Hyppää sisältöön

Mies jätti talon rakentamisen kesken eikä suostunut purkamaan rumaa röttelöä – 40 vuotta myöhemmin hän kuoli, ja nyt kaupungille tulee iso lasku

Kouvolassa sijaitseva omakotitalo määrättiin purettavaksi omistajan kustannuksella. Omistajan kuoltua kaupunki maksaa purkutyöt. Raivauskoneet rullaavat Rumpukujalle toukokuussa.

Rumpukujan kiinteistö on Kouvolan kaupungin mukaan sekä ruma että vaarallinen. Kuva: Antro Valo / Yle

Kouvolassa on riidelty vuosikaudet keskeneräisestä omakotitalosta, joka on saanut rakennusluvan 1980-luvulla.

Kasarminmäellä sijaitseva rakennus on kaupungin mielestä ruma ja vaarallinen. Viime vuonna se päätettiin purkaa omistajan kustannuksella.

Valtiokonttori tarkastaa seuraavaksi, onko kiinteistöllä perijöitä vai jääkö se kaupungille. Tosin kiinteistö ehditään jo purkaa ennen omistajanvaihdosta. Kuva: Antro Valo / Yle

Päätöksen jälkeen omistaja kuoli. Siksi rakennuksen purku jää kaupungin maksettavaksi. Purku-urakka maksaa 58550 euroa.

Tontti saattaa päätyä kaupungin omistukseen

Kiinteistö on tämän hetken tiedon perusteella siirtymässä Valtiokonttorille.

Kouvolan kaupungingeodeetti Sami Suoknuuti sanoo, että omaisia ei näytä olevan. Valtiokonttori tarkistaa vielä asian.

– Valtiokonttori selvittää mahdollisia perijiä, ja jos niitä ei ole, niin kiinteistö luovutetaan kunnalle. Tämä prosessi voi kestää vuoden.

Vuosien varrella kaupunki on uhkasakon avulla saada epäsiistiksi kokemaansa tonttia nykyistä parempaan kuntoon. Kuva: Antro Valo / Yle

Vuoden kuluttua rakennusta ei siis enää ole, mutta tontti tulisi tässä tapauksessa kaupungin omistukseen.

Tontin voisi myydä, ja myyntihinta kattaisi osan purkutyön kustannuksista. Suoknuutin alustavan arvion mukaan siitä voisi saada noin 30 000–35 000 euroa. Tontin arvoa nostaa se, että vesi-ja viemäriliittymät maan alla tontin rajalla ovat olemassa.

Urakkasopimus allekirjoitetaan ensi viikolla, huhtikuun lopussa. Sen jälkeen kaupunki tiedottaa tarkemmin toukokuussa suoritettavasta purkutyön aikataulusta.

Artikkelia päivitettiin 21.4.2022 kello 13.14 muuttamalla lausetta, jossa kerrotaan kiinteistön luovuttamisesta kunnalle. Kun tämä mahdollisesti tapahtuu, rakennus on jo purettu, ja kyseessä olisi tontin luovuttaminen kaupungille.

.
.