Hyppää sisältöön

Vanessa Törnblom oli niin väsynyt, ettei pysynyt pystyssä – dokumenttielokuva Happy Worker kertoo työssään uupuneiden tarinan

Vanessa Törnblom luhistui työtaakkansa alle vuonna 2017. Nyt hän haluaa auttaa muita kertomalla burnoutistaan.

Burnout eli työuupumus (siirryt toiseen palveluun) on yleisempää kuin luullaan. Sitä hävetään, eikä omaa loppuunpalamista haluta paljastaa muille.

Perjantaina ensi-iltansa saa elokuvaohjaaja John Websterin dokumenttielokuva Happy Worker.

Nimestään huolimatta se ei kerro työpaikan iloisista puurtajista, vaan työtaakan alle jääneistä.

Elokuva nostaa pöydälle monen työyhteisön ongelmat: Ylivoimaiset tulostavoitteet, liian suuret työtaakat, huono työilmapiiri, epäpätevät pomot ja jatkuva kiire.

– Tuntuu niin väärältä, että ihmiset, jotka rakastavat omaa työtään, inhoavat omaa työpaikkaansa, John Webster toteaa.

– Työpaikalla voidaan todella huonosti ja ongelma koskee miljoonia ihmisiä maailmassa, sanoo elokuvakeskus Tennispalatsin kattotasanteella kuvattu ohjaaja John Webster. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Vanessa paiski töitä kello yhteen yöllä

Englanninkielisessä dokumentissa joukko uraohjuksia ja menestyneitä liike-elämän ammattilaisia kertoo, kuinka he uhrasivat ihmissuhteensa ja terveytensä työlle.

Yksi heistä on espoolainen, 35-vuotias Vanessa Törnblom. Hän on omien sanojensa mukaan ollut koko elämänsä "perfektionisti ja kontrollifriikki suorittaja".

Juristin koulutuksen saanut Törnblom työskenteli asianajotoimistossa sekä yritysjuristina.

"Tein paljon ja stressasin paljon."

Vanessa Törnrblom

– Työtä ja työtaakkaa riitti. En myöskään osannut asettaa työlleni riittäviä rajoja.

Vuosien aikana työpäivät venyivät toisinaan kello yhteen yöllä. Usein aamuisin hänellä oli niin paha olo, että hän vain itki.

Synkimpinä hetkinä hän jopa pohti, että mikäli joutuisi liikenneonnettomuuteen, hänen ei tarvitsisi mennä töihin.

Sitten voimat loppuivat ja tuli täydellinen pysähdys. Törnblom jäi työuupumuksen takia sairauslomalle.

– En enää muistanut ja ymmärtänyt asioita. Minua väsytti koko ajan ja pysyin pystyssä vain koska oli pakko. En saanut aikaiseksi mitään.

– Kaikki tuntui todella raskaalta ja vaikealta, hän kuvailee.

Dokumentissa todetaan, että ihmiset muuttuvat kyynisiksi, jos työnantaja ei ole tasapuolinen kaikkia kohtaan. Kuva: Kohtaus elokuvasta The Happy Worker

Burnout on häpeä ja heikkouden merkki

John Webster on ohjannut elokuvia jo 30 vuotta. Yksi hänen tunnetuimmista dokumenttielokuvistaan on Pölynimurikauppiaat (1993).

Happy Worker -elokuvaa hän teki kolme vuotta. Yhteiskunnallisista dokumenteistaan moneen kertaan palkittu ohjaaja ehti silloin pohtia pahoinvoinnin syitä.

– Sanoisin, että pahoinvointi johtuu työpaikkojen vanhanaikaisesta työ- ja johtamiskulttuurista.

John Webster laskee, että työntekijöistä noin puolet kärsii joistakin burnoutin oireista.

Vanessa Törnblom huomauttaa, että kyse on silloin muustakin kuin väsymyksestä.

"Jos töitä on liikaa, niin totta kai väsyttää."

Vanessa Törnblom

– Pelkästään väsymys ei aiheuta burnoutia.

Työpaikan ovi pitäisi pystyä sulkemaan.

– Jos jatkuvasti tuntee painetta seurata viestejä kännykästä ja vastata sähköposteihin, ei koskaan pääse irtautumaan työstä.

– Jos ei pysty nukkumaan tai saa muita perusasioita kuntoon, on haettava itselleen apua, burnoutin kokenut Vanessa Törnblom neuvoo. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Burnout koetaan yhä häpeänä ja merkkinä heikkoudesta. Miksi muut jaksavat, mutta minä en?

Webster: “Kehityskeskustelut ovat yhtä tyhjän kanssa”

Maisemakonttoreita, konsultteja, organisaatiomuutoksia ja raportteja, joita kukaan ei lue. Kokouksessa ei kuunnella puhujaa, vaan luetaan samalla omia sähköposteja.

Dokumentin listaamat asiat ovat monelle omalta työpaikalta tuttuja.

Työpaikan seinälle ripustetuissa valokuvissa työntekijät hymyilevät onnellisina, mutta John Websteristä totuus on muuta. Oikeasti he peittelevät epävarmuutta ja omaa epäonnistumisen pelkoaan.

Elokuvassa Happy Worker ihmiset kertovat rankoista kokemuksistaan, koska haluavat siten auttaa muita samassa tilanteessa olevia. Kuva: Sun Ryung Kim

Ohjaajan mielestä esihenkilöiden olisi huomattava ja huomioitava työntekijänsä paremmin.

– Heidän pitäisi käydä jokaisen työntekijän kanssa vähintään yksi viiden minuutin keskustelu kerran viikossa. Kehityskeskustelut kerran tai kaksi vuodessa ovat ihan yhtä tyhjän kanssa, hän toteaa.

Lisäksi työpaikalla jokaisen tulisi tietää roolinsa, ja ryhmällä olla yhteinen tavoite.

– Elokuvaltani odotan, että se saa ihmiset uskomaan, etteivät he ole uupumuksensa kanssa yksin.

John Webster myös toivoo, että vaikenemisen muuri rikotaan ja ongelmista puhutaan avoimesti.

– Pohdittaisiin, mikä siellä työpaikalla mättää, ja mitä asialle voi tehdä.

Burnoutista selvinnyt saa viimein nukuttua

Vanessa Törnblom jatkoi sairauslomansa jälkeen vielä juristin töitä kunnes lopulta irtisanoutui.

Nykyisin hän on yrittäjä ja valmentaja. Hän auttaa työkseen ihmisiä, joilla on samanlaisia ongelmia kuin hänelle vielä viitisen vuotta sitten.

– Elämässäni on tällä hetkellä hyvä buugi. Olen iloinen. Kaikki tuntuu uudelta ja ihanalta. Myös nukun yöni erittäin hyvin.

Elokuvan Happy Worker ensi-ilta on perjantaina 6.5. 2022.