Hyppää sisältöön

Pohjois-Pohjanmaan ensimmäiset Yritysmarkkinat vauhdittavat yhtiöiden omistajavaihdoksia

Etelä-Pohjanmaalla vastaavia yritystapahtumia on järjestetty jo useiden vuosien ajan, mutta nyt malli on leviämässä myös muualle Suomeen. Tapahtumassa myyjät ja ostajat kohtaavat toisensa.

Oulussa järjestettävän yritystapahtuman järjestäjiä ovat muun muassa Business Oulu ja Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät -yhdistys. Kuva: Päivi Seeskorpi / Yle

Pohjois-Pohjanmaalla vauhditetaan yritysten omistajavaihdoksia ensimmäisillä yritysmarkkinoilla.

Oulun tapahtumassa on lauantaina paikalla parikymmentä myyntihalukasta yrittäjää ja suurin piirtein yhtä monta yrittäjyydestä tai yhtiöistä kiinnostunutta henkilöä tai tahoa. Lisäksi paikalla on laajasti rahoittajia sekä vakuutus- ja lakialan toimijoita.

Yritysmarkkinoille on pitänyt ilmoittautua etukäteen ja tapahtumassa allekirjoitetaan salassapitosopimus, koska yrityskauppoja pyritään vauhdittamaan todellisesti ja tarkoilla tiedoilla.

Etelä-Pohjanmaalla vastaava tapahtuma on järjestetty jo yli 10 kertaa, mutta malli on alkanut kiinnostaa myös muualla Suomessa.

Helmikuussa julkaistun pk-yritysten yritysbarometrin mukaan 45 prosenttia Pohjois-Pohjanmaan yrittäjistä on harkitsemassa omistajanvaihdosta kymmenen vuoden sisällä. Jo viiden vuoden aikajänteellä omistajanvaihdosta suunnittelee 31 prosenttia pk-yrittäjistä.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.