Hyppää sisältöön

Vuokratyöntekijät viedään nyt käsistä – "Aivan hillitön pula", sanoo henkilöstövuokrausfirman yrittäjä

Vuokratyöntekijöitä kysytään aiempaa monipuolisempiin tehtäviin.

Korona-aikana Ville Vepsäläinen työskenteli vuokratyöntekijänä varastolla. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Työvoimapula on pahentunut monella alalla koronaepidemian seurauksena. Kun yritykset eivät löydä itse työntekijöitä, ne turvautuvat entistä useammin henkilöstövuokrausyritysten apuun.

Ylen haastattelemat vuokratyöfirmat kertovat, että työntekijöiden kysyntä on noussut selvästi vuoden vaihteen jälkeen, kun koronaepidemia on alkanut osoittaa laantumisen merkkejä.

– Vuokratyöntekijöitä on nyt kysytty myös aiempaa monipuolisempiin rooleihin ja tilanteisiin liittyen, kertoo Eilakaislan Keski-Suomen ja Itä-Suomen aluepäällikkö Pia Pipatti.

Jos aiemmin oli pulaa lähinnä hitsareista tai ravintola-alan työntekijöistä, niin nyt kysyntä kattaa lähes kaikki alat: pulaa on niin siivoojista ja suunnitteluinsinööreistä kuin it-alan ammattilaisista. Mutta pahin on ravintola-ala.

– Aivan hillitön pula. Ei löydy oikein minkäänlaisia tekijöitä, joku tarjoilija tai kokki, mutta tarvetta olisi tosi paljon, sanoo Eezyn yrittäjänä Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa toimiva Merja Teitto.

Nykyään osa henkilöstövuokrausyrityksistä auttaa yrityksiä myös suorissa rekrytoinneissa.

– Osa tehdään meidän asiakkaillemme rekrytointeina eli me autamme heitä löytämään työntekijän, vaikka työsopimus tulisikin suoraan asiakasyrityksemme kanssa, Pia Pipatti kertoo.

Rakennustyöntekijöitä etsitään usein myös vuokratyöfirmojen kautta. Kuva: Silja Viitala / Yle

Rekrytoinneissa kaikki keinot käytössä

Henkilöstövuokrausyrityksilläkin on käytössä kaikki mahdolliset keinot työntekijöiden löytämiseksi.

– Rekryamme kaikkialta mistä vain keksimme. Käytämme somemarkkinointia Instagramissa ja Facebookissa, teemme oppilaitosyhteistyötä ja käymme puhumassa työnhakuryhmissä, millaista työtä olisi tarjolla, Teitto sanoo.

– Yhä useammin tarvitaan headhunterin tai talent sourcaajan tukea. Myös sosiaaliset verkostot ja LinkedIn ovat tärkeissä rooleissa, kertoo Pia Pipatti.

Pipatin mukaan yksittäisiin rekrytointeihin kuluu aikaa aiempaa enemmän ja päätöksiä on tehtävä nopeasti, kun sopiva tekijä löytyy. Jos päätöstä miettii vuorokaudenkin liian pitkään, on hyvä hakija saattanut jo saada paikan muualta ja etsintä on aloitettava alusta.

– Tämän kommunikoinnissa asiakkaillemme meillä on tärkeä rooli.

Työntekijöiden löytämisessä on toki alueellisia eroja. Isoissa kaupungeissa uusia tekijöitä etsitään isommasta ihmisjoukosta kuin pienillä paikkakunnilla.

– Esimerkiksi Lahdessa tai Kuopiossa tekijöitä löytyy eri tavalla kuin Savonlinnassa. Siellä on kesäisin paljon töitä tarjolla, sanoo Baronan Itä-Suomen aluejohtaja Raine Pulkkinen.

Yksi ratkaisu tekijäpulaan on ulkomaisten työntekijöiden rekrytoiminen. Isoilla henkilöstövuokrausyrityksillä on omat osastonsa, jotka hoitavat kansainvälisiä rekrytointeja. Esimerkiksi Baronalla on toimistoja kymmenessä eri maassa.

– Suurin osa ulkomaisista työntekijöistä on tähän mennessä tullut Slovakiasta ja Puolasta, ravintola-alalla Filippiineiltä, Pulkkinen sanoo.

Mihin tekijät ovat hävinneet?

Ylen haastattelemien henkilöstövuokrausyritysten mukaan työvoimapulaan on useita syitä:

  • työmarkkinoilta poistuu eläköitymisten myötä enemmän väkeä kuin tulee lisää. Etenkin kokeneita tekijöitä on liian vähän.
  • koronapandemian aikana yritykset eivät uskaltaneet rekrytoida työntekijöitä, joten monet päätyivät vaihtamaan alaa. Tämä pätee etenkin ravintola-alalla.
  • yhä useampi on siirtynyt muuhun kuin perinteiseen palkkatyöhön, eivätkä työnantajat ole vielä osanneet reagoida uusiin työnteon muotoihin.
  • hakijoita on paljon, mutta he eivät sovellu vapaina oleviin työpaikkoihin. Tästä käytetään nimitystä kohtaanto-ongelma.
  • Ukrainan sota aiheuttaa epävarmuutta. Koronan aikaansaaman ammatinvaihtoaallon jälkeen moni haluaa nyt pysytellä tämänhetkisessä tehtävässään.
.
.