Hyppää sisältöön

Paola Suhonen puhui somevaikuttajista mutu-huutelijoina – nyt moni vaikuttaja ihmettelee, miksi yhteistyö on aiemmin Ivana Helsingille kelvannut

Ivana Helsinki -vaatemerkin perustaja Paola Suhonen sanoi Ylelle keskiviikkona, että influensserikulttuuri ei perustu ammattiosaamiseen. Työkseen somemarkkinointia tekevät vaikuttajat ovat hämmästyneet Suhosen puheista.

Paola Suhosen yritys vetäytyy sosiaalisesta mediasta. Kuva: Kristiina Lehto / Yle

Vaatemerkki Ivana Helsingin ilmoitus sulkea somekanavansa herätti tuoreeltaan hämmennystä. Vaatemerkin perustaja Paola Suhonen ilmoitti yrityksensä vetäytyvän sosiaalisesta mediasta huhtikuun neljänteen päivään mennessä.

Somekeskustelu ryöpsähti kunnolla käyntiin, kun Suhonen sanoi Ylen haastattelussa sosiaalisen median muuttuneen henkilövetoiseksi itsepromootion välineeksi.

Yritys on tehnyt makkinointiyhteistyötä somen vaikuttajien, influensserien, kanssa Suhosen mukaan vähäisissä määrin, joten hän uskoo yrityksensä pärjäävän myös ilman tätä kanavaa.

– Influensserikulttuuri on minulle hyvin vieras, se ei perustu ammattiosaamiseen, vaan on hyvin mutu-tuntumalla huutelua ja itsensä influensseriksi julistamista, Suhonen sanoi Ylen jutussa keskiviikkona.

Palautetta alkoi vyöryä välittömästi. Paljon tuli Suhoselle itselleen suoraan. Se oli hänen mukaansa raivokasta ja osin asiatonta.

– Näen, että jokaisen ammattikunnan täytyy pystyä ottamaan vastaan kritiikkiä ja eriäviä mielipiteitä, myös meidän muodin ja taiteen parissa työskentelevien, Suhonen sanoo perjantaina Ylelle.

Vaatesuunnittelija ja yrittäjä Paola Suhonen on monessa mukana. Hänen töitään on ollut esillä museoissa ja hän on ohjannut ja tuottanut elokuvia. Kuva: Marko Siekkinen / Yle

Vaikuttajien puolelta Suohosen kommentit on koettu loukkaavina. Moni kokee tehneensä paljon työtä Ivana Helsingin brändin nostamiseksi.

Yksi hämmentyneistä on Peppi Puljujärvi, joka toimii musiikkimanagerina, mutta on ollut pitkään myös tunnettu ja seurattu somevaikuttaja ja toiminut muutenkin vaatealalla.

– Olen arvostanut Ivana Helsingin työtä todella paljon. Siksi olen omissa kanavissani halunnut antaa heille näkyvyyttä. Se on perustunut ylpeyteen, jota tunnen suomalaisesta brändistä ja siitä, mitä Paola ja muut ovat saaneet aikaa, Puljujärvi sanoo Ylelle.

Siksi Puljujärvestä tuntuu kummalliselta, että muutama päivä ennen Ylen juttua Ivana Helsingillä oli tilaisuus, jossa influenssereille esiteltiin Ivanan uutta mallistoa. Puljujärven mukaan näin on tehty jokaisen uuden malliston yhteydessä.

Suhonen sanoo kokeneensa, että monet influensserit eivät ole aidosti kiinnostunut niistä tuotteista, joita he esittelevät. Hänestä olisi ammattimaista kysellä, lisäsikö postaus esimerkiksi mekon menekkiä. Yleensä somepostausten tuoma kiinnostus on olematonta, kertoo Suhonen.

– Yritys miettii tietysti, konvertoiko tämä lainkaan myyntiin, ja jos ei, onko tällainen markkinointi turhaa.

Suhosen mukaan Ivana Helsinki on koettanut viedä vähäisiä someyhteistyökuvioitansa suuntaan, jossa influensserille maksetaan bonusta, mikäli hänen postauksensa tuo yritykselle lisää myyntiä. Tämä ei ole saanut tulta alleen.

Puljujärvi pohtii, miksi yritys on toistuvasti kääntynyt vaikuttajien puoleen, jos siellä koetaan, ettei markkinointi somekanavissa ole tehokasta.

Yhteistyökuviot ovat muuttuneet viime vuosina

Ylen haastattelemat somevaikuttajat kokevat, että Ivana Helsingin suhde influenssereihin on muuttunut vuosien varrella.

Karoliina Pentikäinen on viime vuosina kieltäytynyt yrityksen ehdotuksista. Hän on jäänyt pohtimaan, miten paljon yritys oikeastaan edistää myyntiä sillä, että vaikkapa Ivanan mekkoja näkyy influenssereiden postauksissa.

– Olen joutunut kieltäytymään yhteistyöstä. Se ei ole enää tuntunut reilulle, Pentikäinen sanoo Ylelle.

Samoja ajatuksia on ollut Peppi Puljujärvellä. Viimeaikaiset yhteistyökuviot ovat jääneet vähiin.

Molemmat somevaikuttajat kokevat myös yhteisen solidaarisuuden naisyrittäjien välillä rikkoutuneen.

– Suuri osa meistä ammattivaikuttajista on yrittäjiä. Aluksi ainakin koettiin, että teemme tätä yhdessä. Toisen yrittäjän tukeminen oli feministinenkin teko, että me nostetaan toinen toisiamme, Karoliina Pentikäinen pohtii.

Myös Puljujärvi kokee, että Suhonen painaa alas muita naisyrittäjiä. Sillä pääasiassa naisiahan vaatteista ja muodista postaavat influensserit ovat.

Superwood-festivaali syntyy talkoovoimin

Osa somepostauksista käsittelee Ivana Helsingin pyörittämää Superwood-festiaalia.

Festivaalin kuvaillaan olevan urbaani kaupunkifestari ja taide-elämys, joka tuo ajakohtaisen musiikin, puheenkuvataiteen ja kasvisruoan Hotelli Rantapuistoon Helsingin Vuosaareen.

Tunnettu somevaikuttaja Stella Harasek kertoo Instagramissa, että häntä pyydettiin festivaalille DJ-hommiin, valokuvaajaksi ja sisällöntuottajaksi. Palkaksi tarjottiin lippuja festivaalille, ei muuta korvausta.

Paola Suhonen kertoo tekevänsä itse festivaalia täysin talkootyönä. Festivaali on rento tapahtuma, jossa on ollut muun muassa poliitikkoja DJ:nä eikä heillekään ole maksettu palkkiota. Yhteistyöstä ja korvauksista on aina sovittu ennakkoon.

– Joskus inluensseri on kertonut festivaalista postauksessaan ja sen seurauksena on myyty kolme lippua. Ei mikään uroteko, Suhonen tuumii.

Suohonen peräänkuuluttaa ammattitaitoa. Ehkä influensseriksi voisi pätevöityä jollain tavalla. Nyt hänen mukaansa kuka vain, jolla on tarpeeksi seuraajia, voi sanoa olevansa influensseri.

Peppi Puljujärvi kertoo toimivansa musiikkialalla managerina, vaikkei ole opiskellut sitäkään. Kaikkeen ei voi pätevöityä suorittamalla tutkintoja. Puljujärven mukaan vaikuttajien ammattitaito näkyy siinä, että pärjää kilpaillulla alalla ja saa siitä elantonsa.

Paola Suhonen sanoo elävänsä ilman sosiaalista mediaa. Nyt käyty keskustelu on hänestä osoittanut, ettei siellä voida käydä asiallista keskustelua.

– Kaikkia asioita pitää voida kyseenalaistaa ilman, että joutuu teilatuksi, hiljennetyksi ja somerähinän kohteeksi. Onneksi olen nyt sen ulkopuolella.

Karoliina Pentikäinen sanoo, että takavuosina hän piilotteli omaa työtään eikä aina kehdannut kertoa tienaavansa leipänsä some-markkinoinnin avulla.

– Nykyisin ajattelen, että tämä ei ole millään tavalla nolo ammatti. Itse asiassa on aika upeaa, että jokin ammatti on syntynyt melkeinpä tyhjästä, ja työllistämme itsemme ja usein myös monia muita ihmisiä. Siinä mielessä tämä (Suhosen) kommentti oli ehkä yllättävä vuonna 2022.

Lue myös:

Ivana Helsinki lähtee somesta, koska haluaa olla aidosti läsnä – tutkija pitää päätöstä yllättävänä ja uskoo sen vaikuttavan näkyvyyteen