Hyppää sisältöön

Nokian Renkaat lisää tuotantoa Nokialla: Uudet Venäjä-pakotteet vaikuttavat ainakin kolmella tavalla kritiikkiä saaneeseen yhtiöön

Nokian Renkaat kertoo, että tulevaisuudessa Pohjoismaissa myytävät renkaat valmistetaan Nokialla ja Yhdysvalloissa myytävät renkaat Daytonissa sekä Nokialla.

Nokian Renkaat kertoo vauhdittavansa suunnitelmiaan investoida uuteen tuotantokapasiteettiin Euroopassa.  Arkistokuva. Kuva: Antti Eintola / Yle

Venäjän tuotannosta kritisoitu Nokian Renkaat aikoo muuttaa tuotantoaan. Yhtiö kertoo asiasta tiedotteella.

Suunnitelmien mukaan Nokian Renkaiden Pohjoismaissa myytävät renkaat valmistetaan tulevaisuudessa Nokialla ja Yhdysvalloissa myytävät renkaat Daytonissa sekä Nokialla.

Nokian Renkaat on saanut kovasti arvostelua Venäjän hyökättyä Ukrainaan, koska yhtiö ei kertonut Venäjältä lähdöstä heti. Nyt uudet pakotteet pakottavat yhtiön vauhdittamaan tuotannon siirtoa.

Raaka-aineiden saatavuus ja niiden logistiikka tulevat yhtiön mukaan vaikuttamaan merkittävästi yhtiön kykyyn jatkaa tuotantoa Venäjällä.

Euroopan unioni asetti Venäjää vastaan uusia pakotteita, jotka vaikuttavat myös Nokian Renkaiden liiketoimintaan ainakin kolmella tavalla. Pakotteet kieltävät renkaiden tuonnin Venäjältä EU:hun, kieltävät tiettyjen raaka-aineiden viennin EU:sta Venäjälle ja rajoittavat kuljetuksia Venäjältä ja Venäjälle. Uusilla pakotteilla on yhtiön mukaan merkittävä vaikutus Nokian Renkaiden kykyyn valmistaa renkaita Venäjällä sekä myydä renkaita Venäjällä ja EU:ssa, erityisesti Keski-Euroopan alueella.

"Emme myy renkaita Venäjän armeijalle"

Viime vuonna Venäjä muodosti noin 20 prosenttia Nokian Renkaiden liikevaihdosta, ja noin 80 prosenttia Nokian Renkaiden henkilöautonrenkaista valmistettiin Venäjällä. Venäjällä valmistettujen renkaiden raaka-aineista noin puolet tuotiin Venäjälle maan ulkopuolelta.

Nokian Renkaat kertoo vauhdittavansa suunnitelmiaan investoida uuteen tuotantokapasiteettiin Euroopassa.

– Jatkamme tuotantokapasiteetin kasvattamista tehtaillamme Nokialla Suomessa ja Daytonissa Yhdysvalloissa, yhtiö kertoo tiedotteessa.

Uudet renkaiden tuontirajoitteet eivät vaikuta Nokian Renkaat Oyj:n raskaiden renkaiden liiketoimintaan, koska kaikki Nokian Renkaiden raskaat renkaat valmistetaan Suomessa. Raskaiden renkaiden vienti Venäjälle on lopetettu jo aiemmin.

– Emme ole koskaan myyneet renkaita Venäjän armeijalle, eikä Venäjän valtio ole asiakkaamme, yhtiö korostaa.

Lue lisää:

Nokian Renkaiden tehtaalla osoitettiin mieltä, koska yhtiö jatkaa tuotantoa Venäjällä – mielenosoittaja: "Lähteminen on enemmän kuin realistista"

Venäjästä paljon kritiikkiä saanut Nokian Renkaat aikoo lisätä tuotantoa Euroopassa – omistajille tulossa aiottua vähemmän osinkoa