Hyppää sisältöön

Oulun kaupungin ruokalistoissa voi olla muutoksia kunta-alan lakon jälkimainingeissa – suurta ruokahävikkiä vältettiin suunnittelulla

Keskiviikkona ja torstaina olleen työtaistelun jälkeen lämpimän ruuan teossa on palattu heti normaalirytmiin. Kylmäjakelun osalta on ollut taukopäiviä, ja se voi näkyä maanantaina. Muitakin pieniä muutoksia voi vielä ensi viikolla tulla.

Hyvällä ennakkosuunnittelulla ennen lakkoa pystyttiin ruokahävikki saamaan minimiin. Kuva kaupungille ruuan toimittavan Löökin Hiirosen keittiöstä. Kuva: Risto Degerman

Oulussa esimerkiksi päiväkodit ja koulut ovat palanneet perjantaina taas normaaliin arkeen kaupunkia koskeneen kaksipäiväisen kunta-alan lakon jälkeen.

Niiden ruokalistoissa lakko voi näkyä joiltakin osin vielä ensi viikon puolella. Keskiviikkona ja torstaina olleen työtaistelun jälkeen lämpimän ruuan teossa on palattu heti normaalirytmiin. Kylmäjakelun osalta on ollut taukopäiviä, ja se voi näkyä tarjoiluissa maanantaina.

Kaikkiaan listalla saattaa vilahdella tarjoamatta jäänyttä, vielä päiväykseltään hyvää ruokaa. Oppilaille saattaa olla tiedossa myös ekstrajälkiruokaa, kun retkieväisiinkin varauduttiin ennen lakon alkua, kertoo Oulun kaupungin tilapalveluiden palveluasiantuntija Merja Taipaleenmäki-Jeskanen.

Merja Taipaleenmäki-Jeskasen mukaan hyvällä ennakkosuunnittelulla ennen lakkoa pystyttiin ruokahävikki saamaan minimiin. Hävikkiä näyttää tulevan etupäässä esimerkiksi maidon ja vihannesten osalta.

Oulussa ruokaa toimittaa eri kohteisiin kaupungin ja sairaanhoitopiirin yhteinen yritys Lööki – Oulun Tuotantokeittiö Oy.

Aiemmin aiheesta:

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

.
.