Hyppää sisältöön

Hallitus esittää lohenkalastuskieltoa Tenolle tulevaksikin kesäksi – Luonnonvarakeskuksen mukaan jokainen kalastettu lohi olisi ylikalastusta

Kalastuskiellon on määrä olla voimassa 1. kesäkuuta alkaen vuoden loppuun asti.

Lohenkalastus ei ollut Tenojoella sallittua myöskään viime kesänä. Kesäkuussa 2020 Tenolla vielä kalastettiin. Kuva: Vesa Toppari / Yle

Hallitus esittää eduskunnalle, että lohenkalastus kielletään Tenojoen vesistössä myös ensi kesänä. Kalastuskielto olisi voimassa 1. kesäkuuta alkaen vuoden loppuun asti.

Hallituksen esityksen tavoitteena on pysäyttää Tenon lohikantojen voimakas heikentyminen sekä luoda edellytykset lohikantojen elpymiselle kestävälle tasolle.

Korkeimman oikeuden viime viikolla tekemän päätöksen ounasteltiin mahdollisesti vaikuttavan asiaan. Korkein oikeus vapautti syytteistä luvattomasti kalastaneet saamelaiset, sillä se katsoi, että kalastus on saamelaisten perustuslaillinen oikeus ja saamelaiskalastajat voivat kalastaa Tenolla pyyntirajoituksista huolimatta.

Hallituksen esityksessä kyllä viitataan korkeimman oikeuden päätökseen, mutta todetaan oikeuden myös katsoneen, että paikallisille saamelaisille kuuluva ja perustuslain suojaama kalastusoikeus ei ole rajoittamaton, vaan myös saamelaisten kalastusoikeutta voidaan perustuslain 20 §:n ympäristöperusoikeuden nojalla rajoittaa vaelluskalakantojen turvaamiseksi.

Neuvotteleva virkamies Tapio Hakaste maa- ja metsätalousministeriöstä sanoo, että täyskieltoesitykseen päädyttiin, koska koko Tenojoen vesistössä lohikantojen tilanne on erittäin huono.

– Suurimmassa osassa seuratuista sivujoista lohikantojen tila on heikentynyt vuodesta 2017, eikä kalastettavaa ylijäämää ole edes ennen kuin kutuvaellukselle lähteneiden lohien kalastus alkaa, esityksen perusteluissa todetaan.

Luonnonvarakeskuksen luonnehdinnan mukaan jokainen lohiyksilö, joka kalastetaan Tenojoen vesistössä, on ylikalastusta.

Hyödyt arvioidaan suuremmiksi kuin haitat

Kalastuskiellon tarkoituksena on saada lohikannat nostetuksi kalastusta kestävälle tasolle. Esitystekstissä huomautetaan tämän olevan myös tärkeä edellytys sille, että saamelaista kalastuskulttuuria voidaan jatkossakin harjoittaa.

– Kuten korkein oikeus on ratkaisussaan todennut, luonnon kestävä ja ekologinen käyttö sekä kalakantojen turvaaminen myös tulevaisuudessa palvelevat muiden ohella myös saamelaisten etua, esityksessä kirjoitetaan.

Päätösesityksessä myönnetään lohenkalastuskiellon aiheuttavan isoja menetyksiä alueen ihmisille ja yrityksille. Viime kesän kalastuskiellon on arvioitu merkinneen noin 4,1 miljoonan euron tulonmenetystä verrattuna vuoteen 2017.

– Saavutettavat hyödyt lohikantojen elvyttämisessä ovat kuitenkin laajoja verrattuna määräaikaiseen haittaan, jos huomioon otetaan vastavuoroiset lohenkalastuskiellot ja rajoitukset Norjan valtion alueella ja merialueella, tekstissä todetaan.

Muuhun kalastukseen on tulossa pientä helpotusta

Haittavaikutusten vähentämistä koskevassa osiossa huomautetaan, että lohenkalastuskielto ei lopeta kalastusta Tenojoen vesistössä kokonaan. Taimenen kalastus on sallittu muun kalan pyyntiin tarkoitetuilla ehdoilla. Lisäksi joelle kalastamaan pääsyä ja kalastukseen liittyvän tietotaidon ylläpitoa on tarkoitus helpottaa, ja muiden lajien kuin lohen verkkokalastusmahdollisuuksia on tarkoitus laajentaa elokuussa.

Luonnonvarakeskus on myös aloittamassa hanketta, jossa kehitetään Atlantin lohelle haitattomia menetelmiä kyttyrälohen pyyntiin yhdessä paikallisten kalastajien kanssa.

– Nämä osaltaan lieventävät ankaran rajoituksen vaikutuksia saamelaiselle kalastuskulttuurille ja siihen liittyville elinkeinoille, esitystekstissä kirjoitetaan.

Mahdolliset tukitoimet, joilla kompensoitaisiin taloudellisia menetyksiä Tenojokivarressa, lienevät tulossa keskusteluun.

– Tuet ovat kuitenkin erillinen poliittinen päätös, Hakaste sanoo.

Eduskunta käsittelee Tenon vesistön lohenkalastuskiellon mahdollisimman nopeasti, koska kiellon on määrä tulla voimaan jo runsaan kuukauden kuluttua. Päätös venyy varsin lähelle voimaantuloa, sillä asia käsiteltäneen Havasten mukaan vielä myös perustuslakivaliokunnassakin.

Tulevien vuosien tilanteesta hallituksen esitys toteaa, että vuodesta 2024 alkaen Tenon kalastusta on tarkoitus säädellä uudella Suomen ja Norjan välillä neuvoteltavalla kalastussäännöllä. Siinä lohikantojen nykyinen tila voidaan ottaa paremmin huomioon. Suomen ja Norjan väliset neuvottelut kalastussäännön uusimiseksi ovat tällä hetkellä käynnissä.

Lue myös:

.
.