Hyppää sisältöön

Museovirasto tuki pohjoissavolaisia paikallismuseoita kymmenillä tuhansilla euroilla

Pohjois-Savon paikallismuseot saivat hankeavustuksia Museovirastolta yhteensä runsaat 62 000 euroa. Tyypillisiä hankkeita olivat kokoelmien hoitoon liittyvät työt ja museorakennusten korjaukset.

Suomalaisia viinapulloja pullomuseossa Sonkajärvellä. Kuva: Pekka Niiranen / Yle

Museovirasto on tukenut Pohjois-Savon paikallismuseoita runsaalla 62 000 eurolla. Maakunnan suurimman avustuksen sai Siilinjärven kunta, jolle myönnettiin 8000 euroa Pöljän kotiseutumuseon savutuvan kattoremonttiin.

Juankosken kulttuurihistoriallinen seura sai puolestaan 7 500 euroa Museo Brunoun näyttelyvalaistuksen ja -planssien tekoon. Saman suuruinen summa myönnettiin myös Iisalmessa sijaitsevan Ylä-Savon kotiseutumuseon kokoelmatietojen viemiseen sähköiseen tietokantaan.

Avustuksia saivat myös muun muassa Sonkajärven kunta Kansainväliselle pullomuseolle, Asutusmuseosäätiö Lapinlahdella vapaaehtoisten museonystävien toiminnan kehittämiseen sekä Muuruveden kotiseutuyhdistys Makasiinirakennuksen katon kunnostukseen.

Tyypillisiä paikallismuseoiden saamia avustushankkeita olivat tänä vuonna kokoelmien hoitoon ja luettelointiin liittyvät työt sekä museorakennusten korjaukset.

.
.