Hyppää sisältöön

Venäjän uhkaus Saimaan kanavan vuokrasopimuksen purkamisesta on spekulaatiota, sanoo kanavan vastuuhenkilö: "Venäjä ei ole nostanut tällaista esiin"

Lappeenrantalaisen huviveneilijä Markku Mäki-Hokkosen purjehduskausi on alkamaisillaan, mutta Saimaan kanavalle hän ei uskalla lähteä.

Huviveneilijät eivät uskalla suunnata kesällä Saimaan kanavalle
Huviveneilijät eivät uskalla suunnata kesällä Saimaan kanavalle

Lappeenrantalainen Markku Mäki-Hokkonen perheineen on suunnannut joka vuosi purjehdusretkelle Suomenlahdelle. Tänä vuonna perheen retki jää mitä todennäköisemmin tekemättä, sillä Saimaan kanavan kautta kulkeminen ei houkuta.

– Veneilijöiden keskuudessa on aika laajalti käsitys, ettei kanavalle nyt uskalla lähteä. Tulevaisuus on sumea. Varmaankin useampi vuosi menee epävarmuuden tilassa, huviveneilijä Markku Mäki-Hokkonen arvelee.

Saimaan kanavan yllä leijunut viime aikoina tummia pilviä. Keskiviikkona venäläislehti Izvestija (siirryt toiseen palveluun) kirjoitti, kuinka Venäjä voisi purkaa Saimaan kanavan vuokrasopimuksen, jos Suomi liittyy sotilasliitto Natoon.

Suomessa uhkauksesta kirjoitti ensin Ilta-Sanomat (siirryt toiseen palveluun). Lehden mukaan Venäjän duuman kansainvälisten asioiden komitean varapuheenjohtaja Dmitri Novikov sanoi Izvestija-lehdelle, että jos Venäjän suhteet huononevat jonkin maan kanssa, hyvinä aikoina tehtyjä sopimuksia voidaan tarkastella uudelleen.

Kansliapäällikkö, Saimaan kanavavaltuutettu Minna Kivimäki kertoo Ylelle sähköpostitse, ettei ole yllättynyt Izvestija-lehdessä esitetystä uhkauksesta.

– Kyse näyttää olevan spekulaatiosta, Kivimäki sanoo.

Saimaan kanavalla on yhteensä kahdeksan sulkua. Kuvassa Mustolan sulku Lappeenrannassa. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

12 kuukauden irtisanomisaika

Saimaan kanava on 43 kilometriä pitkä kanava, joka yhdistää Saimaan Suomenlahteen. Saimaan kanavasta lähdes puolet sijaitsee Venäjältä vuokratulla alueella. Nykyinen vuokrasopimus on voimassa vuoteen 2062.

Kivimäen mukaan kanavan vuokrasopimuksen voi irtisanoa diplomaattiteitse 12 kuukauden irtisanomisajalla. Sopimuksen päättyessä Suomen tulisi sopimuksen mukaan luovuttaa korvauksetta kahdeksan kuukauden kuluessa Venäjän puolelle kaikki vuokra-alueella olevat rakennukset ja rakenteet normaalia käyttöä vastaavassa kunnossa.

Suomi noudattaa Kivimäen mukaan vuokrasopimusta sovitun mukaisesti.

– Tiedossa ei ole, etteikö myös Venäjä noudattaisi nyt voimassa olevaa sopimusta. Venäjä ei ole nostanut tällaista esiin maiden kanavavaltuutettujen välisessä yhteistyössä eikä käsittääkseni muissakaan valtioidemme välisissä keskusteluissa, Kivimäki sanoo.

Saimaan kanava on 43 kilometriä pitkä kanava, joka yhdistää Saimaan Suomenlahteen. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Puukuljetukset loppuivat

Saimaan kanava on ainoa väylä sisävesiltä Suomenlahdelle ja Itämerelle. Viime aikoina kanava on kokenut muutoksia. Marraskuussa Venäjä päätti rajoittaa raakapuun vientiä ja raakapuukuljetukset Saimaan kanavalla loppuivat.

Saimaan kanava avattiin maaliskuun lopulla mutta liikennettä siellä ei tällä hetkellä ole. Esimerkiksi luotsaustoimintaa harjoittava Finnpilot Pilotage -yhtiö päätti lomauttaa luotsejaan, koska Venäjän hyökkäys Ukrainaan on hiljentänyt kanavan liikenteen. Yhtiö arvioi, ettei Saimaalla liikennöidä alkaneella kaudella lainkaan tai vain yksittäistapauksissa.

Saimaan kanavan merkittävimpiä käyttäjiä ovat perinteisesti olleet metsäteollisuus, lannoitekuljetukset sekä raakamineraalikuljetukset. Viime vuonna kanavalla kuljetettiin ulkomaan rahtiliikenteessä yli 1,2 miljoonaa tonnia rahtitavaraa.

Kivimäki ei lähde spekuloimaan, millaisia vaikutuksia vuokrasopimuksen mahdollisella purkamisella olisi.

– Kanavan kautta kulkee vain hyvin pieni osa Suomen koko ulkomaankaupasta, mutta se on alueellisesti merkittävä Itä-Suomessa toimivan teollisuuden vesikuljetuksille sekä vapaa-ajan veneilijöille, Kivimäki sanoo.

Saimaan kanava avattiin liikenteelle maaliskuun loppupuolella. Markku Mäki-Hokkosen mukaan normaalisti Saimaan kanavassa kulkee useita satoja huviveneitä kaudessa. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

"Kumikanava on kallis"

Saimaan kanavan tulevaisuus vaikuttaa eniten rahtiliikenteeseen. Silti myös huviveneilijää kirpaisee, jos kanavalle ei tulevaisuudessa pääsisi. Toistakymmentä vuotta purjehtinut Markku Mäki-Hokkonen aikoo tulevana kesänä jäädä purjehtimaan Saimaalle.

– Kumikanava on tietenkin käytettävissä, mutta se on varsin kallista. Oman veneen osalta se maksaisi toista tuhatta euroa suuntaansa, joten ei siihen kovin hevillä lähde, Mäki-Hokkonen sanoo.

Kumikanavalla tarkoitetaan veneen nostamista vedestä ja kuljettamista rekalla haluttuun satamaan.

Voit keskustella aiheesta 29.4.2022 kello 23 saakka.

Lue lisää:

.
.