Hyppää sisältöön

Tampereen maauimala on taas auki – kolea sääkään ei karkota vesiliikunnan ystäviä

Maauimalan kausi alkoi perjantaina ja jatkuu syyskuun 25. päivään asti. Uimaan pääsee myös kunta-alan työntekijöiden lakon aikana.

Liikunnanohjaaja ohjaa altaan reunalla vesijumppaa, altaassa on 7 jumppaajaa.
Maauimala avautui perjantaiaamuna puoli seitsemältä. Vakioasiakkaat olivat paikalla heti aamusta. Video: Miikka Varila / Yle

Perjantaiaamuna lämpömittari näytti Tampereella kuutta astetta, mutta Tampereen maauimalassa oli parisenkymmentä asiakasta. Moni ui myssy päässä, mutta Eveliina Kiurua kolea ilma ei haitannut yhtään.

– Kun ilma on kylmä, niin vesi tuntuu lämpimältä. Tosi ihana olo!

Eveliina Kiuru tuli uimalaan vesijumpan houkuttelemana. Sitä ennen hän vesijuoksi 45 minuuttia. – Täällä on ihanan rauhallista. Vain hullut ovat tulleet aamulla liikkumaan, Kiuru nauraa. Kuva: Miikka Varila / Yle

Maauimalan vesi lämpiää kaukojäähdytysverkon hukkalämmöllä. Isoissa altaissa vesi on noin 27-asteista ja lasten altaissa 30-asteista. Lämpötila on sama, kuin uintikeskuksen sisäaltaissa. Kovin kesäiseen tunnelmaan ei maauimalakauden starttipäivänä kuitenkaan päästä.

– Kyllä kevät aika myöhässä on. Tässähän on ollut yöpakkasia, ja maanantaina ajettiin vielä latuja Kaupissa, sanoo Tampereen kaupungin liikuntapäällikkö Mikko Heinonen.

Isoihin altaisiin vesi jätetään talveksi ja päällä on jääkansi. Muut altaat ja huoltorakennus tyhjennetään vedestä, ja ulkohanat otetaan pois, Mikko Heinonen kertoo. Kuva: Miikka Varila / Yle

Kahden koronakesän jälkeen maauimalassa päästään viimein toimimaan ilman rajoituksia. Uintikeskuksen kahviloita pyörittävän yrittäjän Santeri Tiitolan mukaan se antaa hyvät edellytykset kävijäennätyksille.

– Mutta odotellaan ja toivotaan, loppujen lopuksi sää ratkaisee. Jos on sadekesä, ennätyksiä ei tule.

Kunta-alan lakko on sulkenut Tampereen pienemmät uimahallit Tesomalla, Hervannassa ja Pyynikillä, mutta Kalevan uintikeskus ja sen yhteydessä oleva maauimala ovat auki. Pyynikin uimahalli avataan viikonlopuksi, kun uintikisat sulkevat Kalevan sisäaltaat.

Kahvilayrittäjä Santeri Tiitola kertoo odottavansa, että voi vaihtaa villapaidan ja pitkät housut sortseihin ja pikeepaitaan. Kuva: Miikka Varila / Yle

Maauimala on auki läpi kesän syyskuun 25. päivään asti.

Joko itse tarkenisit lähteä maauimalaan pulikoimaan? Mitä muita ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta lauantaihin 7.5. kello 23 asti.

Lue myös:

.
.