Hyppää sisältöön

Australia sai ensimmäisten eurooppalaistensa rikossaalista lainaan Englannista – Cookin retkikunta kävi varkaissa heti rantauduttuaan

Kiista aboriginaaleilta runsaat 250 vuotta sitten vietyjen kalastuskeihäiden omistajasta on osa yltynyttä keskustelua siitä, minne museoiden esineet ja ihmisjäänteet oikeasti kuuluvat.

Alkuperäisestä rikossaaliista on tallella neljä keihästä. Niistä kolme on näytteillä Sydneyssä heinäkuun alkupäiviin asti. Kuva: Cambridgen yliopiston arkeologinem ja antropologinen museo

"Cook löysi Australian huhtikuun 29. päivänä vuonna 1770." Niin historiankirjoissa on lukenut, kun on tarkoitettu, että Australian itärannikon kartoittamiseen ryhtynyt brittiläinen meriupseeri James Cook astui eurooppalaisille vieraan maanosan kamaralle ensi kertaa.

Tosiasiassa Australia oli löydetty jo kymmeniätuhansia vuosia aikaisemmin. Löytäjien jälkeläiset katsoivat rannalta, kun Cookin alus Endeavour ilmestyi Kamaynlahden taivaanrantaan. He pitivät aluksen purjeita pilvinä.

Alueen asukkaat kuuluivat dharawalien kansan gweagalien heimoon. Heillä oli myytti, jonka mukaan matalalla seilaavat pilvet ennustivat henkien paluuta. Kun alus tuli lähemmäksi ja gweagalit näkivät eurooppalaisen miehistön vaalean ihon, he päättelivät tulijat kuolleiden sieluiksi.

Kaksi miestä asettui rannalla häätääkseen henget rituaalimenoilla, koska rantautujat eivät pyytäneet lupaa astua maihin, kuten perinteet olisivat edellyttäneet. Endeavourin miehistö vastasi keihäiden heristelyyn tuliaseilla.

"Keihäiden ottaminen oli paikallaan"

James Cook antoi Australian kaakkoiskulmalle englantilaiseksi nimeksi New South Wales, Uusi Etelä-Wales, ja Kamaysta tehtiin Botany Bay, "kasvitieteen lahti", koska retkikunnan luonnontieteilijä Joseph Banks keräsi sieltä monia näytteitä eksoottisista kasveista.

Maihinnousupäivänä tapahtui myös varkaus, jonka saalista on saatu nyt yli 250 vuoden päästä näytteille kotiseudulleen.

Kun Cook miehistöineen jatkoi matkaansa pitkin Australian itärannikkoa, Endeauvourin ruoalla ja vedellä täydennetyssä lastissa oli myös kymmeniä keihäitä, jotka Cookin miehistön jäsenet olivat käyneet omimassa heiltä piiloutuneiden gweagalien kodeista.

Banksin päiväkirjan (siirryt toiseen palveluun) mukaan keihäitä oli "40 tai 50". "Niiden ottaminen oli mielestämme paikallaan", Banks kirjoitti.

Keihäät päätyivät Englantiin, mutta vain neljä Cambridgen yliopistolle lahjoitettua on säästynyt tähän päivään.

Yliopiston arkeologisen ja antropologisen museon MAA:n johtajan professori Nicholas Thomasin mukaan ne ovat täsmämuisto hetkestä, jolloin eurooppalaisten ja aboriginaalien väärinymmärrysten ja konfliktien historia alkoi.

– Keihäät edustavat elämää, jota Kamayssa vietettiin ensimmäisen konfliktin aikana. Ne ovat ensimmäiset säilyneet ja dokumentoidut esineet, jotka kukaan eurooppalainen otti mukaansa Australiasta, Thomas sanoo.

Kolme keihästä annettiin Cambridgesta vuonna 2020 lainaan Australian kansallismuseoon Canberraan, Cookin rantautumisen 250-vuotisnäyttelyyn.

Keihäät vastikään jatkolainaan saanut Sydneyn yliopiston museo (siirryt toiseen palveluun) puolestaan sijaitsee lähellä seutua, jossa nuo työaseet aikoinaan tehtiin. Takaisin Englantiin ne on määrä viedä heinäkuussa.

Tällaiseksi Cookin ja hänen miehistönsä rantautuminen ajateltiin brittiläisessä Town & Country -lehdessä vuonna 1872. Kuva: Australian kansalliskirjasto

Gweagalit kalastavat edelleen vastaavanlaisilla keihäillä kuin esivanhempansa ennen eurooppalaisten tuloa. Näyttelyssä vanhojen rinnalla on 37 uutta.

Yhteismäärä, 40, on tarkoitettu kumarrukseksi alkuperäiselle määrälle. Museon mukaan näyttelyllä halutaan sekä antaa aboriginaaliyhteisölle tilaisuus solmia side menneisyyteensä että kannustaa keskusteluun kulttuuristen käytänteiden merkityksestä myös laajemmin.

– Elämme kulttuurisessa jatkumossa. Nämä esineet olivat valmistajilleen tärkeä osa heidän identiteettiään ja osaamistaan. Keihäiden kunnioittava esittely lupaa kulttuuriyhteyksille jatkoa, sanoo varakansleri Lisa Jackson Pulver Sydneyn yliopiston tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun).

Jackson Pulver on epidemiologian professori. Hän kuuluu äitinsä puolelta Australian alkuperäisväestöön.

– Vieri vieressä vanhat ja uudet keihäät todistavat, että perinne elää ja voi hyvin, sanoo puolestaan La Perousen aboriginaalien maaneuvostoa johtava Noeleen Timbery The Sydney Morning Herald (siirryt toiseen palveluun) -lehden haastattelussa. La Perouse on Sydneyn esikaupunki.

Neuvosto tekee parhaansa, jotta vanhat keihäät palautettaisiin pysyvästi, ja uskoo, että niin voi käydä varsin pian, Timbery kertoo.

Hän myöntää, ettei keihäitä luultavasti olisi enää, ellei niitä olisi aikoinaan viety Britanniaan. Gweagalit ovat iloisia saadessaan nähdä ne, mutta se ei tarkoita heidän iloitsevan siitä, etteivät ne ole pysyvästi Australiassa, Timbery sanoo.

Maailmassa tuskin on museota, joka voi olettaa, että se saa pitää muiden kulttuurien esineet ikuisesti ominaan ilman suostumusta, kommentoi Lisa Jackson Pulver kädenvääntöä gweagalkeihäiden oikeudenmukaisesta paikasta.

Viime vuosina kulttuurinen ilmapiiri on muuttunut niin, että yhä usempi museo on luvannut palauttaa kokoelmiensa esineitä. Monia on jo luovutettukin kotimaihinsa, mutta kovia kiistojakin käydään.

Niistä luultavasti tunnetuin on jatkunut pitkään Kreikan ja British Museumin välillä. Brittimuseon tuorein kompromissiehdotus oli, että Kreikka voisi saada lainaan sieltä 1800-luvun alkupuolella vietyjä Parthenonin marmoripatsaita. Kreikalle se ei riitä.

Suomen kansallismuseo on palauttanut alkuperäiskansojen esineitä Pohjois-Amerikkaan ja Afrikkaan ja ennen muuta omassa maassa:
2 200 saamelaisesineen kokoelma kotiutettiin (siirryt toiseen palveluun) viime syksynä saamelaismuseo Siidaan Inariin.

Aina ei ole kyse pelkästään esineistä vaan myös ihmisten jäänteistä, kuten saamelaismuseolle kaksi vuosikymmentä sitten palautetuista saamelaisten pääkalloista ja luista. Tutkijat olivat kaivauttaneet ne Lapin haudoista 1800-luvun loppupuolella ja 1930-luvulla antropologisia mittauksia varten.

Takaisin hautaan

Australiassa takaisin hautaan on pääsemässä niin sanottu Mungon mies, jota säilytettiin vuosikymmeniä Australian kansallisen yliopiston ANUn varastossa vastoin kansansa tahtoa.

Noin 42 000 vuotta sitten elänyt mies oli yksi 108 vainasta, jotka löytyivät 1960–1980-lukujen kaivauksissa Itä-Australiasta, kuivuneen Mungojärven liepeiltä.

Löydettyjen joukossa oli myös toinen yhtä kauan sitten elänyt ihminen, Mungon nainen, maailman vanhin tunnettu polttohaudattu vainaja.

Ihmisten saattelu tuonpuoleiseen rituaalimenoin todistaa kehittyneestä ja vakiintuneesta kulttuurista. Niinpä löydöt kirjoittivat Australian esihistorian uusiksi. Aiemmin oli oletettu, että Australiaan oli tullut ihmisiä vasta parikymmentätuhatta vuotta sitten.

ANUn tutkijat veivät ihmisjäänteet haudoista ilman alueen alkuperäiskansojen edustajien suostumusta. Sitä yliopiston edustajat pyysivät viime vuosikymmenellä anteeksi luovuttaessaan jäänteet takaisin. Siitä alkaen ne ovat olleet Mungojärven kansallispuiston vierailukeskuksessa odottamassa ratkaisuja.

Mungon miehen rituaaliset hautajaiset olivat hyvin varhaiset koko maailman esihistoriassa. Esinelöydöistä tiedetään, että Mungojärven aikoinaan rehevässä ympäristössä oli ihmisiä jo ainakin 5 000 vuotta ennen hänen kuolemaansa. Kuva: ANU

Australian hallitus suostui neljä vuotta sitten alkuperäiskansojen järjestöjen vuosikymmenien vaatimuksiin Mungon vainajien hautaamisesta uudelleen. Päätöksen hiominen saatiin päätökseen tässä kuussa.

– 40 vuotta sitten Mungon mies ja nainen vietiin pois, ja heitä on tutkittu perusteellisesti länsimaisen tieteen nimissä. Pian he ovat pitkänpitkän tiensä päässä ja heidän henkensä saavat levätä, sanoi ympäristöministeri Sussan Ley (siirryt toiseen palveluun) kertoessaan päätöksestä.

Hautaukset tapahtuvat lähikuukausien aikana 26 salassa pidettävässä paikassa. Kaikkia 108:aa vainajaa päätös ei kuitenkaan koske, sillä monia ei ole palautettu. Heidän luurankojaan on museoissa myös ulkomailla.

Ley sanoo tehneensä päätöksensä kuultuaan kaikkia osapuolia – niin niitä, jotka ovat painottaneet menneisyyden tutkimisen merkitystä, kuin niitä, joilla suurin painoarvo on ollut kulttuurien ja vainajien kunnioittamisella.

Yksi hautauspäätöstä monimutkaistanut asia oli se, että Mungon kansallispuisto on YK:n maailmanperintökohde. Haudoille on erityisvaatimuksia valvottavuuden ja sen suhteet, ettei maaperä edistä jäänteiden maatumista.

Alueen alkuperäiskansoja edustavan neuvotteluryhmän puheenjohtaja Patsy Winch sanoo olevansa päätöksestä syvästi helpottunut. Meitä kuunneltiin, emme puhuneet kuuroille korville, Winch sanoo The Sydney Morning Herald (siirryt toiseen palveluun) -lehdessä.

Lue myös:

.
.