Hyppää sisältöön

Sulkava mukaan hiilineutraalit kunnat -verkostoon ensimmäisenä Etelä-Savossa

Sulkavalle rakentuva aurinkosähköpuisto auttaa hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamisessa.

Sulkava tunnetaan soutupitäjänä, ehkä tulevaisuudessa myös aurinkosähköpitäjänä? Kuva: Esa Huuhko / Yle

Sulkava suunnittelee hakevansa mukaan Hiilineutraalit kunnat -verkostoon eli Hinkuun. Maanantain kokouksessaan Sulkavan kunnanhallitus päätti esittää asiaa valtuustolle.

Hinku-kuntana Sulkava tavoittelee kasvihuonepäästöjen vähentämistä 80 prosentilla vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Kunta ottaa hiilidioksidipäästöjen vähentämisen osaksi kaikkea päätöksentekoaan.

Sulkavan hiilidioksidipäästöjä vähentää merkittävästi suuren aurinkosähköpuiston rakentaminen (siirryt toiseen palveluun) tulevana kesänä.

Myös Pieksämäki kiinnostunut Hinkusta

Sulkava on Etelä-Savon ensimmäinen kunta, joka on lähdössä mukaan noin 90 kunnan muodostamaan Hinku-verkostoon.

Myös Pieksämäki on käynnistänyt keskustelut Hinkuun liittymisestä, kertoo kunnanjohtaja Ulla Nykänen.

– Vielä emme ole tehneet virallisia päätöksiä. Meillä on valtuuston hyväksymä ilmasto-ohjelma ja vireillä useampia hiilineutraalisuutta edistäviä hankkeita.

Pieksämäelle on kaavoitettu Niinimäen tuulivoimapuisto, joka olisi toteutuessaan Itä-Suomen suurin tuulisähkön tuottaja. Samalla se tekisi Pieksämäestä hiilinegatiivisen.

Mikkelissä ja Kangasniemelläkin on tehty valtuustoaloite verkostoon liittymisestä muutama vuosi sitten. Se ei kuitenkaan johtanut mihinkään.

Mikkelin kehitysjohtaja Jouni Riihelän mukaan verkoston asettamat seuranta- ja yhteyshenkilövelvoitteet nähtiin liian tiukkoina.

– Käydyssä keskustelussa koettiin haastavaksi kaupungin henkilöstöresurssin käyttö suhteessa jäsenkunnille koituviin velvoitteisiin, kuten seurantavelvoitteen työmäärään.

Kangasniemikään ei päätynyt tekemään hakemusta, koska samaan aikaan oli vireillä Mikkelin seudun kuntien ilmasto-ohjelmien laatiminen.

Etelä-Savon kunnista oman ilmasto-ohjelmansa laati ensimmäisenä Pieksämäki viime kesänä. Mikkelin ja Kangasniemen ohjelmat hyväksyttiin joulukuussa.

Muissa Mikkelin seudun kunnissa ohjelmat valmistuvat tänä keväänä. Ilmasto-ohjelmissaan kunnat sitoutuvat olemaan hiilineutraaleja vuonna 2035 kansallisen tavoitteen mukaisesti.

.
.