Hyppää sisältöön

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

"Olen salaliittoteoreetikko ja hörhö", sanoo mies liituraitapuvussa. "Paras tuoda se esiin itse, joku muu sanoisi sen kuitenkin."

Mies on Olli Posti, yksi suomalaisen vaihtoehtoväen tunnetuimmista hahmoista. Hän on vaikuttanut pandemia-aikana koronatoimien vastaisessa liikkeessä, mutta alun alkaen hän nousi julkisuuteen ravintoguruna.

Viime viikkoina Posti on antanut henkilöbrändinsä kautta julkisuutta erikoisille tulkinnoille Ukrainan sodasta. Hänen Twitter-seuraajansa ovat esimerkiksi saaneet lukea Ukrainan natseista, bioaselaboratorioista ja siitä, miten Venäjän veriteot Butšassa (siirryt toiseen palveluun) onkin lavastettu.

Nämä ovat kaikki keskeisiä Venäjän hallituksen levittämiä narratiiveja sodasta. Posti ei ole tuominnut some-kanavillaan Venäjän hyökkäyssotaa naapurimaahansa.

– Totta kai pidän kaikkea aloitteellista väkivaltaa tuomittavana, mutta minun mielestä sellainen keskustelukulttuuri ei ole tervettä, missä pitää jokaisen lauseen perään heittää itsestäänselviä disclaimereitä (vastuuvapauslausekkeita), Posti sanoo.

Polku superruoasta Kremlin propagandaan voi tuntua yllättävältä, mutta Posti ei suinkaan ole ainoa.

Terveysvaikuttajien poikkeava Ukraina-linja

Kävimme läpi, mitä noin 40 koronatoimien vastustamisella profiloitunutta sosiaalisen median mielipidevaikuttajaa ovat kirjoittaneet Ukrainan sodasta Twitterissä. Tiettyä osaa heistä yhdistävät nimenomaan valtavirrasta poikkeavat näkemykset terveydestä ja Venäjän propagandan jakaminen.

Esimerkiksi lääkäri Antti Heikkilä on saanut laajan seuraajakunnan puhumalla lääkkeettömien hoitojen puolesta ja kritisoimalla joitakin rokotuksia.

Viime aikoina Heikkilä on ylistänyt Venäjää ja sen presidenttiä Vladimir Putinia sekä sanonut USA:n olevan syyllinen sotaan.

Ennen tämän jutun julkaisua Heikkilä alkoi rajoittaa julkaisujensa näkyvyyttä Twitterissä ja myöhemmin poisti tilinsä kokonaan, ainakin tilapäisesti. Heikkilä ei vastannut Ylen kommenttipyyntöön ennen jutun julkaisua.

"Biohakkerina" julkisuuteen noussut Mikko Kemppe sanoo Ylelle tuomitsevansa Venäjän hyökkäyssodan Ukrainaan ehdottomasti. Samaan aikaan hän on kuitenkin antanut somekanaviensa kautta ilmatilaa Venäjä-lähtöiselle propagandalle.

Sodan alla Kemppe kutsui vieraaksi Venäjä-mielistä mediaa pyörittävän Janus Putkosen, joka kertoi Ukrainan tilanteesta puolentoista tunnin ajan omasta näkökulmastaan. Lisäksi podcastin ympärille syntyneessä Telegram-ryhmässä osa jäsenistä jakaa Kremlin propagandaa aggressiivisesti.

Ilman heidän kaltaisiaan ihmisiä Venäjän propagandan näkyvyys suomenkielisessä sosiaalisessa mediassa olisi olennaisesti pienempi.

Näin Venäjän propaganda leviää alkulähteiltä suomalaisiin vaihtoehtopiireihin

Tutkimme tätä juttua varten, miten Venäjä-myönteiset tarinat Ukrainan sodasta leviävät hämäristä kansainvälisistä alkulähteistä suomalaisiin sosiaalisen median ryhmiin. Katsotaan yhtä, hämmentävän nopeasti lentoon lähtenyttä esimerkkiä.

Tästä on kyse Venäjän väitteissä biolaboratorioista

Tarina biolaboratorioista on yksi Venäjän propagandan keskeisiä kertomuksia Ukrainasta. Sen mukaan Yhdysvalloilla on Ukrainassa laboratorioita, joissa kehitetään biologisia aseita Venäjää vastaan.

Kreml on käyttänyt väitettä sodan oikeuttamiseen. Kuten usein, tässäkin tarinassa on totuuden siemen. Ukrainassa todella on biolaboratorioita (siirryt toiseen palveluun) – mutta julkisuudessa olleiden todisteiden perusteella ei sellaisia kuin Venäjä väittää.

Yhdysvaltojen rahoittamissa laboratorioissa Ukrainassa tutkitaan vaarallisia taudinaiheuttajia. On mahdollista, että ne leviävät ympäristöön, jos laboratorioon esimerkiksi kohdistuu pommi-isku.

Vaarallisia taudinaiheuttajia tutkivia laboratorioita on kuitenkin hyvin monessa muussakin maassa, eikä niissä ole kyse bioaseiden kehittämisestä. Ei myöskään Ukrainassa – ei ainakaan tämän jutun julkaisuun mennessä nähtyjen uskottavien todisteiden valossa.

Venäjän tarina biolaboratorioista ei ole myöskään uusi (siirryt toiseen palveluun). Neuvostoliitto levitti valheellisia väitteitä Yhdysvaltojen biologisista aseista kymmenien vuosien ajan 1940–1980-luvuilla. Narratiivi heräsi uudelleen henkiin Venäjällä (siirryt toiseen palveluun).

Neuvostoliitolla on itsellään ollut biologisten aseiden ohjelma. Sittemmin myös Venäjän presidentti Vladimir Putin on vihjannut biologisten aseiden käytöstä. Lisäksi Putinin vastustajia on murhattu kemiallista sodankäyntiä varten kehitetyillä myrkyillä (siirryt toiseen palveluun).

"Todisteiden" lähteet johtavat umpikujaan

Selvitimme tätä juttua varten, mistä sodan aikana levitetyt todisteet Ukrainan laboratorioissa kehitetyistä bioaseista ovat peräisin. Jäljet päättyivät käytännössä poikkeuksetta joko Venäjän hallintoon, valemedioihin tai nimettömiin sosiaalisen median tileihin.

Katsotaan yhden esimerkin kohdalla tarkemmin.

Maaliskuun puolivälissä suomalaisissa koronatoimien vastaisissa yhteisöissä levisi uutinen: "Ukrainan bioaseohjelmien jäljet johtavat Valkoiseen taloon". Sen mukaan Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin pojan Hunter Bidenin yhtiö pääomitti "bioaseohjelman" takana olevia yrityksiä.

Tässäkin uutisessa on ilmeisesti totta Hunter Bidenin yhteys Ukrainassa toimineeseen laboratorioyritykseen. Väite bioaseista on kuitenkin kirjoittajien omaa tulkintaa.

"En ole tiennyt levittäväni sellaista"

Olli Posti vaikuttaa yllättyneeltä kuullessaan, että hänen jakamansa tiedot Ukrainan sodasta ovat vahvasti venäläisistä lähteistä peräisin.

– En ole tiennyt levittäväni sellaista, hän sanoo.

Omasta mielestään Posti on vain halunnut herättää keskustelua Ukrainan sodasta, hieman samaan tapaan kuin koronasta. Hänellä vaikuttaa olevan halu haastaa vallitsevaa konsensusta mielipiteillään: Postia ärsyttää, "kun jotakin mieltä ei saisi olla".

Mutta Venäjällä on hyvä syy olla kertomatta totuutta Ukrainasta. Se on hyökännyt maahan, pommittanut siviilejä ja jäänyt toistuvasti kiinni sotaan liittyvistä valheista. Eikö Posti pidä ongelmallisena, että hän jakaa seuraajilleen hyökkääjävaltion tulkintaa sodasta?

– Olen vain halunnut ottaa selvää, mistä on kyse, hän puolustautuu.

– Mutta nyt kun tässä jutellaan, tietenkin ymmärrän että moni katsoo minua ylöspäin asiantuntijana. Sitten en ehkä voikaan jakaa kaikkea vain uteliaisuudesta.

Ääripää uskoo Putinin pommittavan pedofiilien salaisia tunneleita

Kaikki koronatoimien vastustajat eivät tietenkään ole Venäjän hyökkäyssodan tukijoita. Koronavastaisuudella mainetta luoneiden somevaikuttajien kanta vaikuttaa kuitenkin poikkeavan huomattavasti muusta väestöstä.

Helsingin Sanomien maaliskuun alussa teettämän kyselytutkimuksen mukaan jopa 96 prosenttia suomalaisista pitää Venäjän hyökkäystä täysin tuomittavana (siirryt toiseen palveluun). Tähän juttuun valitusta noin 40 tunnetusta "koronakriitikosta" vain yksittäiset ovat tuominneet hyökkäyksen. Muut ovat keskittyneet Naton vastustamiseen, Ukrainan kritisoimiseen tai Venäjän toimien tukemiseen.

Venäjän tukijoiden joukossa osa on vaihtoehtoisiin terveyspiireihin kuuluvia, osa maahanmuuttokriitikoita, osa itänaapurin propagandisteja jo pitkältä ajalta ja osa QAnon-kannattajia tai muita salaliittoteoreetikoita.

Jälkimmäisten keskuudessa Venäjä nähdään hyvänä osapuolena maailmanlaajuisessa taistelussa globalisteja, erityisesti ekonomisti Klaus Schwabin johtamaa Maailman talousfoorumia vastaan (siirryt toiseen palveluun). Ääripää uskoo Venäjän pommittavan Ukrainaa tuhotakseen tunnelit, joita maailmaa hallitseva pedofiilien salaliitto käyttää ihmiskauppaa varten.

Tietokirjailija: "Se on kummallinen liitto"

Suomalaisten vaihtoehtoliikkeiden someryhmissä keskenään ristiriitaisiakin tarinoita siedetään, koska jäsenillä on yleensä yhteinen vihollinen.

– Se on kummallinen liitto, sanoo tietokirjailija Markus Tiittula.

Tiittula on entinen Ylen toimittaja, joka on selvittänyt salaliittoteorioita Yhdysvalloissa ja Suomessa. Hänen mielestään Venäjän toimien puolustelu on näyttänyt pelottavalla tavalla, kuinka pitkälle osa vaihtoehtoväestä on valmis menemään yhteistä vihollista vastustaakseen.

Helsingin yliopiston tutkijatohtori Niko Pyrhönen on perehtynyt koronaan liittyvien salaliittoteorioiden leviämiseen. Salaliittoihin viehättynyttä pientä, äänekästä ryhmää yhdistää hänen mukaansa ajatus, että "valtamedia" valehtelee kaikesta.

– He ajattelevat, että todellinen tieto on löydettävissä muualta. Siksi he tukeutuvat myös Venäjää koskevan informaation kohdalla vaihtoehtoisiin lähteisiin, jotka varsinkin tällä hetkellä koostuvat merkittäviltä osin Venäjältä lähtöisin olevasta propagandasta, Pyrhönen sanoo.

"Hörhösivustot antoivat minulle toivoa paremmasta"

Olli Posti nousi valtakunnan julkkikseksi miehenä, joka kertoi parantuneensa MS-taudista oikealla ruokavaliolla.

– Olin parin vuoden ajan hirveän monessa jutussa ja toimittajat käyttivät kaikkia mahdollisia keinoja saadakseen minut näyttämään mahdollisimman hyvältä, hän sanoo.

Sitten media alkoi käsitellä kriittisesti (siirryt toiseen palveluun) Postin ja hänen kumppaniensa yritysten toimintaa. Postin maine sai lommon, myöhemmin myös hänen MS-oireensa palasivat (siirryt toiseen palveluun) välillä.

Posti sanoo alkaneensa tuolloin pelätä mediaa. Jo aiemmin hän oli alkanut etsinyt tietoa valtavirran ulkopuolelta.

Tämä johti Postin hänen omien sanojensa mukaan "kaninkoloon", josta hän on ammentanut tietoa ravinnosta, koronasta ja nyt myös Ukrainasta.

Tietokirjailija Markus Tiittulan mukaan marginaaliryhmiä yhdistää ajatus siitä, että valtavirta ei arvosta heidän näkemyksiään. Puhumalla valtavirran vastaisesti Ukrainasta he saavat toisiltaan hyväksyntää.

Salaliittoteorioilla voi myös tienata esimerkiksi mainostulojen, tilausmaksujen ja oheismyynnin kautta. Myös tätä juttua tehdessä nousi esiin tapauksia, joissa vaihtoehtopiirit myivät palveluja ja tuotteita Ukrainan sodan varjolla.

Olli Posti ei vahvista tätä, ei ainakaan omalla kohdallaan. Hänkin on saanut osalta seuraajistaan kiitosta Ukraina-avauksistaan, mutta kuvaa seurauksia muuten "katastrofiksi".

– Ei pelkästään rahassa, vaan myös sosiaalisesti. Aika monet kaverit ovat tehneet selkeän pesäeron.

Korona, Ukraina – mitä seuraavaksi?

Moni Venäjän propagandalle ilmatilaa antava somevaikuttaja on tukenut aiemmin Convoy-mielenilmausta, muita koronatoimien vastaisia liikkeitä tai vuoden 2015 jälkeen voimistunutta maahanmuuttovastaista liikettä – joskus jopa näitä kaikkia.

Ukrainan sota ei jää viimeiseksi ilmiöksi, jossa osa sosiaalisen median vaikuttajista ryhmittyy tiukasti valtavirran näkemystä vastaan.

– Tämä ei ainakaan häviä. Seuraava vastaava aihe Ukrainan jälkeen voi olla esimerkiksi keskustelu Suomen Nato-jäsenyydestä, Markus Tiittula sanoo.

Aiheesta keskustellaan A-studiossa TV1:ssä tiistaina 12.4. kello 21. Verkossa voit keskustella aiheesta tiistaihin kello 23 asti.