Hyppää sisältöön

Mediat: Poliiseja kohti Hämeenlinnassa ampuneelle miehelle kymmenen vuotta vankeutta

Syytetty ampui poliisia pään seudulle Hämeenlinnassa syyskuussa 2021. Poliisi loukkaantui tilanteessa, mutta selvisi hengissä. Mies on aiemmin saanut kymmenen vuoden tuomion naisystävänsä taposta.

Laukaustenvaihto tapahtui kerrostalon pihalla Hämeenlinnan Kettumäessä. Kuva otettu syyskuussa 2021. Kuva: Dani Branthin / Yle

Poliiseja kohti ampunut vuonna 1983 syntynyt mies on tuomittu kymmeneksi vuodeksi vankeuteen Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa. Asiasta kertoivat perjantaina ainakin Iltalehti (siirryt toiseen palveluun), Ilta-Sanomat (siirryt toiseen palveluun) ja Hämeet Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Tuomio tuli kahdesta murhan yrityksestä, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta sekä ampuma-aserikoksesta. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Miehen tulee maksaa vahingonkorvauksia loukkaantuneelle poliisille kaikkineen yli 16 000 euroa. Toiselle poliisille miehen tulee maksaa korvauksia yhteensä 5 000 euroa.

Tapauksessa syyttäjä olisi vaatinut miehelle vähintään 11 vuoden mittaista vankeusrangaistusta.

Tuomittu kiisti murhan yritykset

Syytetty mies on tällä hetkellä vangittuna. Hän kiistää murhan yritykset. Oikeudelle toimittamassaan vastineessa syytetty myöntää ampuneensa yhden tähdätyn laukauksen poliisin pään ylitse pelottelutarkoituksessa. Syytetyn mukaan laukaus osui erheessä poliisia päähän.

Käräjäoikeudelle toimittamassaan vastineessa mies sanoo, että hän voi olla syyllistynyt törkeään vammantuottamukseen tai enintään törkeään pahoinpitelyyn.

Syytetty myöntää syyllistyneensä virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen ja ampuma-aserikokseen.

Laukaus meni ohi vain millien päästä

Ampuminen tapahtui syyskuussa 2021. Poliisipartio oli mennyt virka-apu tehtävälle Hämeenlinnan Kettumäessä sijaitsevaan kerrostaloon. Paikalla oli myös sosiaali- ja kriisipäivystyksen työntekijöitä, jotka olivat virkatehtävällä kyseisessä osoitteessa. Rutiininomainen työtehtävä kehittyi kuitenkin tilanteeksi, jossa käytettiin ampuma-aseita.

Poliisi selvitti tehtävää kerrostalon pihalla syytetyn miehen kanssa. Kesken asian selvittelyn syytetty otti taskustaan aseen ja ampui sillä noin metrin etäisyydeltä yhden laukauksen, joka raapaisi toista poliisia otsaan. Ammuttu poliisi pääsi pois sairaalasta pian tapahtuman jälkeen.

Syyttäjän mukaan mies oli ampunut poliiseja kohti toisen laukauksen muutaman metrin päästä, kun hän oli pyrkinyt pakenemaan tilanteesta. Laukaus meni poliiseista ohi. Käräjäoikeudelle toimittamassaan vastineessa syytetty kiistää ampuneensa toista laukausta.

Poliisit avasivat tulen ja ampuivat miestä päin kuusi laukausta. Laukauksista kaksi osui kohteeseen.

Puolustuksen mukaan syytetyn tarkoitus ei ollut poliisin tappaminen, vaan ampua pelottelulaukaus poliisin pään yli. Syytetty kiistää ampuneensa kaksi laukausta.

Puolustuksen mukaan kyse on törkeästä vammantuottamuksesta tai törkeästä pahoinpitelystä.

Syytetyllä pitkä rikoshistoria ja aiempia vankilatuomioita

Syytteessä olevan miehen rikoshistoria ulottuu aina vuosituhannen vaihteeseen asti. Miehellä on aiempia tuomioita lukuisista huumausaine- ja omaisuusrikoksista.

Lisäksi käräjäoikeuden papereista selviää, että miehen taustalla on aiempia tuomioita pahoinpitelyistä.

Esimerkiksi vuonna 2006 mies tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä kolmen vuoden vankeusrangaistukseen. Tapauksessa hän oli lyönyt toista miestä puukolla ylävartaloon.

Vuonna 2009 mies tuomittiin kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen henkirikoksesta, kun hän tappoi naisystävänsä ampumalla. Tuomio tuli taposta ja kahdesta ampuma-aserikoksesta.

.
.