Hyppää sisältöön

Marjatilat joutuvat jälleen temppuilemaan saadakseen ulkomaista työvoimaa

Marjatilat ovat lisänneet itsepoimintaa. Huolta aiheuttaa tällä kasvukaudella se, ettei ukrainalaisia miehiä tiloille ole odotettavissa.

Marjatilat tarvitsevat juhannuksen aikoihin 16 000 poimijaa. Kuva: Marjut Suomi / Yle

Marjanviljelijät joutuvat tänäkin vuonna etsimään työvoimaa. ProAgria Etelä-Suomesta kerrotaan, että hankaluutena tulevalla kasvukaudella on se, että ukrainalaisia miehiä ei viljelmille saada.

– Miesväkeä ei suuremmin voi odottaa. Viljelijöiden parissa on ollut huolta ja epävarmuutta tämän vuoksi, kertoo ProAgria Etelä-Suomen puutarha- ja erikoiskasvituotannon erityisasiantuntija Marja Kallela.

Hedelmän- ja Marjanviljelijöiden liitosta ennakoidaan, että marjatilat lisäävät itsepoimintaa. Korona-aikana itsepoiminnan osuus on kasvanut. Sadosta itsepoiminnan osuus on noussut 20 prosenttiin kun ennen epidemiaa sadosta oli itsepoiminnalla 10-15 prosenttia.

Moni tilallinen on nyt tähyillyt Ukrainan sijaan muihin maihin, kertoo Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja Miika Ilomäki.

– Työvoimaa on kyselty tänä keväänä esimerkiksi Moldovasta ja Serbiasta. Viljelijät ovat hankkineet ulkomaista työvoimaa myös EU:n sisäisen työvoimaohjelman kautta Romanisasta, Bulgariasta ja Espanjasta, kertoo Miika Ilomäki.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

.
.