Hyppää sisältöön

Mariupolin pormestari syyttää Venäjää siviilien joukkohautaamisesta – "2000-luvun suurin sotarikos on tehty Mariupolissa"

Satelliittikuvien epäillyissä joukkohaudoissa saattaa olla jopa 9 000 ihmisen ruumiit. Manhušin kylä sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Mariupolin kaupungista.

Yhdysvaltalaisen Maxar-yhtiön satelliittikuvissa Manhušin kylässä saattaa näkyä arvion mukaan 3000-9000 ihmisen joukkohaudat. Kuva: Maxar Technologies / EPA

Jopa 9 000 siviiliä saattaa olla haudattuna joukkohautaan Manhušin kylässä Mariupolin kaupungin lähistöllä, kertoo Mariupolin pormestari Vadym Boitšenko viestipalveluTelegramissa julkaistussa viestissään (siirryt toiseen palveluun).

– 2000-luvun suurin sotarikos on tehty Mariupolissa, Boitšenko sanoi.

Boitšenko vertasi kaupungin tapahtumia toisen maailmansodan aikaiseen Babi Jarin joukkomurhaan syksyllä 1941, jolloin Ukrainan miehittäneet natsit murhasivat lähes 34 000 ukrainanjuutalaista kahden päivän aikana.

Joukkomurha oli yksi toisen maailmansodan pahimmista, ja siitä muodostui yksi Itä-Euroopan juutalaisten kohtalon symboleista.

– Putin on jo tappanut kymmeniä tuhansia siviilejä Mariupolissa. Tämä vaatii voimakasta reaktiota koko sivistyneeltä maailmalta. Meidän on pysäytettävä kansanmurha keinolla millä hyvänsä, Boitšenko sanoi.

Venäläiset keräsivät ruumiita Mariupolin kaduilta torstaina ja lastasivat niitä autoihin. Epäselväksi on jäänyt, minne ruumiit kuljetettiin.

Venäläiset keräsivät ruumiita Mariupolissa.

Yhdysvaltalainen satelliittiyhtiö Maxar julkaisi torstaina satelliittikuvia, joissa näkyy rivimäisiä muodostelmia Manhušin kylässä. Rivit ovat yhtiön mukaan ilmestyneet maahan maaliskuun puolenvälin jälkeen.

Vadym Boitšenko pitää kuvia todisteina siitä, että venäläiset hautaavat ruumiita tavoitteenaan piilottaa uhrien todellinen määrä.

Boitšenkon väitteitä tai satelliittikuvia ei ole kyetty riippumattomasti vahvistamaan.

Ihmiset tutkivat iskujen aiheuttamaa tuhoa Mariupolissa maanantaina. Kuva: Alexander Ermochenko / Reuters

"Suunnitelmana kaupungin tuhoaminen"

Pormestarin mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin on ainoa, joka voi päättää Mariupolissa edelleen loukussa olevien 100 000 siviilin kohtalon.

– Kaikki kuolemat, jotka tapahtuvat tästä eteenpäin ovat myös hänen käsissään, Boitšenko sanoi uutistoimisto Reutersille torstaina.

Pormestarin arvion mukaan Venäjän hyökkäys on tuhonnut 90 prosenttia kaupungista.

– Ei ollut mitään suunnitelmia vapauttaa kaupunkia. Suunnitelmana oli tuhoaminen, Boitšenko sanoi.

Yhdysvaltain ulkoministeriön arvion mukaan Ukrainan joukot ovat säilyttäneet asemiaan Mariupolissa. Ulkoministeriön torstaisessa tiedotustilaisuudessa sanottiin, että Putinin aiempi väite kaupungin saamisesta haltuun ei pidä paikkaansa.

Moskova on toistuvasti kiistänyt Ukrainan ja sen länsiliittolaisten syytökset siitä, että Venäjän joukot ja Kremlin huippupoliitikot olisivat vastuussa siviilien joukkomurhista.

Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta lauantaihin kello 23:een saakka.

LÄHTEET: Reuters

Lue myös:

.
.