Hyppää sisältöön

Keski-Suomen keskussairaalan päivystys on ruuhkautunut pahoin ja odotusajat ovat venyneet ajoittain hyvin pitkiksi

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri arvioi, että ruuhkat päivystyksessä jatkuvat.

Sairaala Novan päivystys ruuhkautui jo viime viikonloppuna ja ruuhkat ovat jatkuneet tällä viikolla. Arkistokuva. Kuva: Antti Seppälä / Yle

Keski-Suomen keskussairaalan, sairaala Novan päivystys on ruuhkautunut päivä päivältä pahemmin erityisesti iltaisin.

Odotusajat päivystyksessä ovat venyneet tuntien mittaisiksi.

Päivystyksen ja ensihoidon palvelualueen palvelujohtaja Afra Prokki kertoo, että erityisesti sairaalasta terveyskeskuksiin päin odotusajat ovat olleet ajoittain hyvin pitkiä.

Novan päivystyksestä esimerkiksi terveyskeskuksen vuodeosastolle siirtoa on joutunut odottamaan jopa yli 20 tuntia, koska terveyskeskuksissa ei ole ollut vapaita paikkoja, sanoo Prokki.

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri arvioi, että ruuhkat päivystyksessä jatkuvat.

Sairaanhoitopiiri muistuttaa, että päivystys on tarkoitettu vain potilaille, joiden hoitoa ei voi lykätä.

Ennen päivystykseen tuloa pitäisi soittaa päivystysavun puhelinnumeroon 116 117. Puhelussa voidaan arvioida hoidon tarpeen kiireellisyyttä.

Hätätapauksissa tulee soittaa hätänumeroon 112.

.
.