Hyppää sisältöön

TE-toimistoon tulee aiempaa enemmän kasvokkaista asiakaspalvelua, lisärahaa käytössä 70 miljoonaa

TE-toimistoihin on palkattu lisää 1 200 asiakaspalvelijaa. Tavoitteena on tarjota työnhakijoille yksilöllisempää palvelua.

Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

TE-toimiston asiakkaille on toukokuun alusta tarjolla aiempaa enemmän kasvokkaista palveluaikaa työllisyyspalveluissa. Palveluajan lisäys on osa valtakunnallista uudistusta, ja se koskee kaikkia TE-toimistoja.

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan uudessa palvelumallissa on lisätty TE-palvelujen resursseja valtakunnallisesti 70 miljoonalla eurolla vuodessa ja noin 1 200 työntekijällä. TE-toimistojen vuoden 2019 resursseihin verrattuna lisäys on noin 40 prosenttia.

Etelä-Savon TE-toimiston johtajan Päivi Pirskasen mukaan asiakkaat saavat tarvittavat palvelut aiempaa nopeammin käyttöönsä, mutta rauhallisemmin eli vaikka asia kerrallaan eri keskustelukerroilla.

Etelä-Savon TE-toimistoon on palkattu lisää henkilöstöä hoitamaan asiakaspalveluun ja myös palvelujen hankintarahoja on enemmän. Tavoitteena on tarjota yksilöllisempää palvelua ja enemmän tukea työllistymiseen.

.
.