Hyppää sisältöön

Edessä on kaikkien aikojen gaalaviikonloppu, kun peräkkäisinä päivinä jaetaan Jussit, Emmat ja Venlat – “Ei mikään optimitilanne”

Viikonloppu on täynnä tähtiloistoa ja juhlaglamouria, kun elokuvan, musiikin ja television parhaimmisto saa palkintonsa.

Stig oli Kultainen Venla -gaalan artistivieraana viime vuonna. Kuva: Julius Konttinen / Nelonen Media

Perjantaina ja lauantaina on palkintogaalojen suma. Elokuvien, musiikin ja televisio-ohjelmien ystävien on valittava, seuraavatko he Jussi-, Emma-, vai Venla-gaalaa.

Koskaan aikaisemmin ei kaikkia kolmea gaalaa ole järjestetty samana tai peräkkäisinä päivinä. Syynä on alkuvuoden vaikea koronatilanne, mikä siirsi Emmojen ja Venlojen jakamisen kevääseen.

– Ihan hauskaakin, että kaikki tulevat samaan syssyyn, sanoo Jussi-palkintoja jakavan Filmiauran hallituksen puheenjohtaja Riina Liukkonen.

– Yleisö saa viikonloppuna jännittää omia suosikkinäyttelijöitä sekä -artisteja ja katsoa televisiosta näyttäviä gaalalähetyksiä.

Jussi-gaala on myös upeiden iltapukujen juhlaa. Näyttelijä Iina Kuustonen kuvattuna punaisella matolla viime vuonna. Kuva: Timo Korhonen / AOP

Kirkkaimmat elokuvatähdet loistavat Jussi-gaalassa

Mikä on vuoden 2021 paras elokuva? Kuka ansaitsee parhaan naispääosan Jussin?

Se selviää perjantaina, kun Jussi-patsaat jaetaan Helsingin Kaapelitehtaalla. Juhlassa palkitaan kotimaisen elokuvan vuoden 2021 parhaat elokuvat ja niiden tekijät.

Kategorioita on yhteensä 16. Jusseja on jaossa myös parhaasta käsikirjoituksesta, kuvauksesta, ohjauksesta ja leikkauksesta.

Hytti nro 6 on ehdolla muun muassa Parhaan elokuvan Jussi-palkinnon saajaksi. Kuvassa työryhmä Cannesin elokuvajuhlilla heinäkuussa 2021. Kuva: EPA-EFE/All Over Press

Eniten Jussi-ehdokkuuksia, yhteensä 12, on Juho Kuosmasen ohjaamalla elokuvalla Hytti nro 6.

– Vaikka viime vuosi oli elokuva-alalle koronan takia haastava, ensi-iltansa sai melkein kolmisenkymmentä pitkää, korkeatasoista kotimaista elokuvaa, Filmiauran hallituksen puheenjohtaja Riina Liukkonen sanoo.

Zaida Bergrothin ohjaama Tove-elokuva sai viime vuonna yhteensä seitsemän Jussia. Taiteilijaa näytellyt Alma Pöysti nappasi parhaan naispääosan Jussin. Kuva: Sami Kuokkanen / Helsinki-filmi

Ensimmäisen kerran Jussit jaettiin jo vuonna 1944. Tunnustus on yksi Euroopan vanhimmista elokuvapalkinnoista.

– Jussien jakaminen on tapa kertoa yleisölle kotimaisista elokuvista ja tuoda siihen vähän glamouria, Liukkonen toteaa.

Voit lukea lisää Jussi-gaalasta täältä. (siirryt toiseen palveluun)

Emma-gaalaa vauhdittaa Portion Boys

Mikä oli vuoden paras biisi? Kuka ansaitsee Vuoden 2021 parhaan artistin Emman?

Samana iltana kuin Jussit, jaossa ovat suomalaisartistien himoitsemat Emma-patsaat.

Vuoden menestyneimmät kotimaiset musiikkialan ammattilaiset palkitaan Musiikkituottajat-järjestön gaalassa Helsingin jäähallissa perjantaina.

Emma-gaalassa tunnelmaa on nostattamassa Portion Boys feat. Matti ja Teppo. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Eri kategorioita on yhteensä 17. Esimerkiksi Artisti-Emman tulee saamaan joku seuraavista: Ellinoora, Erika Vikman, Kaija Koo, Keko Salata, Kube tai Yona.

Musiikin ammattilaisista koostuvat raadit valitsevat palkintojen saajat. Myös yleisö saa äänestää omat suosikkinsa.

Alun perin Emma-gaala piti olla jo helmikuun alussa, mutta koronatilanteen takia se siirrettiin toukokuun alkuun.

– Ei tämä mikään optimitilanne ole, että kaikki palkintogaalat ovat samana viikonloppuna, mutta vaihtoehtoja oli vähän. Uusi aikataulu vaati sovittelua monen tahon kanssa, Musiikkituottajien apulaisjohtaja Tommi Kyyrä sanoo.

Chisu on saanut yhteensä 11 Emma-patsasta. Hän esiintyy gaalassa tänä vuonna. Kuva: Juho Metso / AOP

Näihin karkeloihin pääsee paikan päälle kaikki halukkaat ostamalla pääsylipun.

– Emma-gaala on yksi Euroopan suurimmista musiikkialan palkintotapahtumista. Esiintymässä on paljon kiinnostavia artisteja ja yleisölle on luvassa huikea show, Tommi Kyyrä lupaa.

Emma-palkinnot jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1983. Eniten niitä on tähän mennessä kahminut Nightwish, joka on saanut jo 12 pystiä.

Voit lukea lisää Emma-gaalasta täältä (siirryt toiseen palveluun).

Vuoden paras ohjelma paljastetaan Venla-gaalassa

Mikä oli paras musiikkiviihdeohjelma vuonna 2021? Oliko se Elämäni Biisi, UMK21, vai Vain elämää?

Vastaus kuullaan lauantai-iltana, kun tv:n suosikkiohjelmien tekijät ovat koolla Kansallisoopperassa Helsingissä.

Tanssii tähtien kanssa kilpailee jälleen kerran Kilpailureality-Venlasta. Kuvassa Helena Ahti-Hallbergin, Jorma Uotisen, Vappu Pimiän ja Tuija Pehkosen voittoriemua vuonna 2020. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Kultainen Venla 2021 -gaalassa palkitaan viime vuoden parhaat kotimaiset televisio-ohjelmat, niiden tekijät ja katsojien suosikit.

Koronatilanne siirsi tämänkin tapahtuman alkuvuodesta kevään gaalaviikonloppuun.

– Onhan se toki vähän sääli, että kaikki palkinnot jaetaan samaan aikaan, mutta uskon, että jokaiselle juhlalle löytyy oma yleisönsä, Televisioakatemian hallituksen puheenjohtaja Antti Väisänen toteaa.

– Gaaloilla on ollut televisiossa hyvät katsojaluvut, hän lisää.

Sisäilmaa-sarjan pääroolissa näyttelee Elina Knihtilä. Sarja on ehdolla Vuoden draamasarja -kategoriassa. Kuva: Marek Sabogal / Solar Films Inc Oy

Televisioakatemian jäsenet ovat äänestäneet vuoden 2021 parhaita ohjelmia ja tekijöitä esituomariston tekemän listan pohjalta.

Palkintokategorioita on yhteensä 19. Venla-palkinnon saavat muun muassa Vuoden draamasarja, komediasarja sekä mies- ja naisnäyttelijä.

Vuoden ohjelman ja Vuoden esiintyjän palkinnot ratkaistaan yleisöäänestyksen perusteella.

Vuoden esiintyjä -finalisteja ovat Aki Huhtanen (Eränkävijät), Juuso "Köpi" Kallio (Ylex Aamu Naurumaraton & Mist sä tuut?) sekä Ylen meteorologi ja juontaja Anniina Valtonen.

– Tarjonnan määrä on pienimuotoinen ihme. Vaikka tuotannot olivat pääosin keskellä korona-aikaa, silti ohjelmia tehtiin paljon, Antti Väisänen Televisioakatemiasta sanoo.

Hän muistuttaa, että alalla arvostetaan Venla-palkintoja.

– Tv-työtä tehdään isolla sydämellä. Gaala nostaa koko tv-alan arvostusta.

Kultaisesta Venlasta ja ehdokkaista löydät lisää täältä (siirryt toiseen palveluun).

Voit seurata kaikkia kolmea palkintojuhlaa reaaliaikaisesti perjantaina ja lauantaina Ylen nettisivuilta.

MTV3 näyttää Jussi-gaalan suorassa lähetyksessä perjantaina 6.5. kello 19.30. Emma-gaalan suora tv-lähetys alkaa Nelosella samana iltana kello 20. MTV3 televisio Kultainen Venla -gaalan lauantaina 7.5. kello 20 alkaen.

MTV3 näyttää Jussi- ja Venla-gaalan suorana televisiossa. Emma-gaalan televisioi Nelonen. Kuva: Yle