Hyppää sisältöön

Taloyhtiöt rakentavat nyt kiihtyvään tahtiin latausasemia sähköautoille – avustushakemusten käsittely ruuhkautui

Latausvalmius nähdään myös panostuksena talojen jälleenmyyntiarvoon. Taloyhtiössä päätös vaatii kuitenkin paljon selvitystyötä ja joskus myös vääntöä.

Taloyhtiöt hakevat Suomessa innokkaasti avustusta sähköautojen latausinfran rakentamiseen
Taloyhtiöt hakevat Suomessa innokkaasti avustusta sähköautojen latausinfran rakentamiseen

Kokkolalaisen taloyhtiö Pikiaitan 15 talossa on kesällä kussakin oma sähköauton latauspiste.

Sähköautoa ei tosin ole vielä yhdelläkään asukkaista, mutta kyseessä onkin panostus tulevaan.

– Tämä on kauaskantoinen ratkaisu, jolla halutaan nostaa talojen arvoa. Seuraavalla asukkaalla voi olla sähköauto, ja hänelle pitää antaa mahdollisuus saada se ladattua, sanoo taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Jouko Salmijärvi.

Taloyhtiöiden into rakentaa latausvalmius sähköautoille räjähti käsiin viime vuonna. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukseen ARAan tulleiden avustushakemusten määrä lähes tuplaantui edellisvuodesta.

Latausvalmiuden tukeminen on osa Suomen pyrkimystä kohti hiilineutraaliutta.

Hakemusten käsittely onkin ruuhkautunut, ja tässä vaiheessa vuotta työn alla on vielä viime vuoden hakemuksia. Avoimia hakemuksia on kaikkiaan yli 600, yli 10 miljoonan euron arvosta.

Kokkolan Koivuhaan ketjutaloyhtiö Pikiaitassa sähköautot antavat vielä odottaa itseään. Kuva: Kalle Niskala / Yle

Raha ei lopu kesken, mutta käsittely kangertaa

ARA myöntää hankkeisiin 35 prosentin avustuksen, eikä rahan uskota loppuvan kesken. Viime vuonna lisärahoitusta annettiin kahdesti, ja avustuksia myönnettiin runsaan 15 miljoonan edestä.

Tälle vuodelle potti oli jo lähtöjään isompi: vuoteen lähdettiin noin 10 miljoonan summalla, ja huhtikuun alussa varautumisen ministerityöryhmä päätti esittää lisätalousarviossa latausinfraan 20 miljoonan euron lisämäärärahaa.

ARAn ylitarkastaja Kari Lappalainen ei usko, että kasvuvauhti on tänä vuonna yhtä kova kuin viime vuonna ja raha riittää. Ongelmana on hakemusten ruuhkautuminen.

– Käsittelyaika on noin neljä–viisi kuukautta. Jos nyt jättää hakemuksen, päätös voi mennä syksyyn, arvioi Lappalainen.

Hän neuvookin taloyhtiöitä kiirehtimisen sijasta tekemään suunnitelman huolella, sillä muuten voi tulla huonoa jälkeä.

Ensin on selvitettävä osakkaiden halukkuus ja tarve lataamiselle. Teknisen kapasiteetin tutkiminen on tärkeää.

– Mikä on liittymän maksimiteho ja yhtiön maksimikuormitus? Onko autojen lataukselle tilaa vai pitääkö ottaa järeämpi liityntä, kaivaa vahvempi kaapeli tai vastaavaa – nämä ovat isoja asioita, kun kustannuksia lasketaan, sanoo Lappalainen.

Selvitysten pohjalta tehdään hankesuunnitelma, kilpailutetaan urakka ja tehdään päätös yhtiökokouksessa. Sen jälkeen on aika hakea avustusta ARAlta.

Taloyhtiössä asia voi vaatia vääntöä

Kokkolan Pikiaitassa päätös urakasta vaatii taloyhtiöltä kahden vuoden pohjatyön, eikä ilman vääntöä selvitty. Aluksi heräsi huoli siitä, että latauspiste pakottaisi hankkimaan sähköauton.

– Eihän se sitä tarkoita, vaan sitä, että on valmius. Ja jos talo tulee myöhemmin myyntiin, siitä on etua, sanoo taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Jouko Salmijärvi.

Toisaalta pari asukasta on sittemmin sanonut, että uskaltaa nyt alkaa pohtia sähköauton hankintaa.

– Uskon että parin vuoden päästä täällä saattaa kolme, neljä sähköautoa jopa olla, arvioi Salmijärvi.

Polttoaineiden hintojen nousu tukee Salmijärven mielestä valtion toivetta kasvattaa sähköautojen määrää.

Jouko Salmijärvi vaihtaisi sähköautoon heti, kun sopiva ratkaisu asuntoautoilijalle löytyisi. Kuva: Kalle Niskala / Yle

80-luvun ketjutalon urakkaa helpottaa se, ettei kaivutöitä tarvita. Kaapelointi ja asfaltointi nostaisivat kustannusarviota jopa kymmenillätuhansilla euroilla.

Toukokuussa talot vedetään kylmiksi kahdessa erässä, sähkökeskukset vaihdetaan ja sähköt palautetaan. Sen jälkeen asennetaan latauspisteet uusiin keskuksiin. Asentamiseen ja mittauksiin kuluu muutama päivä, arvioi Tykotecin toimitusjohtaja Klaus Finnilä.

Pikiaittaan omat latausasemat ovat Finnilän mielestä oikea ratkaisu, mutta jokaisessa taloyhtiössä työ pitää selvittää, miten laaja ja tehokas systeemi halutaan ja millaiset mahdollisuudet yhtiössä on.

– Kyllä se on vähän tutkimustyötä, ja toiset paikat ovat helpompia kuin toiset. Hintaa tulee lisää, jos muuta infraa joudutaan uusimaan, sanoo Finnilä.

Kysyntä näkyy tarjousajoissa

Myös asennuspuolella sähköautojen latausvalmius on vielä kenttä, joka vaatii sähköfirmoilta paneutumista ja oman rahan käyttöä asioiden selvittämiseen, sanoo Tykotecin Klaus Finnilä.

Hintahaitari on melko laaja, ja isommissa urakoissa kustannuksia saadaan painettua alemmas. Finnilän arvion mukaan latauspisteen voi saada parin, kolmen tonnin hintaan – ominaisuuksien mukaan.

Latausasemien rakentamistahti Suomessa näkyy siinä, että laitteiden tarjousajat ovat lyhyitä.

– Sieltä annetaan kahden viikon hintoja. Silloin itsekin on vähän varpaisillaan sen suhteen, mitä uskaltaa tarjota.

Finnilä uskoo vauhdin kiihtyvän entisestään.

– Tästä saa muutakin etua: saadaan parannettua vanhaa infraa pääkeskuksessa. Nyt pitäisi olla kova vauhti päällä, että saadaan se pieni etu mitä valtiolta saadaan.

Pikiaitta päätyi omaan latauspisteeseen joka talolle, mikä sopii Tykotecin toimitusjohtaja Klaus Finnilän mukaan tähän kohteeseen. Virranhallinta hoituu langattomasti. Kuva: Kalle Niskala / Yle

Avustusta on haettava ennen urakkaa

Useimmiten avustuspäätös ARAsta on myönteinen, mutta hylkyjäkin on vuosien varrella annettu. Yksi yleinen syy hylkyyn on se, että hakemus jätetään vasta, kun urakka on jo tehty.

Tukea eivät toisaalta saa rakennukset, jotka eivät ole ympärivuotisessa asuinkäytössä tai joissa esimerkiksi liiketilaa on enemmän kuin asuintilaa. Latausvalmiuksia pitää myös tulla vähintään viisi.

Pienimmät avustukset ovatkin menneet viiden tolpan urakoihin, mutta suurimmassa tuetussa hankkeessa rakennettiin yli 1 400 latausasemaa Helsingin Arabianrannan 44 taloyhtiölle.

Myös alueelliset erot ovat isoja. Avustusta on myönnetty vuodesta 2018 alkaen, mutta Kainuusta ensimmäinen hakemus tuli vasta ennen pääsiäistä. Myös pohjalaismaakunnissa asiaan on sytytty laiskasti: hakemuksia on kertynyt yhteensä vasta kolmisenkymmentä.

Uudellamaalta hakemuksia on tullut samaan aikaan 1 500.

Vielä viime vuonna tukea saattoi saada tietyin ehdoin 50 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista, mutta ehdot ovat muuttuneet ja nyt tukiosuus on 35 prosenttia. Myös teknisiin vaatimuksiin tuli muutoksia.

Onko sinun asuinpaikassasi mahdollisuus ladata sähköautoa? Voit keskustella aiheesta 22.4.2022 kello 23:een asti.

.
.