Hyppää sisältöön

Tiet ovat nyt niin huonossa kunnossa, että auto voi hajota – kuljettajia kehotetaan hölläämään kaasujalkaa

Routavauriot ovat tänä vuonna poikkeuksellisen hankalia ja ne jatkuvat pitkään. Autoilijoiden kannattaa keventää kaasujalkaa vahinkojen välttämiseksi.

Teiden huono kunto on kiinnittänyt autoilijoiden huomion
Teiden huono kunto on kiinnittänyt autoilijoiden huomion

Routavauriot ovat tänä vuonna paikoin poikkeuksellisen hankalia. Esimerkiksi Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa ja Uudellamaalla sekä Päijät- ja Kanta-Hämeessä routavauriot ovat nyt pahimmillaan.

Erityisesti routaheittojen määrä ja laajuus Kaakkois-Suomessa on tänä vuonna poikkeuksellisen suuri. Routaheittoja syntyy varsinkin sorateille, kun tie routii epätasaisesti. Sen seurauksena tielle syntyy töyssyjä.

– Olen toistakymmentä vuotta ollut tässä hommassa ja näin pahaa kevättä ei routaheittojen osalta ole ollut, sanoo Kaakkois-Suomen ely-keskuksen maanteidenhoidon projektipäällikkö Risto Hämäläinen.

Pellolta tulviva vesi on nakertanut tien alta maata Lappeenrannan Korkea-ahossa. Tien sortuessa on syntynyt kaksi isoa monttua. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Alkutalvi oli märkä ja talvi runsasluminen. Välillä on ollut kovia pakkasjaksoja ja välillä lämpötila on käynyt nollan molemmin puolin, minkä seurauksena lumi on sulanut ja jäätynyt uudelleen.

– Ilmiöt yhdistettynä saavat aikaan sen, että tierakenteisiin kertyy jäälinssejä ja routaa, kertoo kunnossapitopäällikkö Tuomas Vasama Kaakkois-Suomen ely-keskuksesta.

Risto Hämäläisen mukaan toive olisi, että tiet routisivat tasaisesti, mutta tänä vuonna niin ei ole.

Routavauriot jatkuvat pitkään

Tuulinen ja aurinkoinen sää on routavaurioiden korjaantumisen kannalta paras. Sen sijaan runsaat sateet vaikeuttaisivat tilannetta entisestään.

Kunnossapitopäällikkö Tuomas Vasaman mukaan routavaurioiden aiheuttamat ongelmat kestävättänä keväänä kuitenkin tavallista pidempään.

Tierakenteessa olevan jään sulaminen aiheuttaa tien kantavuuden heikkenemistä. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Ely-keskus neuvoo autoilijoita keventämään nyt kaasujalkaa ja olemaan varovaisia, jottei autoihin tulisi vaurioita. Routaheitot helpottavat, kun routa sulaa. Varsinkin metsäisillä tieosuuksilla sulaminen jatkuu kuitenkin vielä pitkään.

– Tilanne korjautuu, kun päästään kesään, sanoo maanteidenhoidon projektipäällikkö Risto Hämäläinen.

Tierakenteessa olevan jään sulaminen aiheuttaa tien kantavuuden heikkenemistä. Pahimmillaan tielle joudutaan asettamaan painorajoituksia.

Tällä hetkellä koko maassa on painorajoituksia yli 1080 kilometrin matkalla (siirryt toiseen palveluun). Kevät on myöhässä, joten rajoitusten määrän uskotaan vielä kasvavan.

Vaaralliset reiät korjataan pian

Tiellä liikkujille jokakeväinen tuttu ilmiö ovat myös teihin tulleet reiät.

Kouvolan kaupungin kunnossapitopäällikkö Jukka Perttula kertoo, että kiireellisimmät ja suoranaista vaaraa aiheuttavat vauriot pyritään korjaamaan mahdollisimman pian ainakin väliaikaisesti. Vähemmän kiireellisiä vaurioita korjataan läpi kesän syksyyn asti.

Kouvolassa luminen talvi on aiheuttanut jonkin verran tavallista enemmän vaurioita esimerkiksi kasvillisuudelle. Tulviminen aiheuttaa puolestaan vaurioita katujen rakenteille. Virtaava vesi voi syödä esimerkiksi tienpenkkoja.

Asfaltille pahinta on, kun lämpötila sahaa talvella nollan molemmin puolin. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Lappeenrannan kaupungin ylläpitämillä teillä on kunnossapitopäällikkö Topi Kankaan mukaan havaittavissa normaalia talven mukanaan tuomaa kulumista. Asfaltille pahinta on, kun lämpötila sahaa talvella nollan molemmin puolin.

– Se on kaikkein huonoin asfalttipinnalle, kun asfalttiverkon huokosiin menee vettä ja se jäätyy ja sulaa ja jäätyy taas uudelleen. Pitkät pakkasjaksot ovat kaikkein parhaita, silloin asfaltti ei rapaudu niin paljon, Kangas selittää.

.
.