Hyppää sisältöön

Tältä näytti Kim Kardashian Marilyn Monroen iltapuvussa – katso muotikuvat Met-gaalasta

Tänä vuonna Met-gaalan teemana oli Yhdysvaltojen kultakausi, Gilded Age. Asut säihkyivät kultaa ja timantteja, mutta viittasivat myös tulevaisuuteen.

Kim Kardashianin iltapuku kuului aiemmin Marilyn Monroelle. Ikonisen leningin osti yhdysvaltalainen museo vuonna 2016 lähes viidellä miljoonalla dollarilla. Kuva: John Angelillo/UPI/Shutterstock/All Over Press

Tosi-tv-tähti Kim Kardashianin asu oli yksi illan hohdokkaimmista. Kardashianin iltapuku oli sama, jota näyttelijä Marilyn Monroe käytti, kun hän lauloi John F. Kennedylle: “Happy Birthday, Mr President” vuonna 1962.

Säihkettä riitti muidenkin iltapuvuissa. Tämän vuoden teema oli Gilded Age, jolla viitataan vaurauden ja ristiriitojen aikaan Yhdysvaltojen sisällissodan päättymisestä 1870-luvulta 1900-luvun alkuun.

Vuosittainen Met-gaala on eräänlainen Yhdysvaltojen itärannikon Oscarit, tähtien kansoittama muotitapahtuma, jolla kerätään rahaa The Metropolitan Museum of Art -museolle New Yorkissa.

Laulaja Teyana Taylor ja malli Winnie Harlow astelivat gaalaan illan näyttävimmissä päähineissä. Ei ehkä historian vaan tulevaisuuden inspiroimina. Kuva: STELLA Pictures/ddp/abaca press
Laulaja Billie Eilish tyrmäsi kierrätysmateriaalista valmistetussa Gucci-luomuksessa. Kuva: Matt Baron/Shutterstock/All Over Press
Yhdysvaltalainen malli Gigi Hadid oli pukeutunut ihonmyötäiseen verenpunaiseen lateksiasuun, jonka kruunasi Versacen takki. Kuva: Greg Allen/Backgrid / BACKGRID/A
Supermalli Naomi Campbell oli valinnut Burberryn leningin. Näyttävin osa kokonaisuudesta olivat jalokivikorut, jotka jatkuivat kasvoille asti. Kuva: /All Over Press
Intialainen yrittäjä Natasha Poonawalla saapui gaalaan surrealistisessa asussa. Kultaista saria täydensivät futuristiset koristeet. Kuva: EPA-EFE/All Over Press
Ruotsalaisen muotiyrittäjä Fredrik Robertssonin sisääntulo ei jäänyt keneltäkään huomaamatta. Hänet tosin sekoitettiin Iris Van Herpen -luomuksessaan näyttelijä-muusikko Jared Letoon. Kuva: Stephen Lovekin/BEI/Shutterstock/All Over Press
Yhdysvaltalaisen tv-persoonan ja mallin Kylie Jennerin morsiuspuvun näköisen asun kruunasi baseball-lakki ja harso. Kuva: John Angelillo/UPI/Shutterstock/All Over Press
Näyttelijä ja huippumalli Cara Delevingne otti gaalan teeman kirjaimellisesti. Hänen ylävartalonsa oli peitetty pelkällä kultaisella ihomaalilla. Kuva: Lehtikuva
Laulaja Conan Grayn värivalinta oli hopea. Kuva: David Fisher/Shutterstock/All Over Press
Laulaja Janelle Monae säihkyi Ralph Laurenin iltapuvussa, johon kuului myös näyttävä laahus. Kuva: Erik Pendzich/Shutterstock/All Over Press
Teatterituottaja Jordan Roth ymmärtää kampausten päälle. Kuva: Stephen Lovekin/BEI/Shutterstock/All Over Press
Guccin suunnittelija Alessandro Michele ja näyttelijä-muusikko Jared Leto saapuivat gaalaan identtisissä asuissa. Keskellä näyttelijä-malli Dakota Johnson. Kuva: Stephen Lovekin/BEI/Shutterstock/All Over Press
Laulaja Chloe Bailey valitsi kultaisen asun, jossa oli epäsymmetrinen miehusta ja erikoisen malliseksi muotoiltu vyötärö. Kuva: /All Over Press
Laulaja Lizzon käsinkirjailtuun dramaattiseen pukuun näytti kuuluvan myös kultainen huilu, jota laulaja pysähtyi soittamaan punaisella matolla. Kuva: EPA-EFE/All Over Press
Laulaja-muotisuunnittelija Gwen Stefanin värivalinta ei ollut kultainen, vaan neonkeltainen. Kuva: STELLA Pictures/ddp/abaca press
Rap-artisti Megan Thee Stallion. Kuva: John Angelillo/UPI/Shutterstock/All Over Press

Korjattu 3.5. klo 20.28: Viimeisessä kuvassa esiintyy rap-artisti Megan Thee Stallion eikä Cardi B., kuten jutussa alun perin kerrottiin.

Lähteet: Reuters, APTN, AFP

Lue lisää: