Hyppää sisältöön

Hämeenlinna on aloittanut hiekoitushiekan poistamisen

Hiekka poistetaan katujen hoitoluokituksen mukaisessa järjestyksessä. Viimeisenä hiekka poistetaan asuntokaduilta ja muilta kolmosluokan väyliltä

Hämeenlinnan kaupunki arvioi, että pääväylät ja kevyen liikenteen väylät saadaan puhdistettua hiekasta toukokuun puoleen väliin mennessä. Kuva: Petri Lassheikki / Yle

Hiekoitushiekan poisto on aloitettu Hämeenlinnassa tällä viikolla kevyen liikenteen väylillä ja ykkösluokan ajoradoilla. Laajemmin hiekan poistourakka alkaa ensi viikolla.

Kaupunki arvioi, että tänä keväänä pääväylät ja kevyen liikenteen väylät saadaan puhdistettua toukokuun puoleen väliin mennessä.

Jos säät sallivat, niin kaikki väylät on puhdistettu toukokuun loppuun mennessä. Mahdolliset yöpakkaset saattavat kuitenkin hidastaa työtä.

Myös kiinteistöjen pihoja ja edustoja on alettu siivota hiekoitushiekoista. Kuva: Petri Lassheikki / Yle

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.