Hyppää sisältöön

Yli 150 kansanedustajaa liputtaa nyt avoimesti Nato-jäsenyyden puolesta – katso lista edustajista

Sotilaallista liittoutumista vastaan on kertonut olevansa kymmenkunta kansanedustajaa. Tiedot on kerätty kyselyillä ja medialähteistä.

Kuva: Eetu-Mikko Pietarinen / Yle

Kansanedustajat ovat aktivoituneet kertomaan Nato-kantojaan runsain mitoin sen jälkeen kun Suomen ulkopolitiikan korkein johto kertoi kannattavansa sotilaallista liittoutumista.

Jäsenyyden kannalla on nyt jo yli kolme neljäsosaa eduskunnasta. Tarkalleen Natoa kannattavia edustajia on tällä hetkellä 156. Yle on kerännyt tiedot kansanedustajien sosiaalisen median tileiltä, medioista ja omista kyselyistään.

Sotilaallista liittoutumista vastaan on tämän hetkisen tiedon mukaan 10 kansanedustajaa.

Epävarmoja edustajia on kolmisenkymmentä. Lähiaikoina jäsenyyden kannalle asettuu todennäköisesti vielä lisää varsinkin SDP:n kansanedustajia. SDP:n puoluevaltuuston odotetaan ottavan myönteisen kannan kokouksessaan lauantaina 14. toukokuuta.

Eduskunta on kutsuttu koolle ensi viikon maanantaina kello 10. Kansanedustajat käyvät silloin lähetekeskustelun hallituksen selonteosta.

Keskustelun jälkeen asia lähetetään valiokuntakäsittelyyn. Kun se on valmis, on palautekeskustelun aika.

On odotettavissa, että joku kansanedustajista tekee kannatetun muutosehdotuksen, jonka myötä kansanedustajat pääsevät äänestämään Nato-jäsenyydestä. Mukana äänestyksessä olisi 199 edustajaa, sillä puhemies ei äänestä.

Mikään eduskuntaryhmä ei ole linjannut, että se rajoittaisi edustajiensa kantoja ryhmäkurilla.

Päivitetty 6.5.2022: Niina Malm täsmentää Ylen kyselyyn antamaansa kyllä-vastausta, ettei hän vielä tiedä kantaansa.

Lue myös:

.
.