Hyppää sisältöön

Yle Butšassa: Ukrainan mukaan venäläiset polttivat ruumiita sotarikosten peittelemiseksi

Ylen toimittaja Antti Kuronen on vieraillut Butšassa. Kaupungista löytyi viikonloppuna lukuisia surmattuja siviilejä venäläissotilaiden poistuttua. Varoitus: juttu sisältää raakoja kuvia.

Butšan kaduilla näkyy tuhottuja tankkeja. Kuva: Antti Kuronen / Yle

Kiovan länsipuolella sijaitsevassa Butšassa ukrainalaiset viranomaiset ovat tänään esitelleet kansainväliselle medialle kaupungissa tehtyjä surmatöitä. Ylen toimittaja Antti Kuronen oli paikan päällä.

1. Mitä näit Butšassa?

– Viranomaiset näyttivät kuusi palanutta ruumista Butšan laidalla sijaitsevalla omakotitaloalueella. Kuolleista neljä oli todennäköisesti naisia, joskaan tästä ei ole täyttä varmuutta, koska ruumiit olivat niin pahoin tuhoutuneet, Antti Kuronen kertoo.

Kaikkia kuolleita ei ole vielä tunnistettu. Kuva: Antti Kuronen / Yle

– Ruumiit oli poltettu bensiinillä. Ukrainalaisten mukaan venäläissotilaat olivat polttaneet ruumiit hävittääkseen todisteet sotarikoksista, Kuronen sanoo.

Ruumiiden jäänteet kerätään muovipusseihin. Kuva: Antti Kuronen / Yle

2. Minkälaista tuhoa kaupunki oli kärsinyt?

– Butšan keskustassa iso ostoskeskus oli tuhoutunut tulituksessa. Venäläiset sotilaat olivat ryöstäneet sen ja tyhjentäneet myös lukuisia muita kauppoja ennen vetäytymistään kaupungista.

– Pitkin kaupunkia oli paljon tuhoutuneita taloja ja ajoneuvoja.

– Ruuasta on pulaa. Kaupungin keskustassa oli useita kymmeniä ihmisiä odottamassa ruoka-apua.

Butšassa on paljon täysin tuhoutuneita ajoneuvoja. Kuva: Antti Kuronen / Yle

3. Miten paikalliset asukkaat olivat selviytyneet venäläisten miehityksestä?

– Butšassa oli ollut paljon tulitaisteluita ja ihmiset olivat olleet piilossa kotiensa kellareissa.

– Miehityksen aikana monessa perheessä oli kova pula ruuasta. Ruokaa ei uskallettu lähteä hakemaan, sillä ulos menneitä ihmisiä saatettiin ampua, Antti Kuronen kertoo.

Lue lisää:

.
.