Hyppää sisältöön

Lapsen koskettava lahjatoive sinetöi SUL:n Sami Itanin irtisanoutumispäätöksen: "Kyllähän siinä sydän särkyi"

Sami Itani työskenteli useita vuosia kansainvälisen yrityksen johdossa. Kun arki ja arvot eivät enää kohdanneet, hän päätti irtisanoutua.

Sami Itani kertoi koskettavasta hetkestä aamupalapöydässä: "Ei kenekään lapsen tulisi tuollaista synttäritoivetta pyytää"
Sami Itani kertoi koskettavasta hetkestä aamupalapöydässä: "Ei kenekään lapsen tulisi tuollaista synttäritoivetta pyytää"

Sami Itani valittiin viime vuoden lopulla toiselle kaudelle Suomen Urheiluliiton johtoon. Samoihin aikoihin hän aloitti myös Aalto-yliopistossa työelämäprofessorina.

Tätä ennen Itani oli viettänyt viisi kiireistä vuotta kansainvälisen henkilöstöalan yrityksen johtotehtävissä. Itani palasi näihin vuosiin Puoli seitsemän -ohjelmassa ja kertoi, miksi irtisanoutui.

– Koin, että työ vaati ehkä vähän liikaa muiden elämänalueiden kustannuksella. Koska olin pörssiyhtiön toimitusjohtaja, jouduin reissata paljon kotimaassa ja ulkomailla.

Vaikka matkustaminen pandemian takia väheni, toi se uusia käytäntöjä, jotka venyttivät työpäiviä.

– Helposti saattoi aikaerojen takia illat ja viikonloput mennä etäpalavereissa tai puhelimessa ja kyllä se alkoi painamaan, Itani sanoi.

Pian Itani huomasi, että hänen arvonsa ja arki eivät enää kohdanneet. Hän palasi lähetyksessä koskettavaan muistoon.

– Se oli varmaan lauantaiaamu. Vanhimmalla pojallani oli tulossa synttärit ja kysyin aamupalapöydässä, että: Rakas Emppu, mitä haluaisit syntymäpäivälahjaksi?

– Emil mietti hetken ihan hiljaa, katsoi pöydän yli suoraan silmiin ja sanoi "isi, sit kun on mun syntymäpäivä, niin voisitko sinä kuulla minut?"

Itani kuvaili tuon hetken suorastaan pudottaneen hänet henkisesti.

– Ja kyllähän siinä sydänkin särkyi, että eihän yhdenkään lapsen tulisi tuollaista synttäritoivetta pyytää.

Hän totesikin, että oli helppo vetää johtopäätös, että vaativimmat korporaatiotehtävät eivät sopineet elämäntilanteeseen, jota hän eli.

– Olen aina ajatellut, että olen tosi hyvä isä. Rakastan lapsiani enemmän kuin mitään maailmassa ja näytän sen heille. Vietän heidän kanssa aikaa ja huolehdin heistä. Mutta ehkä sitä jossain vaiheessa huomaa oman rajallisuutensa ja kaikelle on oma aikansa ja paikkansa.

Katso koko lähetys Areenasta: Miksi Sami Itani ei ole missään sosiaalisen median palvelussa?

.
.