Hyppää sisältöön

Pitkän teatteriuran jälkeen Inkeri Mertanen vaihtoi suuntaa: nyt hän on Salattujen elämien kulttihahmo Dahlia Mustavaara, jota fanittavat myös teinit

Kulttuurivieras, näyttelijä Inkeri Mertanen empi, kun häntä pyydettiin mukaan Salattuihin elämiin. Nyt hän kertoo, mitä samaa on joukkueurheilussa, teatterissa ja Salkkareissa.

Tunnelma Salatut elämät -sarjan studioilla Helsingin Konalassa on tiheä ja sähköistynyt. Juuri nyt kuvataan kohtausta, jossa mukana ovat Jutta Korhonen, Aaro Vaalanne ja Dahlia Mustavaara.

Kertauksen vuoksi: Aarolla on aiemmin ollut Dahlian kanssa vakavahenkinen suhde, joka jäi katkolle, kun Dahlia lähti Roomaan, ja Jutta astui mukaan kuvioihin. Dahlia haluaa elämänsä ihastuksen takaisin hinnalla millä hyvänsä, ja niinpä Jutan ja Dahlian välinen suhde on ollut viime jaksoissa juonittelujen ja yhteenottojen kuorruttamaa tulta ja tappuraa.

Inkeri Mertasen Salkkari-työpäivä alkaa maskeerauksessa. Kuvassa myös maskeeraaja Suvi Lukkala-Mäkinen. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Maskissa ovat Mertasen lisäksi myös Jutta Korhosta esittävä Maarit Poussa ja Aaro Vaalannetta näyttelevä Teemu Lehtilä, jotka treenaavat vuorosanoja. Kaikilla kolmella on tänään yhteisiä kohtauksia. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Ei liene yllätys, ettei tämäkään kohtaus – josta sen enempää ei voi paljastaa – suju täysin harmonisissa tai seesteisissä merkeissä.

– Jutta ja Dahlia, no huh huh! He todellakin ovat suorastaan äärimmäiset vastakohdat, ja siellähän on tietenkin takana molemminpuolinen mustasukkaisuus, Dahlia Mustavaaraa näyttelevä Inkeri Mertanen toteaa ja ehkä vähän samalla huokaiseekin.

Itse asiassa Jutan ja Dahlian välinen sapelinkalistelu kulminoitui jo vuoden 2018 suorastaan klassisessa episodissa, jota Salkkarit-historiikissa kutsutaan “lihapullasodaksi”. Majatalo Amandan fiinissä ravintolassa tapahtuu yhteentörmäys, jonka seurauksena Jutta ja Dahlia ryhtyvät pommittamaan toisiaan – lihapullilla.

Kolmen näyttelijän yhteiskohtausta harjoitellaan ohjaaja Jonni Kullasin kanssa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Inkeri Mertanen on näytellyt Dahlia Mustavaaraa vuoden 2016 syksystä lähtien. Koronapandemian takia Dahlia jäi hetkeksi jäähylle, mutta palasi tänä keväänä takaisin Salkkareihin. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Teatterikärpänen puraisi sattumalta

Inkeri Mertanen sujahti teräväkielisen ja vaativan hienostorouva Dahlia Mustavaaran rooliin vuonna 2016. Koronapandemian takia elegantti ja elitistinen hahmo, jonka syliin “miehet vain tupsahtelevat”, oli jonkin aikaa tauolla, mutta on tänä keväänä jälleen palannut sarjaan pysyvästi.

Dahlia Mustavaarasta on vuosien mittaan kasvanut ristiriitaisia tunteita herättävä kulttihahmo, jonka ylimielisiä tölväisyjä innostunut fanikunta odottaa kuin kuuta nousevaa. Mutta analysoidaan Dahlia Mustavaaran ja Inkeri Mertasen välistä suhdetta hieman myöhemmin.

Inkeri Mertanen on kiinnostunut antiikin ajan kreikkalaisesta ja roomalaisesta kulttuurista. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Ennen Salkkareita Mertanen teki yli 40 vuotta kestäneen uran Tampereen Teatterissa. Yllättävää kyllä, hän ei alun perin tuntenut sen suurempaa intohimoa näyttelijäntyötä kohtaan, vaan suuntautui alalle onnekkaan sattuman kautta.

– Olin nuorena kiinnostunut kuvataiteista ja pyrin Ateneumiin eli Kuvataideakatemiaan, mutta en sinne päässyt. Ryhdyin opiskelemaan taidehistoriaa, sosiaalipsykologiaa, kirjallisuutta ja suomen kieltä, mutta se tuntui vähän tylsältä. Minulle tarjoutui tilaisuus lähteä Yhdysvaltojen Bostoniin au pair -tytöksi ja koin, että se oli hieno tilaisuus oppia englantia.

Bostonissa teatterikärpänen sitten puraisi ja kunnolla. Mertanen osallistui paikallisen teatteriryhmän toimintaan, ja sitä kautta hänet passitettiin pääsykokeisiin, joissa etsittiin näyttelijöitä oman aikansa klassikkomusikaaliin Hairiin. Pääsykokeet menivät hyvin, ja Mertaselle tarjottiin roolia.

– Au pair -pestini takia en luonnollisestikaan roolia voinut ottaa, eikä minulla tuolloin ollut oikein käsitystäkään siitä, mikä Hair oli ja mistä siinä oli kyse.

Suomeen palattuaan Mertanen haki silloiseen Teatterikouluun eli nykyiseen Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun ja valmistui sieltä 1970-luvun puolivälissä. “Kapitalistista” Jenkkilää seurasi vahvasti politisoitunut ja vasemmalle kallellaan ollut kotimainen taidekenttä. Etenkin Teatterikoulua pidettiin taistolaisuuden eli silloista Neuvostoliittoa ja kommunismia ihannoineen kulttuuriliikkeen temmellyskenttänä.

– Aamulehden legendaarinen hirviö – anteeksi nyt vaan – eli toimittaja Olavi Veistäjä oli sitä mieltä, että Teatterikoulu oli Augiaan talli, varsinainen törkyläjä, joka pitää puhdistaa välittömästi. Koulua vastaan hyökättiin muutenkin jatkuvasti. Toki siellä oli niitä, jotka toimivat aktiivisesti poliittisessa laululiikkeessä, ja henkilökunnassakin oli taistolaisia, mutta itse halusin olla puolueeton humanisti.

Viime aikoina kovasti tapetilla ollut termi suomettuminen näkyi Mertasen mukaan silloisessa Teatterikoulussa esimerkiksi opettajavalintoina.

– Vierailevat opettajat palkattiin DDR:stä, Neuvosto-Virosta ja muista entisistä sosialistisista itäisen Euroopan maista. Tosin heidän metodeissaan ei ollut mitään valittamista, he olivat aivan loistavia opettajia.

Inkeri Mertanen opiskeli näyttelijäksi 1970-luvulla silloisen Teatterikoulun politisoituneessa ilmapiirissä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Salkkareissa näytteleminen on erilaista

Koska kuvataiteet ovat aina olleet lähellä Inkeri Mertasen sydäntä, pitkän uran kohokohtiin ja suurimpiin haasteisiin on kuulunut Helene Schjerfbeckin elämään perustuva monologi eli soolonäytelmä Helene. Sitä esitettiin useana kesänä Ruotsinpyhtään kirkossa, jota koristaa Schjerfbeckin maalaama Ylösnousemus-niminen alttaritaulu.

Helene-monologin tekee haasteelliseksi pitkä kaari: se etenee nuoresta tytöstä elämän loppuun saakka. Mielestäni ihan jokaisessa roolissa pitäisi olla haastetta, eikös vain? Se, että kannat tarjotinta tai tanssit jonkun musikaalin taustalla, ei välttämättä ole haasteellista.

Hyppääminen teatterirooleista Salkkarien kaltaiseen televisiosarjaan taas ei ole ollut Mertasellekaan täysin ongelmatonta: työmetodiikka on hyvin erilaista, ja instrumenttia eli näyttelijän kehoa käytetään eri tavalla.

– Äänen pitää teatterissa olla voimakas ja kuulua kauas. Gestiikaksi eli elekieleksi ei riitä se, että käännät vähän silmiä: koko kehon pitää liikkua. Ilmaisun täytyy olla isompaa ja kaikin tavoin V-A-H-V-E-M-P-A-A, Mertanen kiteyttää ja painottaa dramaattisesti yliartikuloiden viimeistä sanaa.

Inkeri Mertanen pienellä tauolla Salkkareiden studion kahviossa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Televisiossa taas pärjätään pienemmällä ja hillitymmällä ilmaisulla. Läsnäolo ja kontakti vastanäyttelijöihin ovat luonnollisestikin peruskauraa kummassakin genressä.

– Toisaalta taas televisioilmaisussa falskius ja läsnäolon puute näkyvät heti. Myös identtisyys on haastavaa: ensin otetaan master eli kuvataan kohtaus alusta loppuun. Sen jälkeen pitää aina muistaa että voi luoja, kummassakohan kädessä se lasi olikaan. Onneksi meillä Salkkareissa joku aina katsoo, ettei tule klaffivirheitä.

Inkeri Mertanen on myös havainnut, että televisiomaailmassa näyttelijöiden keskinäistä kilpailua on vähemmän kuin teatterilavalla.

– Tämä johtuu siitä, että koska näyttelijöitä on jossakin teatteritalossa tietty määrä, siitä samasta porukasta valitaan henkilö kuhunkin rooliin. Tästä syntyy helposti mielistelyä ja klikkejä, ja ohjaajan ympärille kehkeytyy suosikkijärjestelmä. Tällainen vaikutti toisinaan työilmapiiriin negatiivisesti. Salkkareissa tilanne on toinen, koska jokainen on jo valittu siihen rooliin mitä näyttelee.

Kun ympyrä sulkeutuu: Inkeri Mertanen oli valitsemassa 18-vuotiasta Teemu Lehtilää Teatterikorkeakouluun, nyt he näyttelevät samassa sarjassa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Dahlia Mustavaarasta on tullut nuorten suosikki

Tuo lasi tai susta ei jää juurikaan kerrottavaa jälkipolville”. Dahlia Mustavaaran toisinaan törkeistäkin sutkautuksista on tehty useita koosteita Youtubeen, ja ne tuntuvat naurattavan etenkin Salkkareiden nuorempaa katsojakuntaa. Inkeri Mertasen mukaan Dahlian suosio perustuu muun muassa siihen, ettei sarjassa ole aiemmin tämänkaltaista hahmoa ollut.

– Voi olla, että Dahliaa rakastetaan vihata. Kannattaa kuitenkin huomata sellainen hiuksenhieno juttu, että hahmossa on kaikesta huolimatta huumoriakin mukana: Dahliaa ei tarvitse ottaa niin kauhean vakavasti.

Kun Mertasta pyydettiin Dahlia Mustavaaran rooliin, hän empi asiaa useamman kerran, eikä lähtenyt leikkiin mukaan ihan suorilta käsin. Tuottajaportaan usko Mertaseen oli kuitenkin vahva.

– Dahlialle oli jo hankittu vaatteita, vaikken ollut vielä edes allekirjoittanut sopimusta, Mertanen hymyilee.

Inkeri Mertasen tulkitsema Dahlia Mustavaara on elegantti ja elitistinen hienostorouva, jonka hahmossa on myös ripaus huumoria ja itseironiaa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Uuden aluevaltauksen kohdalla Mertasta mietitytti etenkin julkisuus ja oma jaksaminen.

– Ajattelin, että tuleeko tämä liian usein telkkarista ja saanko sitä kautta liikaa julkisuutta. Mietin myös, millaista on matkata jatkuvasti Tampereen ja Helsingin väliä, mutta eihän tämä matka loppujen lopuksi kestä kuin puolisentoista tuntia.

Julkisuutta Mertanen onkin Dahlian kautta saanut.

– Etenkin lapset ja nuoret tunnistavat minut aika usein, varsinkin jos kuvausmeikit ovat naamalla. Moikkaamaan ei kuitenkaan välttämättä uskalleta tulla. Aika usein ensin hihitellään porukassa, jonka jälkeen joku rohkaistuu ja tulee pyytämään nimmaria.

Voisi ehkä sanoa, että Dahlia rakentuu päivä päivältä moniulotteisemmaksi hahmoksi: aivan aluksi Mertanen teki rooliaan varovaisella otteella.

– Minulle kerrottiin perhesuhteiden lisäksi Dahliasta etukäteen, että hän on itsevarma ja rikas, ja että hänellä on kartano ja limusiini, ja että hän pitää kovasti rahasta. Kaikki tämä oli varsin pienimuotoista informaatiota ja minusta tuntui, että olin hieman heikoilla jäillä. Sittemmin rentouduin ja ajattelin, että mennään kohtaus kerrallaan, niinhän on se elämässäkin – eihän sitä tiedä, mitä huominen tuo tullessaan.

Inkeri Mertasen haasteellisimpiin rooleihin on kuulunut Helene-monologi, joka kattaa kuvataiteilija Helene Schjerfbeckin uran nuoresta naisesta elämän loppuun saakka. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Näytteleminen vaatii kovaa kuntoa

Seitsemänkymppisen Inkeri Mertasen ryhdikäs ja hoikka olemus kielii kurinalaisesta elämästä. Hän ulkoilee paljon, kävelee, ui ja hiihtää, harrastaa pilatesta ja myös toisinaan juoksee (“se on vain jotenkin niin tylsää”). Punttisalilla Mertanen ei käy (“vaikka varmaan pitäisi”). Treenaamisen peruspilarina toimii fyysisesti vaativa astangajooga.

– Astangajooga pitää erittäin hyvin yllä lihaskuntoa. Olen joogannut 20 vuotta ja saanut estettyä sen, etten ole aivan kokonaan kangistunut. Minähän toki vanhenen, mutta olen saanut pidettyä itseni jokseenkin samanlaisena kuin aiemminkin.

Inkeri Mertanen kertoo hyvän kuntonsa salaisuudeksi antangajoogan, jota hän on harjoittanut jo kaksi vuosikymmentä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Helsingin Pasilan asemalla junaa odottamassa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Mertasen kohdalla treenaaminen, urheileminen ja kunnon ylläpitäminen ovat liittyneet siihen, että jaksaa näytellä.

– Taide on luovuutta, urheilu enemmänkin suorittamista. Joukkueurheilussa, teatterissa ja Salkkareissa on kuitenkin paljon samaa: pitää aina lyödä kun toinen syöttää ja puhaltaa yhteen hiileen. Luovuutta ja suoritusta nostetaan yhteisvoimin. Isäni varoitti minua aikoinaan teatterialasta. Hän sanoi, että se on ihan kuin urheilua: voit päästä korkealle ja sitten putoat. Silloin vielä ajattelin että pöh, ei urheilulla ole mitään tekemistä teatterin kanssa.

Näyttelijätyön ulkopuolella Inkeri Mertanen tunnustautuu antiikin ajan, eli kreikkalaisen ja roomalaisen kulttuurin ja taiteen ihailijaksi.

– Ehkä kyse on omien eurooppalaisten juurien etsimisestä. Eteläisessä Euroopassa antiikki näkyy lähes jokaisessa kaupungissa historiallisina rakennuksina ja raunioina. Minusta on hieno tunne kokea länsimaisen kulttuurimme kehto ilmielävänä. Jos suunnittelen matkaa jonnekin, tarkistan aina ensin, että onhan siellä varmasti raunioita.

Työntäyteinen Salkkarit-päivä on pulkassa ja Inkeri Mertanen suuntaa kohti kotikaupunkiaan Tamperetta. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle