Hyppää sisältöön

Vantaan ratikasta ei järjestetä kansanäänestystä – "Näin isossa investoinnissa pitäisi kyllä kuulla kuntalaisia paremmin"

Vantaan ratikasta käydään kovaa poliittista vääntöä. Osa valtuutetuista on sitä mieltä, että jättihankkeesta tulisi järjestää neuvoa antava kunnallinen kansanäänestys.

Osa Vantaan kaupunginvaltuutetuista on sitä mieltä, että ratikasta tulisi vielä järjestää kunnallinen kansanäänestys. Kuva: Matti Myller / Yle

Vantaan ratikasta nousi jälleen vilkas keskustelu kaupunginvaltuustossa maanantai-iltana. Jättimäisestä raidehankkeesta ei kuitenkaan olla järjestämässä kunnallista kansanäänestystä.

Äänestystä vaativan valtuustoaloitteen tekivät kokoomuksen Paula Lehmuskallio ja perussuomalaisten Tuukka Saimen.

– Näin isossa investoinnissa pitäisi kyllä kuulla kuntalaisia paremmin, Lehmuskallio sanoo.

Osa Vantaan kaupunginvaltuutetuista on siis sitä mieltä, että ratikasta tulisi vielä järjestää kunnallinen kansanäänestys.

Aloitetta kannattanut perussuomalaisten Juha Järä korostaa, että ratikka on jo kokoluokaltaan sellainen investointi, että päätöksenteon tueksi tulisi ilman muuta saada tietoa vantaalaisten näkemyksestä.

– Nimenomaan kansanäänestyksellä, Järä toteaa.

Hänen mielestään erilaiset kuulemistilaisuudet tai muu informointi ei tällaisen suuren hankkeen osalta riitä.

Aloitteen tehneiden Lehmuskallion ja Salmenin lisäksi sen allekirjoitti kaikkiaan 18 valtuutettua.

Aloitetta kannatti koko perussuomalaisten valtuustoryhmä, molemmat kristillisdemokraattien ja Liike Nytin valtuutetut sekä Milad Dehghan (vkk.). Kolme kokoomuksen valtuutettua äänesti tyhjää.

Äänestyksen järjestäminen maksaisi 200 000 – 500 000 euroa

Äänestystä ei olla aloitteesta huolimatta järjestämässä. Kaupunginhallitus perustelee kantaansa muun muassa sillä, että kehäradastakaan ei järjestetty kansanäänestystä.

Äänestys maksaisi 200 000 – 500 000 euroa.

– Tämähän on aivan marginaalinen kustannus siihen nähden, että nyt laitetaan kymmeniä miljoonia esimerkiksi erilaisiin esiselvityksiin ja viestintään, perussuomalaisten Järä hämmästelee.

Järä purkaa pettymystään avoimesti.

– Äänestystä vastustavat taitavat pelätä väärää äänestystulosta.

Järä muistuttaa, että äänestyshän olisi neuvoa-antava.

– Rakentamista koskeva päätös syntyisi valtuustossa.

Valtuustossa äänestettiin kunnallista kansanäänestystä koskevan aloitteen kohtalosta. Ehdotus ei saanut riittävästi kannatusta ja aloite hylättiin.

Juttua korjattu 26.4. klo 10:08. Kolme kokoomuksen valtuutettua äänesti tyhjää. Tekstissä luki aiemmin, että useat kokoomuksen valtuutetut kannattivat aloitetta.

.
.