Hyppää sisältöön

Centria-ammattikorkeakoulu löi kaikki hakijaennätykset yhteishaussa, vaikka valtakunnallisesti hakuinto lopahti

Hakemuksia tuli yli 3 600, mikä on viisisataa enemmän kuin vuosi sitten.

Centria-ammattikorkeakoulu toimii Kokkolassa, Ylivieskassa ja Pietarsaaressa. Kuva: Heini Holopainen / Yle

Keski-Pohjanmaan Centria-ammattikorkeakoulu rikkoi kaikki hakijaennätyksensä kevään toisessa yhteishaussa.

Ensisijaisten hakijoiden määrä nousi edelliskevääseen verrattuna jopa reilut 13,5 prosenttia. Ensisijaisia hakijoita keskiviikkona päättyneessä yhteishaussa oli Centriaan 1 072.

Myös hakemusmäärässä suomenkielisiin koulutuksiin lyötiin ennätys. Niitä tuli kaikkiaan yli 3 600, mikä on viisisataa enemmän kuin viime keväänä.

Vaikka Centriassa tehtailtiin ennätyksiä, silti valtakunnallisesti korkeakouluihin hakeneiden määrä tippui roimasti kevään 2021 koronakriisin tuomasta hakijaennätyksestä, eli jopa 20 000 hakijan verran.

Monimuotokoulutuksen suosio jatkoi kasvuaan. Monimuotokoulutuksesta suosituin oli jälleen Ylivieskan sosionomikoulutus. Sen 35:een aloituspaikkaan oli 184 ensisijaista hakijaa. Myös tekniikan alan monimuotokoulutukset kiinnostivat. Suosituin niistä oli tuotantotalouden insinöörikoulutus.

Päiväpuolella suosituimmaksi nousi liiketalouden tradenomikoulutus.

Ammattikorkealla on kampukset Kokkolassa, Ylivieskassa ja Pietarsaaressa. Koulussa voi opiskella tekniikan, liiketalouden, hyvinvoinnin ja kulttuurin aloja.

Opiskelijoita Centriassa on noin 3 900.

Lue myös:

.
.