Hyppää sisältöön

Kolme ukrainalaista kertoo, miten karuista olosuhteista he pakenivat Suomeen – Maryna Dabanin äiti oli 45 päivää kateissa Mariupolissa

Kuopion ortodoksisen seurakunnan kautta apua saaneet ukrainalaiset pakolaiset kertovat, voisivatko he kuvitella asettuvansa Suomeen pidemmäksi aikaa. Kotiutumista vaikeuttaa suunnaton hätä Ukrainassa olevista läheisistä.

Maryna ja Murat Daban yrittävät aloittaa uutta elämää Kuopiossa. Kuva: Marianne Mattila / Yle

Sofia Laukkanen on kuunnellut lukuisia tarinoita ukrainalaisten pakolaisten kohtaloista.

– Mitä myöhemmässä vaiheessa he tulevat sodasta, alueelta jota pommitetaan koko ajan, sitä traumatisoitunempia he ovat, hän kertoo.

Laukkanen työskentelee Kuopion ortodoksisen seurakunnan kanttorina ja on auttanut lukuisia Ukrainasta tulleita pakolaisia viimeisen kuuden viikon aikana.

Sen lisäksi Sortavalassa syntynyt kanttori on tulkannut pakolaisten ja suomalaisten vapaaehtoisten välistä kanssakäymistä aikaisesta aamusta yömyöhään saakka. Laukkanen toimi tulkkina myös tähän juttuun, jossa kolme ukrainalaista kertoo, millaisista lähtökohdista he aloittavat elämäänsä Kuopiossa.

Dabanit pääsivät vielä pois Mariupolista

Mariupolista sotaa pakoon lähteneet Maryna Daban ja Murat Daban tulivat Suomeen maaliskuun puolessavälissä.

– Matka oli yhtä sumua, Maryna Daban kertoo.

He matkustivat eteenpäin tietämättä, mitä tehdä ja minne mennä. Tilanne maaliskuun alkupuolella oli Mariupolissa vielä sellainen, että he onnistuivat lähtemään pois kaupungista.

Ennen lähtöä aika kului pitkälti omassa asunnossa. Esimerkiksi sukulaiset eivät uskaltaneet käydä toistensa luona, vaikka asuivat vastakkain saman kadun varrella. Yhteyttä ei saanut myöskään puhelimitse. Sähköt ja internetyhteys olivat poikki. Asuntoon ei tullut myöskään vettä ja kaasua. Ruokaa tehtiin nuotiolla kadulla. Kaupunkia pommitettiin jo silloin.

Lähtö oli kaoottinen. Pariskunta ei saanut yhteyttä viereisessä korttelissa asuvaan Marynan äitiin. Dabanit ajattelivat kuitenkin, että lähtevät siitä huolimatta vähäksi aikaa pois ja tulevat muutaman päivän kuluttua etsimään äitiä.

Loppujen lopuksi he asuivat viisi päivää autossa odottaen Mariupolin pommituksen loppumista ennen kuin tekivät päätöksen lähteä kokonaan pois Ukrainasta.

Murat Daban näyttää puhelimestaan Mariupolin pommituksissa tuhoutuneen kotitalonsa kuvaa. Kuva: Marianne Mattila / Yle

Maryna tarvitsee hoitoa syöpään

Suomessa Maryna Daban istui ja itki ensimmäisen viikon asunnossa. Hän ei tuntenut mitään eikä millään ollut mitään väliä. Viikon kuluttua hän alkoi vähän ulkoilla, mutta ulkonakin hän vain itki.

Nyt hänestä tuntuu sille, että tukahdutetut tunteet alkavat tulla pintaan. Ja välillä elämässä on ilon ja onnellisuuden hetkiä.

Suuren ilon päivä oli joku aika sitten, kun selvisi, että Marynan äiti on elossa oltuaan kateissa 45 päivää. Äidin nimi löytyi listasta, johon on kirjattu ylös elossa olevat Mariupolin asukkaat.

Maryna ei ole vielä puhunut äidin kanssa, mutta tieto oli niin huojentava, että hän värjäsi sen kunniaksi hiuksensa Ukrainan sinisiksi.

Tilannetta vaikeuttaa myös se, että Maryna sairastaa rintasyöpää. Syöpä on leikattu, mutta se on levinnyt muun muassa selkäytimeen. Maryna on päässyt Suomessa jo kertomaan tilanteestaan vastaanottokeskuksen sairaanhoitajalle. Nyt he odottavat pääsyä lääkärille.

– Mutta elämä jatkuu, Murat Daban toteaa.

Jatkoa Suomessa on vielä vaikea kuvitella. Talo Mariupolissa on palanut. Murat pyöritti työkseen yritystä, joka valmisti erilaisia servettejä ravintoloihin.

Ensimmäisenä hän aikoo opiskella suomen kielen saadakseen jotain työtä itselleen. Kurssi alkaa toukokuun alussa.

Murat tietää, että alueella voisi työllistyä kausityöhön, mutta hän ei halua lähteä pois Kuopiosta, vaan olla vaimon tukena.

Purkutyöstä tuli mieleen sodan äänet

Kiovalainen Luzina Olena tuli Suomeen maaliskuun 15. päivä. Ensimmäiset viikot hän vietti pienessä Pielaveden kunnassa. Kuopiossa hän on asunut nyt reilun viikon ajan.

Kahdeksan päivää kestänyt matka Suomeen oli vaikea ja raskas. Matkantekoa vaikeuttivat mukana paenneet kissa ja koira.

Päälle viisikymppisen naisen olo on edelleen pelokas. Esimerkiksi tullessaan haastatteluun hän säikähti nurkan takaa eteen ilmestynyttä talon purkutyötä niin kovasti, että alkoi täristä.

Äänekäs työmaa ja raunion näköinen talo toivat esiin omat sotakokemukset.

Ukrainassa ja Venäjällä asuvien tyttärien tilanne ahdistaa äitiä

Elämä on raskasta myös tyttärien tilanteen takia. Toinen heistä asuu Ukrainassa ja toinen Venäjällä. Pietarissa on myös lapsenlapsi, jota Olena kaipaa kovasti.

– En kuitenkaan pysty, enkä moraalisesta syystä halua lähteä Venäjälle tytärtä tapaamaan, Luzina Olena kertoo.

Pelkona on tilanne, jossa Venäjältä ei pääsekään enää matkustamaan Suomeen.

Luzina Olenan olo on ristiriitainen. Toinen tyttäristä on Ukrainassa ja toinen asuu puolestaan Venäjällä. Kuva: Marianne Mattila / Yle

Toinen tytär on tällä hetkellä miehensä kanssa Kiovassa. Äiti ja tytär ovat yhteydessä päivittäin toisiinsa. Puhelut ovat itkuisia ja he kumpikin pelkäävät, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Ennen sotaa tytär asui miehensä kanssa Butšassa. Kun venäläiset alkoivat ampua siviilejä, pariskunta lähti tilannetta pakoon Keski-Ukrainaan. Heidän oli tarkoitus lähteä kokonaan pois maasta, mutta tyttären mies ei voi poistua maasta yleisen liikekannallepanon vuoksi.

– Eikä tytär suostu jättämään miestään, Olena arvelee.

Tällä hetkellä he tekevät Kiovassa vapaaehtoistyötä.

Olena on miettinyt, missä heidän kaikkien olisi turvallista tavata. Yksi vaihtoehto on jäädä Suomeen.

– Tällä hetkellä tärkein tehtäväni on kotiutua Suomeen. Oppia kieli, kulttuuri ja maan tavat. Löytää työtä, hän kertoo.

Työkseen Olena on johtanut Kiovassa eläinklinikkaa. Sen lisäksi hän on verhojen suunnittelija ja ompelija. Olenalla on kokemusta myös naisten vaatteiden myyjän työstä.

Ortodoksinen seurakunta ja vastaanottokeskus tiivistävät yhteistyötä Kuopiossa

Kuopion ortodoksinen seurakunta on kantanut suurta vastuuta ukrainalaisten pakolaisten auttamisessa Pohjois-Savossa. Alueelle tulleiden pakolaisten määrästä kertoo jotain, että Kuopiossa poliisi on käsitellyt noin vajaat 600 tilapäisen suojelun hakemusta.

Ortodoksisen seurakunnan kanttori Sofia Laukkanen, Murat ja Maryna Daban ja Luzina Olena juttelevat tilanteesta seurakuntasalissa. Kuva: Marianne Mattila / Yle

Seurakunnan antama apu on ollut niin materiaa kuin henkistä apua. Tähän saakka pakolaisille on tarjottu arkisin lämmin lounasruoka. Samalla pakolaiset ovat voineet ottaa mukaan vapaaehtoisten tuella saatuja ruoka-aineita ja muita arjessa tarvittavia tavaroita, kuten vaippoja sekä vaatteita.

Nyt ruoka, tavara ja vaateavun järjestämisestä luovutaan. Konkreettista apua tarjoaa jatkossa Setlementti Puijolan ylläpitämä vastaanottokeskus. Pakolaisten asuntojen kalustamisessa seurakunta ja vastaanottokeskus jatkavat yhteistyötä.

– Mutta lounasta olemme ajatelleet tarjota, jotta ihmisillä säilyy täällä seurakunnan tilassa kokoontumispaikka, Kuopion ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Timo Honkaselkä kertoo.

Seurakunta jatkaa myös suomen kielen opetusta ja myös psykologisen tuen ryhmä kokoontuu edelleen. Tällä hetkellä ryhmässä on mukana yhdeksän äitiä.

Lue lisää:

Suomalaiselle puutarhatilalle sotaa paenneet lapset kaipaavat isiään ja ompelevat äitien kanssa luotiliivejä Ukrainaan – osalla ei ole enää kotia minne palata

"Katso, kaikki on pilalla" – 15-vuotiaan Alenan videopäiväkirja näyttää Mariupolin tuhon