Hyppää sisältöön

Pertunmaa odottelee vielä ostotarjouksia Suur-Savon Sähkön osakkeista: "Vähän pelkään hintatasoa", sanoo kunnanhallituksen puheenjohtaja

Suur-Savon Sähkön omistajakunnilla on aikaa tehdä ostotarjouksia Pertunmaan osakkeista 29. huhtikuuta saakka.

Suur-Savon Sähkön pääkonttori sijaitsee Mikkelin keskustassa. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Suur-Savon Sähkön omistajakunnat eivät ole toistaiseksi tehneet tarjouksia ostaakseen yhtiön osakkeita Pertunmaan kunnalta.

Pertunmaa tarjoaa myyntiin 700 osaketta. Vähimmäishinta on 7 000 euroa osake. Suur-Savon Sähkön yhtiöjärjestyksen mukaan omistajakunnilla on etuosto-oikeus toisten kuntien myyntiin laittamiin osakkeisiin.

Tähän mennessä Mikkelin ja Juvan valtuustot ovat päättäneet jättää osakekaupat väliin. Puumala tekee päätöksen vappua edeltävällä viikolla.

Tarjoukset saattavat jäädä alle pyyntihinnan

Pertunmaalla ollaan varovaisen toiveikkaita sen suhteen, että tarjouksia tulee ennen määräajan umpeutumista 29. huhtikuuta.

– Olen saanut puheluita, joissa asiasta on keskusteltu muuhunkin sävyyn kuin ei, sanoo kunnanjohtaja Leena Ruotsalainen.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jari Liukkonen (kesk.) epäilee, että mahdolliset tarjoukset tulevat olemaan alle pyyntihinnan.

– Ihan toiveikkaana olen. Mutta vähän pelkään sitä hintatasoa, että se ei tule meitä tyydyttämään. 7 000 euroa ei ole liikaa, mutta se on enemmän kuin toteutuneiden kauppojen hinnat.

Viime vuonna Savonlinna, Sulkava, Juva ja Mäntyharju tekivät yhteisen tarjouksen osakkeista hintaan 5 000 euroa kappale, mutta Pertunmaa ei tarttunut tarjoukseen.

Moni kunta odottaa, millaisia ratkaisuja Mikkeli tekee energiaomistuksensa suhteen.

Kriisikuntamenettelyn välttääkseen Mikkeli on suunnitellut myyvänsä Suur-Savon Sähkön ja Etelä-Savon Energian osakkeita. Kaupunki on Suur-Savon Sähkön suurin kuntaomistaja 14 prosentin osuudella.

– Se saattaa aikanaan laukaista liikehdintää enemmänkin, Liukkonen sanoo.

Ainakin sijoitusyhtiö Capman kiinnostunut osakkeista

Huhtikuun alussa Toivakan kunta laittoi 150 Suur-Savon sähkön osaketta myyntiin Huutokaupat.com-sivustolle (siirryt toiseen palveluun). Osakkeiden lähtöhinta on 8 000 euroa kappale.

Myös Pertunmaan omistamat osakkeet tulevat avoimeen myyntiin, mikäli Suur-Savon Sähkön asiakaskunnat eivät ilmoita ostoaikeistaan määräaikaan mennessä.

Viime syksynä sähköyhtiön osakkaana oleva sijoitusyhtiö Capman Oy oli valmis tarjoamaan osakkeista 7 000 euroa kappaleelta.

Yhtiö on tullut sähköyhtiön osakkaaksi ostamalla aikoinaan Savonlinnaan liittyneen Savonrannan osakkeet.

.
.