

Lue myös:

.
.