Hyppää sisältöön

Allergikot kiittävät: lepän ja koivun kukinta heikkoa tänä vuonna, pohjoiset ilmavirtaukset pitäneet Keski-Euroopan siitepölyt poissa

Lepän kukinta on Etelä-Savossa jo ohi, koivun kukinta alkaa lähiviikkoina.

Lähiviikkoina koivu kukkii Etelä-Savossakin. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Lepän siitepöly on kiusannut allergikkoja kuluneina viikkoina. Tänä vuonna tilanne on ollut kuitenkin tavallista helpompi.

– Lepän kukinta on ollut keskimääräinen tai keskimääräistä heikompi. Myös koivun kukinnasta odotetaan keskimääräistä heikompaa, kertoo projektitutkija Sanna Pätsi Turun yliopiston siitepölytiedotuksesta.

Etelä-Savossa lepän kukinta on jo ohi, mutta ilmavirtausten mukana siitepölyä kulkeutuu vielä Pohjois-Suomesta, jossa kukinta on vasta huipussaan.

Pohjoinen ilmavirtaus on auttanut allergikkoja

Koivun kukinta on alkamassa eteläisimmässä Suomessa. Etelä-Savossa kylmät sää viivyttävät kukintaa vielä jonkin aikaa.

– Koivu alkaa kukkimaan lähiviikkoina, ainakin lämpimillä paikoilla. Paikallinen kukinta kestää pari viikkoa, riippuu säätilasta. Voi mennä viikossakin, jos on kuumaa ja helteistä, Sanna Pätsi sanoo.

Koivun siitepöly kulkeutuu tuulen mukana tuhansia kilometrejä. Siksi pohjoiset ilmavirtaukset ovat olleet allergikoille suuri apu. Niiden ansiosta Keski-Euroopan ja Ruotsin siitepölyt eivät ole kulkeutuneet tänä vuonna Suomeen.

Jos virtaukset säilyvät samanlaisina, Etelä-Savossa ei ole kiusaa myöskään koivun kukinnasta Etelä-Suomessa.

Siitepölytiedotuksen Norkko-palvelun (siirryt toiseen palveluun) mukaan lepän ja koivun siitepölyä on ilmassa Etelä-Savossa vähäinen määrä.

.
.