Hyppää sisältöön

Pohjois-Korea laukaisi mannertenvälisen ballistisen ohjuksen pidemmälle kuin koskaan aikaisemmin – osui 150 kilometrin päähän Japanista

Pohjois-Korean kehittämä uudenlainen ohjus lentää pidemmälle kuin koskaan aiemmin. Maan epäillään myös jatkavan ydinaseiden kehitystä.

Etelä-Korean televisio esitti arkistokuvaa Pohjois-Korean ohjustestistä tänään pian sen jälkeen kun maa oli tehnyt uuden ohjuskokeen. Kuva: Anthony Wallace / AFP

Japani ja Etelä-Korea kertoivat tänään Pohjois-Korean laukaisseen mannertenvälisen ballistisen ohjuksen ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2017.

Ohjus lensi 6 200 kilometrin korkeuteen ja sen kantomatka oli 1 080 kilometriä. Tämä on korkeammalle ja pidemmälle kuin yksikään Pohjois-Korean aiemmin laukaisema ohjus.

Ohjus osui mereen 150 kilometrin päässä Japanin Hokkaidon saaresta. Japanin mukaan ohjus osui sen yksinomaiselle talousvyöhykkeelle.

Pohjois-Korean ohjukset kehittyvät ja niitä laukaistaan yhä useammin

Pohjois-Korea jäädytti ballististen- ja ydinohjustensa testiohjelman vuonna 2018 sen jälkeen kun maan johtaja Kim Jong-Un tapasi Yhdysvaltain silloisen presidentin Donald Trumpin.

Maan ohjustestit ovat kuitenkin jälleen kiihtyneet. Tänään tehty ohjustesti on 11. tänä vuonna.

Pohjois-Korean mukaan se testaa erilaisia satelliitteja, joiden tarkoitus on seurata Yhdysvaltain ja sen liittolaisten sotilaiden liikkeitä.

Pohjois-Korea on kehittänyt yhä suurempia ja pidemmälle kantavia ohjuksia.

Se on esitellyt Hwasong-17 -nimistä ohjustaan lokakuussa 2020 ja 2021. Ohjusta on kuljettanut 11-akselinen rekka ja sitä pidetään yhtenä maailman suurimmista tiellä kuljetettavista mannertenvälisistä ballistisista ohjuksista.

Etelä-Korea vastasi omilla ohjuskokeilla

Pian Pohjois-Korean tekemän ohjuskokeen jälkeen Etelä-Korea kertoi laukaisseensa useita ballistisia ja taktisia ohjuksia.

– Armeijamme laukaisi ohjuksia maalta, mereltä ja ilmasta mereen maan itäpuolella sen jälkeen kun Pohjois-Korea oli tehnyt ohjustestinsä, maan esikunnan tiedottaja Kim Joon-Rak sanoi.

Etelä-Korea myös kertoi tunnistaneensa tukikohdan, josta Pohjois-Korean ohjus laukaistiin ja lisäsi kykenevänsä tarvittaessa tuhoamaan sen.

Myös ydinaseiden testipaikalla liikehdintää

BBC:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) Pohjois-Korean ainoan tunnetun ydinaseiden testauspaikan Punggye-rin lähellä on jälleen havaittu liikettä.

Pohjois-Korea kertoi sulkeneensa ja purkaneensa sen Trumpin kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen vuonna 2018.

Maa jopa esitteli kansainväliselle medialla videoita, joissa näkyi miten alueella räjäyteltiin paikkoja.

Uutistoimisto Reutersin haastatteleman Korea Risk Group -ajatushautomon toimitusjohtajan Chad O'Carrollin mukaan riski tilanteen eskaloitumiselle on korkea.

– Ydinkokeet, lisääntyneet sotaharjoituksen Yhdysvaltain ja Etelä-Korean välillä sekä uusi konservatiivipresidentti Etelä-Koreassa luovat puitteet kostoon perustuvalle ketjureaktiolle, hän sanoi.

O'Carrollin mukaan Pohjois-Korea pystyy nyt kehittämään uusia ja tehokkaampia aseita melko vapaasti, sillä YK:n turvallisuusneuvosto ei ole päässyt yksimielisyyteen maan vastaisista pakotteista.

Lue lisää: